Albumikeskustelua ja äänestys: Powerslave

[The Alchemist]

1. Aces High
Varmaan dynaamisin aloitus Maidenin levylle koskaan. Lyhyesti ja ytimekkäästi 80-luvun Maidenia parhaimmillaan. 5

2. 2 Minutes to Midnight
Toinen mokoma heti putkeen, loistavia riffejä ja Bruce hoitaa pisteet kotiin. 5

3. Losfer Words (Big 'Orra)
Jotenkin tyhjäntuntuinen instrumentaali. Näppärää soitantaa mutta kahden tykkibiisin jälkeen jotenkin outo kuunnella pelkkää soitantaa. 2,5

4. Flash of the Blade
Vähän tyhjänpuhuva veto, mutta jotenkin se "You'll die as you live / in a flash of the blade" -fraasi on pinttynyt päähän eikä oikeen lähde kulumallakaan. Keskivertoluokkaa. 3

5. The Duellists
Kitarointi komeaa ja soitannassa ei muutenkaan ole valittamista. Jälleen keskivertovetäisyksi kuitenkin jää, Brucella jotenkin kiire laulaa säkeet. 3

6. Back in the Village
Parhainta antia jälleen riffittely mutta eipä oikeastaan tule kovin usein luukutettua tätä ihan muuten vaan. 3

7. Powerslave
Perskutarallaa, täydet pojot tulee niin että pamahtaa. Varsinkin livenä ihan tappokamaa - sanoitukset ja väliosat, soolot, introriffi... loputonta. Mestariteos seitsemässä minuutissa. Brucea parhaimmillaan sekä laulunkirjoituksen että itse laulamisen puolesta. 5

8. Rime of the Ancient Mariner
Loppuhuipennus joka päättää levyn loistokkaasti - pituudestaan huolimatta ei lässähdä missään vaiheessa tai jaksa kyllästyttää, vaikka tätä kuuntelisi moneen kertaan peräkkäin. Maagista ja Brucen tulkitsema tarina on erinomainen. Tunnelma hakee vertaistaan. 5

Keskiarvoksi 3,93. Minimaalisen pieni pudotus Piece of Mindista, jotenkin "Losfer Words (Big 'Orra)", "Flash of the Blade" ja "The Duellists" peräkkäin ahdistaa, biisijärjestyksellä on merkitystä. Vähän yllätti, että Piece of Mind ylsi lopulta sitten Powerslavea korkeammalle omassa rankingissa, vaikka ero onkin hiuksenhieno.

1. Piece of Mind 3,94
2. Powerslave 3,93
3. The Number of the Beast 3,81
4. Iron Maiden 3,56
5. Killers 2,85

[BlackBart]

Pitkä aika edellisestä analyysistä, mutta nyt on aikaa taas kirjoitella. Seuraavana käsittelyyni otan ensimmäisen kokonaan kuuntelemani Maiden-levyn Powerslaven. Tästä levystä on kaikki aikoinaan lähtenyt ja yksi tietty biisi on ollut merkittävin bändiin koukuttava tekijä, joka on edelleen yksi maailman parhaimmista biiseistä. Edelleen kyseistä albumi tulee pyöräytettyä levysoittimessa aika ajoin, kuten myös nyt näin joululoman tunnelmissa.

Kansitaide on Maidenin klassisimpia, joka tulee pienine yksityiskohtineen oikeuksiinsa parhaiten isona LP-levyn kantena. Kansi on arkkityyppi loistavasta metallialbumin kannesta, jonka henkeä yrittää edelleen niin moni yhtye tavoittaa siihen pääsemättä. Eddien katseessa on jotain tuomitsevaa ja jylhää. Värimaailma on poikkeuksellinen heavy-levylle, joka vie katselijan välittömästi keskelle Egyptiä. Klassikko.

Levy pyöritykseen. Levy alkaa tunnetusti parhaimmalla keikanaloitusbiisillä (ja minut Maideniin koukuttaneella biisillä) Aces High. Musiikillisesti kappale noudattaa mahtavaa draaman kaarta, joka vie ilmataistelun keskelle. Jännite alussa ennen varsinaista räjähtävää lähtöä, säkeistön kitaraa seuraavat laulumelodiat sekä kertsin Air Raid Siren-laulut euroviisumodulaatioineen, kaikki toimii. Iso plussa myös Adrian Smithin soolosta, joka noudattaa biisin tarinaa divebombeineen. Jos levyversioon olisi lisätty vielä livenä kuultu Churchillin puhe, olisi plussa vielä arvosanan perässä. Nyt arvosana on vaatimaton 5. Maailman parhaimpia biisejä.

Eipä jää kauas myöskään seuraava biisi 2 Minutes To Midnight. Liveklassikko, joka rakentuu Ritchie Blackmoremaisen riffin ympärille. Sama riffi on tullut kuultua useana erilaisena versiona eri biiseissä eri artisteilta, mutta se ei haittaa tässä tapauksessa. Niin perussoinnuista kuitenkin on kyse. Sanoitukset kuljettavat biisiä eteenpäin bändin juntatessa perusgroovea koko säkeistön ajan. Kitaristina bridgen sointukiertoa on miellyttävä soittaa ja toimivat hyvänä koukkuna. Kertsissä stadionhuudatus-hokema toimii ja siihen lisänä Brucen väliluritukset, niin ei käy tylsäksi. Timanttinen livebiisi, jälleen 5.

Suvantovaihe alkakoon. Losfer Words (Big 'Orra) on aina ollut ihmeellinen lisä levylle. Varmasti kiva soittaa soittajalle kaikkine koukeroineen ja sooloineen, mutta olisiko tämän tilalle kenties joku oikea biisi ollut parempi vaihtoehto. Biisissä on paljon hyviä ideoita, mutta ne kuulostavat hyvin paljon väkinäiseltä kiinniliimaamiselta, eikä koherentilta kappaleelta. En näe suurta merkitystä tälle biisille, vaikken kyllä skippaakaan levyä kuunnellessa. 2

Flash Of The Blade lähtee simppelillä, mutta toimivalla riffillä rakentumaan muiden soitinten pikkuhiljaa tullen mukaan. Erityisesti nostan Nickon upeasti groovaavan rumputyöskentelyn. Säkeistöt kuulostavat pahaenteiseltä Brucen tulkitessa miekkailutarinaansa. Kertsi on silkkaa Power Metalin iloittelua. Kahden minuutin kohdalla alkava melodinen kitarasoolo-iloittelut ovat biisin parhaimpia osia ja kantavat biisiä hyvin. Kaiken kaikkiaan toimiva keskitason Maidenia, joka jää levyn ilmiselvien lekojen varjoon valitettavan usein. 3,5

Miekkailusta toiseen miekkailuun johdattaa seuraavaksi The Duellists, joka pärähtää käyntiin pään nykimistä aiheuttavalla simppelillä sointukierrolla, joka on todella tarttuva groovensa vuoksi. Säkeistö ja väliosa ovat todella toimivia nopeine laulumelodia-kulkuineen. Todella tarttuvaa. Kertsi kuulostaa näiden rinnalla hyvin vaillinaiselta ja tylsältä, jossa laulumelodia kuulostaa hyvin oudolta. Eipä ole helposti laulettavissa mukana. Kahden minuutin kohdalla alkava kitarakuvio kuulostaa hyvältä kitaraharjoitukselta tuomatta sen enempää biisille. Kitarasoolot ja melodiat kuitenkin tuovat biisiin lisää makua. Nämä olivatkin parempia, kuin muistelin. Etenkin Adrianin soolo vie biisin uudelle tasolle itselleni. 4.40 lähtevät pysäytykset ovat myös todella toimivia. Biisillä on sama kohtalo, kuin edeltäjällään. Perushyvä Maiden-biisi, mutta jää auttamatta niiden klassikoiden varjoon. 3,5

Back In The Village aikoinaan nuorena sällinä räjäytti tajuntani nopealla riffillään. Miten kukaan tuota pystyy soittamaan?! Eipä se enää näin aikuisena samanlaista herätä, vaan on yllättävän helppo. Silti se on edelleen toimiva aloitusriffi, joka kuljettaa aina säkeistöön asti. Brucen tulkinta pelastaa paljon tätä biisiä, sillä muutoin suhteellisen monotoniseen biisiin tulee hieman eloa. Monet sanoitukselliset kikat ovat myös jääneet itselleni vahvasti mieleen (Shellshock in the Kitchen...). Biisi jatkaa hieman samoja ideoita kitarasoolojen ja -melodioiden suhteen, kuin kaksi edellistä biisiä, ainoastaan hieman vaillinaisempana. Biisi on kuitenkin huomattavasti parempi, kuin muistelin. Uudelleen kuultuna pitkästä aikaan biisi toimii huomattavasti paremmin. 3+

Suvantovaiheen jälkeen on lopun timanttien vuoro, joista ensimmäisenä levyn nimikkobiisi Powerslave. Tässä toimivat jälleen kaikki: riffit, groove, Brucen tulkinta, laulumelodiat. Tunnelma asetetaan heti lähtösekunneista keskelle Egyptiä ja tunnelma säilyy loppuun asti. Erityisesti nostan noin kolmen minuutin kohdalta alkavan rauhallisemman osan, josta lähtee tunnelmallinen sooloilu. Steven basso kannattelee taustalla erityisen hyvin. Tämän jälkeen laukalle lähtevä nopeampi soolo-osuus tuntuu entistä vakuuttavammalta. Biisin lopun Brucen laululuritukset ovat vielä oma osansa viemään biisin huippuunsa. Livenä biisi toimii loistavasti. Somewhere Back In Time-kiertueella yksi kohokohdista ja The Book Of Souls-kiertueella yksi setin pelastavista biiseistä. 5-

Levy päätetään kolossaaliseen Rime Of The Ancient Mariner-eepokseen. Lähtisipä nykyään Harrisin eepiset biisit samalla tavalla käyntiin räjähtäen ilman kahden minuutin bassohiplailu-introa. Vie mukanaan tarinaan huomattavasti tehokkaammin. Brucen tulkinta ja tarinan sisäistäminen kuuluu kauttaaltaan koko biisissä, mikä on omiaan nostamaan biisin toiselle tasolle. Vokaalisuorituksista täytyy nostaa myös Brucen upea kiljahdus kohdassa 8.40, joka saa edelleen käsikarvat pystyyn. Biisi ei kärsi pituudestaan tippaakaan ja sitä on aina ilo kuunnella, kun soittajat osaavat hommansa. Biisi on monella tasolla yksi tärkeimmistä eeppisistä Maiden-biiseistä, vaikka ei omassa rankingissä kärkipaikalla olekaan. Arvosana on helppo 5.

Kokonaisuutena Powerslave on lopulta yllättävän eheä, ainakin verrattaessa aikaisempiin muistikuviini. Neljä klassikkobiisiä nostavat levyn arvoonsa, muttei muutkaan biisit kuraa ole, vaan vahvaa Maidenin keskitasoa. Ainoa todellinen Akilleen kantapää, joka vetää keskiarvoa alaspäin, on turhahko instrumentaali Losfer Words, jonka funktio levyllä on mielestäni ainoastaan levyn saattaminen täyteen albumimittaan. Kuitenkin kokonaisuutena levy olisi korkeammalla listallani. Powerslave on metallimusiikin klasikko isolla K:lla ja itselle niitä tärkeimpiä levyjä diskografiassa.

Keskiarvo: 4,0

Tämänhetkinen ranking:
The Number Of The Beast 4,31
Dance Of Death 4,07
Powerslave 4
Iron Maiden 3,69
Senjutsu 3,53
Fear Of The Dark 3,44
Killers 3,23
The X Factor 3,09
No Prayer For The Dying 3

[On the worlds hands]

Mahtavaa että näitä vielä analysoidaan! Itseltäkin tulossa uudenvuodenaattona seuraava arvostelu päättämään vuosi kunhan on saatu pari kolme truupper pinttiä alle jääköön albumi vielä paljastamatta.

Oli tarkoitus jo aiemmin syksyllä arvostella joku, mutta ei sitten tullut aloitettua kun ei ollut kunnollista motivaatiota kun albumit vaan kovenee (ainakin jotkut) eikä nyt mitään pari lausetta per biisi -hutasua viitsi tehdä. Lupaus oli tehdä neljä arvostelua tänä vuonna, mutta jää nyt kolmeen. Parempi tehdä yksi edes vähän sinnepäin kuin kaksi tyyliin deadline vartin päästä.

Edit: ketään tuskin kiinnostaa, mutta siirränpä huomiselle arvostelun niin voi tasoittavia hörppiessä syventyä sitten kunnolla. Ei viitsisi nousuja tuhlata mihinkään bassokuvion analysointiin vaan ihan pelkkään fiilistelyyn - nyt kaikkea muuta puuhaa mitä ei tietenkään eilen tai toissapäivänä voinut tehdä ja urheiluakin pitäisi ehtiä vähän vilkaista t. Olevinaan kiireinen

Uudetvuodet neitolaisille!

[Pertti Keinonen]

Tuli lukaistua vasta nyt jo tovi sitten julkaistu Adrian Smithin kalakirja, joka oli erikoisin lukukokemus pitkään aikaan. Kun ei nuo kalahommat oikein kiinnostaneet, niin sitä harppoi vaan etsien mielenkiintoisia pätkiä kaverin taiteilijauralta. Yksi mielenkiintoisimmista tarinoista oli Smithin kuvaus Powerslave-biisin soolon äänityksestä. Kauhea krapula ja ylimääräistä sakkia studiollakin säätämässä. Eka veto päätyi levylle ja onkin yksi Maidenin lukuisista klassikohetkistä.