Bruce Dickinson levyarvostelut osa 1: Tattooed Millionaire

[bultsi]

Molempien albumien pari-kolme ekaa biisiä menee läpi loistavasti mutta sitten.. laatu laskee ihan sikana.

Loistavia fiiliksiä aiheuttaa kaksikko Space Race & Back from the Edge ja päätösraita Strange Death in Paradise. Skunkworks ei oo avautunu ainakaan vielä. Samat ongelmat vaivaa Balls to Picassoa. Vain muutama biisi toimii.

Mutta Tears of the Dragon.. se taas on oma lukunsa.

[OsmaGunner]

^No kieltämättä mulla oli Skunkworksin kans alkuun sama ongelma: Space Race ja Back from the Edge iski, mutta sitten laski taso. BtP:n kans mulla ei ole ollut samaa ongelmaa. Lääke: kuuntele monta kertaa a) Skunkworks, koko albumi, b) PtB:lta Change of heart, Sacred Cowboys ja Shoot all the clowns. Pitäis iskeä

[Imperator]

Mites muuten, oliko "Bring your daughter to the slaughterin" tarkoitus olla tällä levyllä alunperin? En nyt muista ihan tarkaan faktoja, mutta jotenkin noin se oli, että biisi oli Brucen ja Harris sitten nappasi sen Maidenin älppärille mukaan.

Hmm.. Ehkä "Tattoed" olisi parempi levy kyseisellä biisillä varustettuna. Tosin ei noita rokkirekuntuksia kauaa jaksa. Täytyy myöntää, että en ole suuri Brucen soolotuotannon fani, enkä ole ikinä palannut tämänkään levyn pariin (jostain kumman syystä).

[Peke]

^Alunperin Bruce ja Janick tekivät biisin Nightmare On Elm Street leffan soundtrackiin. Steve se sitten sai puhuttua Brucen ympäri, että "Tämä sopii Iron Maideniin, otetaan se levylle ja ohjelmistoon".

En nyt suoraan muista kaikkia faktoja liitettynä ajankohtaan, mutta voisi hyvinkin olla, että ilman Steven väliintuloa "daughter" olisi Brucen soolo-debyytillä.

[Pertti Keinonen]

Onko jollain käsitystä Tattooed Millionairen julkaisupäivästä ja muusta suomalaisvinkkelistä kiinnostavista faktoista, kuten myyntiluvuista?

[Edward Mannerheim]

^Ei toudellakaan ole syvällistä ja tarkkaa tietoa, mutta muistikuvien perusteella TM julkaistiin toukokuun alussa ilmeisesti 8.5.1990 ja NPFTD myöhemmin syksyllä. Myyntimäärä Suomessa arviolta "5 000 ja 10 000 välillä", kait tommosen verran lohkeaa Suomen myynniksi jos maailmanlaajuisesti on myynyt puolisen miljoonaa kopiota.

Ja ei, tämä vastaus ei paljon lämmitä.

[Summerganon]

Pistetäänpäs jonkinsortin analyysiä tästäkin lätystä. Kuten monet ovat todennetkiin, vaikuttaa vain 4-5 biisiä tosissaan tehdyiltä, ja loput on sitten paskalla istuen tehtyä aivot narikkaan rock-räimettä... Näin sivunmennen sanoen Winds of Change olisi saanut olla albumilla mukana. Ei tietenkään mikään Tears of the Dragon tai Acoustic Song, mutta ainahan tämä jonkun Zulu Lulun voittaa.

Son of a Gun on Brucen tulkintaa myöten upea kappale ja Gers soittaa todella hienosti. Kertsi on hieno ja kasvava tai jotain. Ei turhia venytyksiä, hienoa. Nimikkobiisi Tattoeed Millionaire on selvästi tunnelmaltaan keveämpi, ja vaikkei sanoitus ole mikään erityisen monimutkainen, on se täynnä asiaa. Tämä biisi saa jostain syystä hymyn huulille, varsinkin kertsiä edeltävässä kohdassa. Olen totaalisen koukussa kertsiin, suihkussa jää aina pyörimään päähän Born in '58 on samaten sanoituksiltaan todella onnistunut ja tietyllä tavalla levyn paras biisi (vertaaminen tyystin erilaiseen nimikkobiisiin aika vaikeaa). Tämä on juuri sitä, mitä Tattooed Millionaire parhaimmillaan on: rehellistä rockia ilman turhia kommervenkkejä, mutta todella tunnelmallista sellaista.

Hell on Wheels taas edustaa sitä, mitä Tattooed Millionairea pahimmillaan on. Vähän väkisin rääkytyn oloista, tylsää ja hengetöntä ränkettä. Menee minun mielestäni sinne AC/DC osastolle. Aivot narikkaan, säkeistöt vedetään "nothing new under the sun"-tyylillä ja tekoenergisellä rääkkymisellä höystettynä, kun taas kertsi on äärimmäisen hittihakuisen oloinen.

Onneksi mainoa Gypsy Road pesee karvaan maun pois. Bruce vetää hienon tulkinnan, ja vaikka kertsiä olisi voinut pätkiäkin(<-edit: mitä ihmettä oikein höpäjän?), on tämä kyllä selvästi levyn parhaimmistoa. Upeaa! Dive, Dive, Dive taas on juuri sitä ärsyttävää rääkkymistä, mutta kertsi on kieltämättä aika hyvä, joskin tälläkin kertaa ollaan sillä ingen specielt-linjalla. Livenä toimii huomattavasti paremmin. All The Young Dudes... David Bowie cover... Kieltämättä tämä toimii yllättävän hyvin. Tykkään paljon enemmän Brucen tulkinnasta (johtunee siitä, että Dickinsonin ääntä jumaloin, ja Bowien ääni taas ei niinkään iske). Varsinkin kertsi toimii Bowien originaalia paremmin. Tosin... Ei tämä mikään kummoinen veto ole, olisi toiminut b-puolena ja Winds of Change olisi saanut olla albumilla tämän korvaajana. Lickin' the Gun menee jo aivan järkyttäväksi tekeleeksi, säälittävää jos suoraan sanotaan. Zulu Lulu on astetta parempi, joskin huono sekin. No Liesissä mättää kertsin hokeminen, mutta toisaalta kyseessä on ihan menevä biisi. Ei missään nimessä kelvoton, muttei mikään erityinenkään... Kaksi edellistä biisiä sen sijaan ovat pimeydestä. Hyh.

Vähän kaksijakoinen albumi... Toisaalta "rehellisen koskettava" (tai jotain sinnepäin...) ja toimiva, mutta toisaalta tämä osaa olla myös aika puuduttavaa rääkkymistä. Son of a Gun, Tattooed Millionaire, Born in '58 ja Gypsy Road ovat kuitenkin erinomaisia biisejä, joita kuuntelee aina mielellään. Son of a Gun toimii muutenvain kuin häkä, nimikkobiisi saa aina hyvälle tuulelle siinä on oikeasti meininkiä, Born in '58 on tunnelmallinen kuin mikä ja Gypsy Road samaten.

2½:n 3:n välillä tämä arvosanani nyt vähän heittelee, mutta olkoot nyt sitten 3. Onse Born in '58 vain niin hyvä...

[Jussi K]

All The Young Dudes... David Bowie cover... Kieltämättä tämä toimii yllättävän hyvin. Tykkään paljon enemmän Brucen tulkinnasta (johtunee siitä, että Dickinsonin ääntä jumaloin, ja Bowien ääni taas ei niinkään iske). Varsinkin kertsi toimii Bowien originaalia paremmin.

Niin, vaikka onkin Bowien kirjoittama, ei ole heidän biisinsä vaan Mott The Hooplen & laulajanaan Ian Hunter. Mutta hyvää analyyttistä tekstiä kyllä!

[Viper]

All The Young Dudes... David Bowie cover... Kieltämättä tämä toimii yllättävän hyvin. Tykkään paljon enemmän Brucen tulkinnasta (johtunee siitä, että Dickinsonin ääntä jumaloin, ja Bowien ääni taas ei niinkään iske). Varsinkin kertsi toimii Bowien originaalia paremmin.

Niin, vaikka onkin Bowien kirjoittama, ei ole heidän biisinsä vaan Mott The Hooplen & laulajanaan Ian Hunter. Mutta hyvää analyyttistä tekstiä kyllä!

Bowie on itse esittänyt kappaletta livekeikoilla. Muun muassa vain LP-versiona olevalla Live in Philadelphialla. Ja vetääkin aika komeasti.

[Jussi K]

Joojoo, niin on Queenin Under Pressureakin mutta tuossa nimitettiin tuota miehen originaaliksi. Sitäpaitsi epäilen että kovin moni (itseni mukaanlukien ) on mitään 'vain LP'-liveä kuunnellut.

[QazKFD]

Skorppari kun jätti homman puolitiehen, niin nostetaan nyt lirpakkeet ylös jos Play.com jokusen asiakkaan saisi!

Tattooed Millionaire (2CD) 5,49 e
http://www.play.com/Music/CD/4-/639392/ ... ml?cur=258" onclick="window.open(this.href);return false;

[Pertti Keinonen]

^Kitos! Tätä ei vielä cd:llä hyllystä löytynytkään ja bonus-levy vielä kaupan päälle.

[On the worlds hands]

Tehdäänpäs tällainen vaihteeksi "kerran kaksi vuoteen" -Maiden arvioiden vastapainon nimissä. Mitään syvällistä settiä ei luvassa eikä tarviikaan, itse levykin hauskanpitomielessä tehty niin paineet puolen Raamatun raapustamisesta ovat poissa.

Lyhyt alkujuonto: Alkuvuodesta 1989 Steve Harris saa puhelun olikohan se EMI:ltä vai mikä levy-yhtiö Zomba olikaan, tai no jostain kuiteskin että "teeppäs kaveri soundtrack tämmöselle kauhuleffalle kuin Nightmare At Elm Street yms yms". Harris vastaa ettei jouda, kun täytyy hinkata Maiden Englandin soundeja viä toiset kolme kuukautta. Niinpä seuraavaksi puoleen käännytty Bruce Dickinson otti vetovastuun, ja yhteistyönä vanhan kaverin Janick Gersin kanssa syntyi parissa päivässä rockhymni nimeltä Bring Your Daughter...To The Slaughter. Levy-yhtiössä pompittiin tasajalkaa että jumalaare mitä settiä, onx tätä lisää? Johon Bruce vastasi kylmänviileästi, valheellisesti sekä myöntävästi, niimpä toistamiseen lyhyeen aikaan hynttyyt yhteen edellämainitun herra Gersin kanssa, tämän kodissa työstettiin pikavauhtia noin parissa viikossa kesällä -89 käytännössä biisi per päivä tahtia levyllisen verran materiaalia ja eikun studioon häthätää poimitun taustabändin kera.

Sota -ja asevastainen Son of a Gun avaa pelin ollen ehkä levyn ainoa Maiden-tyyppinen sävelmä. Kritisoi voimakkaasti kaikenlaista tulenkäyttöä ja veisun sanomaan on helppo yhtyä. Nimikappale Tattoee Millionaire seuraa heti perässä, tällä kertaa lyödään amerikkalaista pintaliitoa ja tekopyhyyttä. Studioversio kalpenee liven rinnalla, joka on täyttä rautaa. On Brucella pokkaa ollut tätäkin vetää useammalla rundilla ysärillä uudella mantereella, mutta mikäs siinä kun kohdeyleisöön uppoaa ilmeisen hyvin. Seuraavana vuorossa oleva Born In 58 rauhoittaa menoa sopivasti, albumin paras sävellys ja lyriikatkin erittäin henkilökohtaisia.

Gypsy Road jatkaa vielä askeleen pidemmälle kehottaen elämään ja ennenkaikkea toteuttamaan unelmiaan. Mukaan mahtuu myös vaihtelevan tasoiset rokkiraapaisut H*ll On Wheels, Lickin" The Gun sekä kyseenalainen Zulu Lulu. Mikään näistä ei erityisemmin säväytä, mutta jos eletään kesää -90 ja nämä tupakankäryisessä nahkatakkien sävyttämässä Walsall Junctionissa, Kelsington Roadilla, Bradley Amphtreathilla tai Dudley Avenuella pärähtää ämyreistä, niin eipä siinä sen kummemmin aleta analysoimaan että minkätasoinen biisi kun Bruce huudattaa ja tunkee mikkiä sieraimiin minkä kerkiää.

Sinkkulohkaisu Dive! Dive! Dive! sekä David Bowien buustaama Mott the Hoople -cover All The Young Dudes antavat lisäeloa ilman väkisinväännettyä tekohengitystä ja molemmat kyllä menevät ihan mukavasti siinä sivussa. Albumin päättävä No Lies puolestaan on Maidenille päätyneen Bring Your Daughterin pikkuveli lopettaen rehvakkaan ja rämyisen albumin siihen sopivalla tavalla.

B-puolen / sinkut / ekstrat jos vielä analysoisi, niin sieltähän löytyy tuo koko projektin aluille laittanut BYD...TSS. Erilainen veto Maidenin kaappaamaan verrattuna, hiiviskelevä ja ehkä vähän sellainen paremman sanan puutteessa eeriemäinen kun taas Maidenin versio menee suoraan asiaan. Akustiset (ja poptimistinen) Winds of Change sekä Darkness Be My Friend ovat molemmat tosi hyviä, etenkin ensimmäinen. Ehkä eivät päätyneet varsinaiselle albumille kun ovat vähän rauhallisempaa kamaa, näin uskoisin. Voimme vain arvailla syitä. Ballad of Mutt on osastoa tunnissa kyhätty hassuttelu materiaalia täydentämään eikä sitä tule ottaa erityisen vakavasti. Ihan tarttuva blues-rallatus tietyssä mielentilassa (tai neljän erikoisoluen jälkeen). Jäljellä oleva kaarti edustaakin sitten AC/DC, Deep Purple / Samson -covereita, mukaan mahdutettu myös pari Bruce-liveä kesältä -90. Tosi hyvä ryyditetty bonuspaketti ja joka pennin arvoinen ilman muuta.

Summa summarum

Hyvä tekosyy Brucelle ottaa vähän rennommin ja päästää irti Maiden-kuvioista, albumikin sellaista kivaa nousuhuppeli mättöä eikä varmastikaan tarkoitettu kovin aikaa kestäväksi kamaksi. Itselle kyllä uppoaa varsin hyvin ottaen huomioon että ensi keväänä julkaisusta tulee 35 vuotta. Sai vielä parin kuukauden rundin repäistyä albumin tiimoilta ja päälle yli puoli miljuunaa kappaletta myytyä älppäriä niin mikäs siinä elostellessa. Paljon paremmin tämmöinen kevyt rokkiräime uppoaa meikäläisen kieltämättä yksinkertaiseen päähän kuin joku naama irveessä pakerrettu kuukausitolkulla väännetty metallisuodatus. Ei nyt erityisen kaupallista menoakaan ole, vaikka pieniä hittihakuisuuden viitteitä on bongattavissa. Mutta teeppä itse 12 päivässä tunnin verran materiaalia niin voi olla että turvaudutaan parin päivän itkupotkuraivareiden jälkeen perussointuihin ja 2m 30s rallatuksiin p*skallakäynnin ohessa hutaistuihin jeejee- sanoituksiin.

En varsinaista arvosanaa anna, mutta ehdottoman hyvää pippaloiden nostekamaa ilman muuta. Joku tykkää joku ei, se on arvosteluiden hienous. Sanotaan nyt vaika näin, että elämäsi parhaiten käyttämät kahdeksan euroa jos tämän alelaarista bongaat, paitsi jos olet nälkäkuoleman partaalla ja ne piti laittaa suuhunpantavaaan niin sitten toiseksi parhaat vasta (hyvänmielen albumi alkaa kylläisen känkyn jälkeen rakentelees uutta elämää). Mikä ei varmaan tätä lukeville ole kovin samaistuttava skenaario. Sopivan ylimielinen "you like it dont ya" olematta kuitenkaan naurunalainen pelle.