Killers

Steve Harris, Paul Di'Anno
5:01

1. soolo (2:59) Dave Murray
2. soolo (3:21) Adrian Smith

Soitettu livenä ensimmäistä Iron Maiden -albumia seuraavan kiertueen loppupuoliskolla (ts. vuoden 1980 loppupuoliskolla), tosin levyversiosta poikkeavilla sanoituksilla. Killers -albumin jälkeen soitettu nykymuodossaan "Killer World Tour" -kiertueella 1981, ja "The Beast on the Road" -kiertueella 1982. Tämän jälkeen putosi setistä moneksi vuodeksi, kunnes nostettiin taas lyhyeksi ajaksi ohjelmistoon "Seventh Tour of a Seventh Tour" -kiertueen viimeisellä Englannin osiolla, jonka jälkeen unohtui jälleen. Viimeksi kuultu Iron Maiden -konsertissa "Ed Huntour" -kiertueella 1999.

Virallisia live-versioita on saatavilla verrattain lukuisia, varsinkin jos ottaa huomioon kappaleen esiintymistiheyden keikkalistoissa. Liveversio löytyy "Maiden Japan" -live EP:ltä 1981, "Infinite Dreams" -singlen b-puolelta 1989 (tallenne Seventh Tourilta Birminghamista 1988), "The Wicker Man" -singlen b-puolelta 2000 (tallenne Ed Huntourilta 1999), sekä kaksi versiota "Eddies Archive" -kokoelmalta (Reading -festivaali 1980 -vanhat sanat- , sekä "Beast over Hammersmith" 1982).

Kappale on tehty yhteistyössä Steve Harrisin ja Paul Di 'Annon kesken. Di'Anno on vastuussa sanoituksista ja kappale on miehen viimeinen kirjoitustyö bändissä. Biisi syntyi jossakin vaiheessa kesken ensimmäisen levyn jälkeisiä kiertueita. Alunperin kappaleessa oli täysin erilaiset sanat, jotka muutettiin vasta studiossa, Killers -albumin äänityssessioissa. Vanhat sanat esiintyvät ilmeisesti viimeisen kerran "Live at Rainbow" -videon versiolla, joka on äänitetty joulukuussa 1980.

Kuten kappaleen otsikostakin on pääteltävissä, on "Killers" yksi nimikkoalbuminsa keskeisimpiä numeroita. Se edustaa levyllä selkeästi tuoreempaa materiaalia, kuin monet ensimmäiseltä levyltä "poispudonneet" kappaleet.

Kyseessä on suorastaan raivokas esitys niin musiikillisesti, kuin myös sanoitusten osalta. Kappale on sanoitustensa puolesta albumia löysästi leimaavan "tappaja" -teeman keskeisin elementti. Se on lähes kokonaan -lukuunottamatta kappaleen alkua- kirjoitettu tappajan näkökulmasta. Ja erittäin kuvailevasti.

Tappajan sairaalloinen verenhimo yhdistetään tekstissä jonkinlaiseen sisäiseen pakkoon, lähestulkoon uskonnolliseen pakkomielteeseen, joka ajaa tappajan tekoonsa. Hallitsevia elementtejä ovat viha, suuttumus, vallantunne ja julmuus (tappaja nauraa, katsoessaan uhrinsa vuotavan verta), yhdistettynä veitsellä tehdyn veriteon jälkeiseen epätoivoon ja katumukseen (God help me, what have I done).

Murhamies ei ole asialla ensimmäistä kertaa. Alkupuolella tekstiä puhutaan uhreista monikossa (My innocent victims) ja myöhemmin todetaan, että: I've done it again.

Puukotuksen jälkeistä aikaa voisi sitten kuvitella kuvailtavan ainakin kappaleissa Murders in the Rue Morgue, ja Innocent Exile. Jos näitä kolmea biisiä tarkastelee yhtenäisenä kokonaisuutena, on yhtäläisyys melko vaivattomasti hahmotettavissa. Ei liene mahdotonta ajatella, että koska Killers -kappaleen sanat muutettiin studiossa (kuten Innocent exile:nkin) ja Murders in the Rue morgue on kokonaan uusi kappale, tämä yhteys ei olisi syntynyt sattumalta..

Oli miten oli, Killers on sanoituksiltaan hyvin poikkeuksellinen Maiden -kappale, etenkin vuoden 1981 valossa. Kiistattomasti yksi parhaimpia, jollei paras, Di'Anno -lyriikka ikinä.

Musiikillisesti kappale poikkeaa levyn materiaalista edukseen. Steve Harrisin maaninen basso yhdistettynä kitarajuoksutuksiin ja iskuihin tukee sanoituksia loistavasti ja saa aikaiseksi odottavan tunnelman, joka kappaleen lähtiessä lopulta käyntiin äityy niin tyylikkääksi menoksi, että alta pois.
Unohtaa ei sovi myöskään vokalistin huutoja biisin alussa. Di'Anno kirkuu tavalla, jota ei kannata yrittää jäljitellä.

Killersistä on olemassa hauska anekdootti, liittyen Maiden England -videoon. Steve Harris koosti lopullisen videokokonaisuuden kahdesta keikasta, jotka kuvattiin peräkkäisinä iltoina Birminghamissa. Ilmeisesti miehellä on riittänyt virtaa kikkailla editointipajassa, sillä kappaleen Murrayn soittaman soolon ääni on toiselta ja kuva toiselta keikalta. Murray ei ollut Harrisin mukaan itsekään huomannut tätä.