Albumikeskustelua ja äänestys: A Matter Of Life And Death

[Jukka]

The_Air_Raid_Sirenin erinomaisesta ehdotuksesta johtuen laitetaan uusi topic pystyyn, joka toimii samaan malliin kuin nuo vanhat, eli tänne arvostelut ja varsinainen albumikeskustelu. Tuon vanhaan jonotusfiilikset sun muu musiikkiin suoraan liittymätön läpänheitto.

Ajatukseni on, että kukin omalla tahollaan kuuntelisi biisit läpi, vaikka osaisikin ne ulkoa. Näin antaen mahdollisuuden myös biiseille, jotka eivät ole kuuluneet omiin suosikkeihin, sekä vastaavasti kuunnellen omat suosikit hiukan kriittisemmin.

Listatkaa halutessanne kaikista biiseistä plussat ja miinukset sekä arvosana asteikolla 1-5 seuraavan taulukon mukaan. Käyttäkää tarvittaessa puolikkaita pisteitä. Kuitenkin niin, että 1 on alin ja 5 ylin pistemäärä.

1 = huono, täytebiisi
2 = selkeästi keskinkertainen veto Maiden-asteikolla, paremman puutteessa
3 = parempaa keskitasoa
4 = hyvä, muttei täydellinen
5 = kiistaton klassikko

Huom! Toivottavasti kaikki jaksavat kuunnella levyn analyyttisesti läpi, eikä vain pisteyttää vanhasta muistista.

Ja odotetaan, että The_Air_Raid Siren avaa pelin, muut sen jälkeen.

[The_Air_Raid_Siren]

Mikään asiantuntija todellakaan en ole, enkä erityisen hyvä kirjoittajakaan, mutta väsäsin jonkinlaisen arvostelun jolla yritin hieman tuoda ajatuksiani julki tästä uutukaisesta.

Iron Maiden - A Matter of Life And Death

01. Different World

Itse en välitä näistä avausraitojen alussa olevista huudahduksista, tämä uhkaa aiheuttaa samanlaisen inhoreaktion kuten kävi Wildest Dreamsinkin kanssa, vielä kun perään rävähtää soimaan melko 'pirtsakka' kitarariffi, mutta tästä selvitään onneksi säikähdyksellä. Loppujen lopuksi pääriffi on oikein hyvä. Itselleni hieman Maidenin yleisestä linjasta poikkeava prechorus tipahtaa kyllä erittäin hyvin, valmistelee kuuntelijoita kertosäkeeseen jonka Bruce vetää upeasti korkeammalta kuin uskalsin odottaakaan. Kitarasooloa edeltävä kitaramelodia sekä Adrianin soolo ovat juuri sitä parhautta mitä Maiden minulle edustaa. 4+

02. These Colours Don't Run

Hiljainen intro käy tähän kappaleeseen kuin nenä päähän. Komppikitaran näppäily ja hetken kuluttua mukaan tuleva kitaramelodia nostattavat tunnelmaa ennen kuin itse kappale lähtee käyntiin. Brucen vokalisointi on todella vaikuttavaa heti ensi säkeistöstä asti ja saavat levyn ensimmäiset kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni. Bridge/prechorus on jälleen laatua ja mahtipontinen kertosäe tulee olemaan takuuvarma hitti levynjulkaisukiertueella loppusyksystä. Ensimmäistä sooloa 'ympäröivä' väliosa on erittäin hyvä, soolokin on kelvollinen, mutta ei nyt mitään erityisempiä tuntemuksia itsessäni herätä. Toinen soolo onkin sitten jo huomattavasti parempi. 'Wooo-oooo-ooo wooo-oo-oooo-o-oooo', tämäkin tulee varmasti tippumaan livenä mainiosti. Kappaleesta poistutaan albumin kaavan mukaisesti hiljaisella outrolla. 4½

03. Brighter Than a Thousand Suns

Yksi maistiaisraidoista johon tähän on ehditty jo tutustua paremminkin. Lupauksia herättävä intro, Brucen vaikuttava mukaantulo sekä erittäin mahtipontinen kitarariffi lyövät kappaleen käyntiin ja sen jälkeen mennäänkin täydellä höyryllä. Ehkäpä progressiivisinta Maidenia jota olen kuullut. Tämäkin varmasti vaikuttava biisi livenä, olen pettynyt mikäli emme pääse BTaTS:n jyräriffiä Jaffalla todistamaan. Kertosäe on hyvä, mutta vielä enemmän huomio kiinnittyy Brucen 'Out of the darkness...' -säkeisiin jotka alkavat ensin hiljaisimmin kunnes räjähtää. Hyvä kertosäe ja sitten päästäänkin yhteen kappaleen kohokohdista, eli neljän minuutin kohdalta alkavaan laukkakohtaan. Tästä edetään Janickin yllättävänkin hyvään kitarasooloon, joka on ainakin taatusti erilainen kuin miehen aikaisemmat viritykset. Soolon jälkeen palataan alun säkeistö-kertosäe -rakenteeseen joiden jälkeen fiilistellään vielä loppua kohden ja Bruce repii parastaan. 'Out of the darkness!' Lopuksi toistetaan vielä alun introriffiä ja Bruce hyräilee 'Holy father we have sinned...' Uskomatonta tavaraa. Nousee ehdottomasti suurien eeposten kuten Hallowed Be Thy Namen ja Paschendalen rinnalle. 5

04. The Pilgrim

Kappale käynnistyy hitaalla rumpukompilla ja mielenkiintoisella kitaramelodialla kunnes kiihtyy nopeampaan tempoon. Itse säkeistön laulumelodia on aika peruskauraa, mutta mielenkiintoinen Different World -tyyppinen prechorus kohottaa taas tunnelmaa kunnes Bruce pääsee loistamaan kertosäkeessä. Kitarasoolo normaalia Maiden -tasoa, ei loistava muttei huonokaan. Kappaleen rakenne on hieman turhan yksinkertainen, että tästä kappaleesta syntyisi jonkin tason klassikko, mutta hyvä kappale 'The Pilgrim' varmastikin on eikä ainakaan laske levyn tasoa. 4½

05. The Longest Day

Nimi, kappaleen alku, aihe... kaikki kertoo, että jotain suurta on tulossa. Kappale käynnistyy hitaasti, mutta tunnelma rakentuu Brucen tulkinnan myötä koko ajan kunnes päästään kertosäkeeseen ja kappale räjähtää. Kertosäe on jotain aivan uskomatonta. Bruce esittää parastaan ja kuuntelija kokee herkän hetken kuvitellessaan D-Dayn kokemuksia. Livematskua, kuulla The Longest Day ja kuolla... Säe-kertosäe -rakenteella mennään eteenpäin kunnes 4½ minuutin kohdalta eteenpäin mennään vahvan riffittelyn merkeissä kohti erinomaista kitarasooloa, mikä melodia tässä soolossa. Heti perään pojat kiskovat upean kitaramelodian eikä tunnelma pääse laskemaan hetkeksikään. Lisää riffittelyä ja perään toinen aivan upea kitarasoolo jonka perään Bruce tulkitsee vielä kertosäkeen ja kappaleesta poistutaan levyn tavaramerkin mukaisesti intron toistolla (outro). 5

06. Out of the Shadows

'Balladiksi' kappale alkaa yllättävän raskailla kitaroilla ja rummuilla, kunnes kitaranvingutuksen säestyksellä siirrytään Brucen kauniisti tulkitsemaan säkeistöön. Kertosäkeen laulumelodia on minun korvaani ainakin lähes yksi yhteen Tears of the Dragonin kertosäkeen kanssa, mutta se on pikkuseikka. Tasaisin väliajoin taustalla vinkuvat leadkitarat tuovat jostain syystä mieleeni kasarirockbändit. Joka tapauksessa toisen kertosäkeen jälkeen kudotaan kokoon jälleen kerran upea kitarasoolo joka ei tälläkään kertaa jätä kylmäksi. 3½ minuutista eteenpäin komppikitaran päälle soi akustinen kitara (?), seuraa toinen soolo ja Brucen johdolla edetään vielä viimeiseen kertosäkeeseen. Bruce venyttää hienosti ja rauhallisissa merkeissä poistutaan kappaleen tunnelmista Brucen hyräillessä vielä hiljaa viimeiset säkeet. Kappale on selkeää parannusta Maidenin harvojen balladien joukkoon, Tears of the Dragonin kaltaisuudesta huomaa kyllä kuka on ollut puikoissa. 5-

07. The Reincarnation of Benjamin Breeg

Ensimmäinen sinkkulohkaisu josta saatiinkin hyvissä ajoin kuvaa levyn yleisestä linjasta. Hidas ja rauhallinen alku jonka kesto on lähes pari minuutti, sen jälkeen räjähtää käyntiin kappaleen pääriffi joka on kenties raskainta Maidenia ikinä. Brucen mukaantulo on kertakaikkisen upea ja miehen tulkinta kolahtaa kerta kerralta paremmin. Säkeistöjen laulumelodia on loistava, niin kuin myös kertosäkeiden. 4½ minuutin kohdalla päästään itse asiaan. Jonkinlainen laukkakohta jota seuraa yksi Maidenin majesteettisimmista kitaramelodioista, itse vielä rakastan tuplakitaramelodian taustalla kuuluvaa komppikitaraa lähes yhtä paljon kuin itse melodiaa. Kitaramelodiaa seuraa Dave Murrayn hieno kitarasoolo. Soolon jälkeen kappaleen pääriffi pauhaa taas ja siirrytään viimeiseen kertosäkeeseen. Säkeistön lopuksi Brucelta jälleen hienot venytykset ja kaavan mukainen outro. Tästä oli keskustelua olisiko kappale pitänyt lopettaa jo riffin loputtua ja oliko outro tarpeen, mielestäni ainakin outro lopettaa biisin hienosti ja lopetus sopii hyvin levyn linjaan. 5

08. For the Greater Good of God

Tämä kappale kertoo jälleen kerran miksi Bruce on suurimpia idoleitani ja lempivokalistini. Äänestä löytyy tarvittaessa särmää, mutta ääni on myös niin kaunis, niin kaunis... Säkeistöjen laulumelodia ja kitarat ovat hyvät, mutta itse kertosäe tökkää jostain syystä hieman korvaani, ei sovi aivan täydellisesti kappaleeseen. 'For the Greater Good of God' -toisto tuo mieleeni aivan SSoaSS:n laulumelodian, mikä ei sinänsä ole mikään ihan huono. Tämän jälkeen vuorossa on taas erittäin mahtipontista kitarointia ja kitarasoolo joka on mielestäni jälleen hyvää perus-Maidenia. Mahtipontiset kitaramelodiat jatkuvat kunnes seuraa kertosäe. Lopun Bruce tulkitsee erittäin vaikuttavasti ja tunteikkaasti 'He gave his love for us, he fell on the cross', vaikka uskovainen ei olisikaan niin tämä kolisee aivan varmasti. Toistetaan vielä kerran, niin kaunista... 5-

09. Lord of Light

Alun efektilaulu vähän särähtää korvaan. Tämä ei ole jotenkin Maidenin tyyppistä. (Liian) pitkän intron jälkeen kappale räjähtää käyntiin terävällä kitarariffillä ja Bruce kiljuu sydämensä kyllyydestä. Kitarointi on levyn vakuuttavimmasta päästä tähän mennessä, ainakin näin ei-kitaristin korvin. Kertosäe on kyllä oikein hieno, mutta kappale on hieman turhan hidastempoinen eikä tunnu käynnistyvän täydellisesti oikein missään vaiheessa, tai näin ainakin ennen loppua tuli ajateltua väkisinkin. Ensimmäinen kitarasoolo on ihan tervettä vaihtelua, hieman normaalilinjasta poikkeava. Jälkimmäinen soolo on taas nopeaa tiluttelua ja sopii hyvin ensimmäisen pariksi. Loppuun kertosäe, Brucen venytys ja muista kappaleista poiketen lyhyt ja ytimekäs lopetus, suorastaan jämäkkä. 4+

10. The Legacy

Levyn päätösraita alkaa ('yllätys') hitaalla introlla, joka on kyllä oikein hauska Brucen äänineen ja lyriikoineen, mutta auttamatta hieman liian pitkä. Tosin päätöskappaleessa tämä ei haittaa yhtä paljon kuin jos joku levyn aikaisemmista kappaleista omaisi vastaavan pituisen intron. Vihdoin käyntiin päästessään kappale on kuitenkin erittäin nerokas ja piristävästi muista kappaleista poikkeava sävellys. Janick pääsi yllättämään taas! 5½ minuutin tienoilla alkava riffittely on rautaa ja päälle taiotaan hieno kitarasoolo minä jälkeen tarjotaan vielä uutta kitaramelodiaa Brucen tullessa jälleen mukaan hetkeä myöhemmin. Laulumelodiat ovat kyllä kappaleessa erittäin mielenkiintoiset, liekö tuossa lisäilty hieman useampaa Brucea päällekkäin vai jotain efektiä käytetty, minun harjaantumaton korvani ei sitä kerro. Hiljainen lopetus sopii levyn viimeiseen kappaleeseen vallan mainiosti, tosin olisihan tätä mannaa kuunnellut lisääkin, kappale kun pääsi käynnistymään vasta turhan myöhään. Turhan hidasta alkua lukuunottamatta kuitenkin loistava kappale. 5-

Lopputuloksena on mielestäni ehdottomasti paras albumikokonaisuus sitten kultaisten kasarivuosien ja kolmen parhaan Maiden -lätyn joukkoon itsensä rynnivä tekele. Vaikka kappaleet ovat pitkiä ja avausraitaa lukuunottamatta suhteellisen raskaita tunnelmaltaankin ei missään vaiheessa pääse oikeastaan kyllästymään. Hieman raskaampi ilme sopii Maidenille, kukapa haluaisi 14:sta täysin samantyylistä albumia. Kokonaisuus tosiaan on erittäin vahva ja täytebiisiä ei kertakaikkiaan löydy. Jos miinuksia halutaan hakea niin ehkä näiden kappaleiden rakenteen jonkin asteinen samankaltaisuus, lähinnä nämä hitaat introt/outrot menevät lievästi liiallisuuksiin, mutta eivät pääse pilaamaan kuuntelunautintoa. Mikäli tämä levy kuullaan kokonaan Jaffalla olen kyllä myyty, sen verran upeasti suurimman osan kappaleista luulisi lifenakin taipuvan.

01. Different World 4+
02. These Colours Don't Run 4½
03. Brighter Than a Thousand Suns 5
04. The Pilgrim 4½
05. The Longest Day 5
06. Out of the Shadows 5-
07. The Reincarnation of Benjamin Breeg 5
08. For the Greater Good of God 5-
09. Lord of Light 4+
10. The Legacy 5-

Kokonaisuus: 4.7/5 = *****/*****

[Akiman]

Itse en lähde +/- & arvosanat -linjalle ollenkaan, mutta teen tässä pian kyllä kappale kappaleelta läpikäynnin. Sitä odotellessa tässä arvioni, jonka tein aiemmin tänään ja arvio on siis perinteinen omalla linjallani. Tämä ihan sen takia, etteivät sivustoni ole juuri nyt aktiivisina ja levy on ajankohtainen juuri nyt, joten varmasti muutamaa ihmistä kiinnostaa lukea ajatelmia siitä.


Iron Maiden - A Matter Of Life And Death

01. Different Worlds
02. These Colours Don't Run
03. Brighter Than A Thousand Suns
04. The Pilgrim
05. The Longest Day
06. Out Of the Shadows
07. The Reincarnation of Benjamin Breeg
08. For The Greater Good Of God
09. Lord Of Light
10. The Legacy

Bruce Dickinson : Laulu
Adrian Smith : Kitarat
Dave Murray : Kitarat
Janick Gers : Kitarat
Steve Harris : Basso
Nicko McBrain : Rummut

Yli kolmenkymmenen vuoden ikään ehtiessään bändillä on musiikin tyypistä riippumatta takanaan jo niin paljon elämää ylä- ja alamäkineen, ettei kovin monella kokoonpanolla voi täysin rehellisesti sanoa olevan enää muuta merkitystä, kuin ihan mukavan musiikin julkaiseminen ja sitäkin enemmän niillä vanhoilla hyvillä ajoilla nostalgisointia keikkojen merkeissä. Iron Maiden on kuitenkin osoittanut 2000-luvulla, kuinka todella pitkäikäinen heavy-bändi voi nousta melkoisesta lamakaudesta 90-luvun vaikeuksineen takaisin huipulle, ilman että uudet julkaisut häpeilisivät yhtään vertailussa klassikoiksi nousseiden albumien kanssa. Bruce Dickinsonin ja Adrian Smithin tehtyä odotetun paluun bändiin pitkän hajanaisen kauden jälkeen, olivat sekä Brave New World että Dance Of Death vuorollaan sekä Iron Maidenin perinteitä kunnioittaneita, että sitä uudistaneita levyjä, jotka nostivat bändin pitkästä aikaa sen ansaitsemalle jalustalle. Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, vaikuttaisi Iron Maiden todellakin olevan edelleen elämänsä vedossa, minkä myötä yli kymmenen vuotta vaikuttaisi kadonneen hämärän peittoon, kun tämä heavydinosaurus astelee eteenpäin raskaammin askelin kuin aikoihin.

A Matter Of Life And Death on pitkään odotetun 2000-luvun aikakauden kolmas Iron Maiden albumi ja samalla yhtyeen tuotannossa peräti neljästoista tuotos, mutta väsähtäneestä tai edes paikallaan polkevasta bändistä on mahdotonta puhua, vaikka monet siihen sortuvatkin. Jos Brave New World ja Dance Of Death olivat molemmat vuorollaan parasta Iron Maidenia sitten 1980-luvun klassikoiden, vaikuttaisi A Matter Of Life And Death olevan taas se seuraava porras ylöspäin lähes jokaisella tasolla. Jo perusasioiden asteella Iron Maiden on muovautunut perinteisillä juurillaan uusilla albumeillaan joka kerta rohkeammaksi ja nyt A Matter Of Life And Deathilla koetaan jälleen eräänlainen kliimaksi, kun armottoman pitkät ja monipuoliset kappaleet eivät vaikuttaisi pelkäävän minkäänlaisia suuntauksia, mutta samalla myös perinteistä tohditaan pitää sopivasti kiinni. Iron Maidenin kokoonpano on jälleen saavuttanut uudella aikakaudella paremman tason, kun Bruce Dickinson vokalisoi paremmin kuin kahdella edellisellä albumilla ja koko yhtyeen historiankin valossa mainiosti, kitaristikolmikko tekee kukin tasollaan erittäin persoonallista jälkeä aina raskaista riffeistä käsittämättömän laadukkaisiin sooloihin saakka, Steve Harrisin työskentelystä löytyy jälleen legendaarisia bassokuvioita sekä sitä kuuluisaa kolinaa ja samalla myös Nicko McBrain kunnostautuu parhaimmillaan melkoisiin eläimellisyyksiin, jolloin albumin ulosannissa mahtava tuotanto toimii enää eräänlaisena kruununa tälle kaikelle.

Pinnalliset ja tekniset puolet ovat kuitenkin vasta alkua siinä vaiheessa, kun A Matter Of Life And Deathin todellinen hurmos pääsee valloittamaan koko valtavalla olemuksellaan ja sitä huomaa nopeasti leijuvansa Iron Maidenin taian pauloissa. Uudella albumilla Iron Maiden on todellakin kulkenut jälleen selvän askeleen eteenpäin edellisien albumien ennakkoasetelmista ja nyt pitkät kappaleet levittäytyvät koko albumin mitalle, kun suurelle osalle kappaleista kertyy pituutta kymmenkunta minuuttia. Pitkiin kappaleisiin mahtuu onneksi äärimmäisen paljon sisältöä ja samalla kappaleet eivät sorru myöskään toistamaan samoja kaavoja, joskin monissa sävellyksissä hyödynnetään hieman liikaakin pitkiä introja, mikä jääkin lopulta lähes kaikkein kielteisimmäksi puoleksi koko levyllä, lukuun ottamatta muutamia korviin pistäviä pieniä melodisia tai riffillisiä yksityiskohtia. Lähes koko A Matter Of Life And Deathin ajan tarjolla on kuitenkin Iron Maidenia, joka kasvattelee pitkiä sävellyksiä huumaavien suvantojen kautta komeisiin korkeuksiin aina tarttuvia kertosäkeitä, melodioita, harmonioita, raskaita riffejä ja pieniä yksityiskohtia myöten, joista esimerkiksi sovitukset, rytmivaihdokset, akustiset kitarat ja tyylitajuisesti hyödynnetyt koskettimet keräävät nopeasti huomiota. Kaikkeen oleellisimpana asiana Iron Maiden on kuitenkin pitänyt hienoilla sovituksilla ja sopivan laajalla vaihtelulla huolen siitä, että kappaleiden teho ei jää yksityiskohtiin, vaan levittyy läpi koko levyn koko sävellyksiin.

Aika ja loputtomat määrät kuuntelukierroksia tulevat vasta paljastamaan A Matter Of Life And Deathin tehon, mutta lukuisien kuuntelujen jälkeen voi vain todeta levyn sisältävän luvattoman tehokasta materiaalia, sillä kymmenestä kappaleesta yksikään ei vaikuttaisi jäävän selvästi paitsioon, toisin kuin kävi kahdella viimeisellä albumilla. Vankalla linjalla edetään jo melko erikoisilla tunnelmilla etenevillä Different Worldilla ja For The Greater Good Of Godilla, mutta kun monivaiheiset These Colours Don't Run, The Reincarnation of Benjamin Breeg ja varsinkin jopa vielä komeammilla yksityiskohdilla herkuttelevat raskas Brighter Than A Thousand Suns, jopa itämaisesti höystetty The Pilgrim, käsittämättömiin mittoihin kasvava The Longest Day, akustisuuksillaan vaikuttava Out Of the Shadows, yllättävän räväkkää riffiä kehiin heittävä Lord Of Light ja lähes käsittämättömiin mittoihin nouseva The Legacy saavat kukin kerta toisensa jälkeen hämmentyneemmäksi, on koko albumin massiivisuutta mahdotonta edes käsittää tässä vaiheessa sen historiaa. Sen sijaan voi vain arvella, miten monella tapaa A Matter Of Life And Death ja sen eri puolet tulevat vielä avautumaan, sen kaikkien eri puolien tarjoillessa jo nyt timanttisen vaikuttavia raskaita tunnelmia ja kaikkia sävellyksien eri puolia myöten, jolloin koko levy vetää lähes sanattomaksi. Jos albumin tasaisemmat puolet todellakin jäävät muutamiin yksityiskohtiin ja pariin vain hyvään kappaleeseen, voidaan todellakin puhua Iron Maidenin paluusta mahtaville linjoille.

Vaikka tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa, että tavallaan ainakin albumin laadun osasi ennustaa etukäteen kahden edellisen levyn ja niiden selvähkön kehityskaaren perusteella, pääsi Iron Maiden kuitenkin yllättämään jopa pitkäaikaisen kuuntelijan todella vankalla tavalla. Monella tapaa A Matter Of Life And Death on juuri se askel erinomaiseen albumiin, jota hyvän Brave New Worldin ja kiitettävän Dance Of Deathin jälkeen odottikin, mutta kaikki muut yksityiskohdat tulivatkin sitten lähes puun takaa viimeistään siinä vaiheessa, kun albumia alkoi todella kuunnella. Pitkät ja eeppiset sävellykset pitävät yksinkertaisesti sisiällään niin paljon erilaisia tunnelmia, raskaita riffejä, herkullisia sooloja ja kaikkia kaivattuja Iron Maiden elementtejä aina odottamattomia yksityiskohtia myöten, ettei ihan tällaista levyä voinut mitenkään odottaa etukäteen. A Matter Of Life And Deathissa riittää varmasti pureskeltavaa vielä vuosikausiksi ja albumi tulee kestämään jo moniulotteisuutensa ja laatunsa takia paljon kuuntelua, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, kuinka albumin uskaltaa nostaa jo nyt kaikesta vanhojen levyjen tunnearvosta huolimatta Iron Maidenin parhaiden albumien joukkoon.

[Henkkanen]

Nyt on sitten se uusin lätty tullut kuunneltua. Syyttäkää minua jumalanpilkasta, mutta tämä levy mielestäni Maidenin toiseksi paras, voittaa Seventh Sonit ja Powerslavet kevyesti, eikä paljoa puutu etteikö olisi parempi kuin Somewhere in Time. Mutta tuskin Maiden tai mikään muu bändi pystyy enää tekemään Somewhereä parempaa levyä, niin tappokamaa se on .

Mutta AMOLAD on kuitenkin rautaista tavaraa. Ei yhtään täytebiisiä tai tasaisempaa kappaletta, paitsi alun rokkeri Different World. Vaikka Different World onkin levyn heikoin raita, voittaa se Wildest Dreamsin ja Wicker Manin 100-0. Kappale itsessään on ehkä hieman liian "yksinkertainen", mutta Smithin soolo pelastaa paljon.
Different World 8½

These Colours dont Run kertoo käsittääkseni sodasta ja sotilaista, ainakin sen verran sain lyriikoista selvää. Ehkä hieman levyn parasta antia, omaperäinen riffi, upea kertoasäe ja Brucen loistavat vokalisoinnit. Ainut pieni miinus soolosta, joka olisi voinut pienellä hienosäädöllä olla ehkä hieman parempi.
These Colours dont Run 10-

Brighter Than a Thousand Suns on levyn ensimmäinen pidempi kappale, joka kertoo ensimmäisestä fuusiopommista. Tämä on A Matter of Life and Deathin vastine depyytin Phantom of the Operalle. Levyn helmi, vaikkei paras kappale. Alun tunnelmallisesta introsta raskaaseen pääriffiin, siitä sooloon ja sujuvasti laukkakohtaan (parhautta) ja takaisin soolon. Tätä lisää, etenkin laukka-osuus ja sen jälkeinen "All nations are rising" kohta ovat kappaleen, ellei koko levyn parasta antia. Tämä on levyn ensimmäinen täyden kympin kappale.
Brighter Than a Thousand Suns 10

The Pilgrim ei ehkä ole yhtä kova kappale kuin kaksi aikaisempaa kappaletta, mutta hieno se silti on. Mielenkiintoinen pääfiffi BNW:n Nomadin tyyliin, mutta Pilgrim on astetta parempi veto kuin sen BNW-serkku. Mielenkiintoinen ja omaperäinen kappale, mutta se "jokin" puuttuu. Plussaa tunnelmasta ja kertosäkeestä.
The Pilgrim 9+

Sieltä se tuli, levyn hypetetyin ja kehutuin kappale. Onko se kaiken hypen ja kehun arvoinen kappale vai pettääkö se odotukset? Ei petä. The Longest Day on vähintäänkin niin hyvä kun on hypetetty ja vielä paljon parempi. Tämä on koko levyn paras raita ja kuuluu minun top 5 Maiden kappaleisiin. Erittäin tunnelmallinen ja loistavasti sävelletty kappale ilman mainittavia miinuksia. Tästä täytyy nostaa hattua ja kumartaa bändille tästä mestariteoksesta. Ansaitsisi tällä asteikolla 11 pistettä, mutta tyydyn antamaan "vain" 10++:ssan.
The Longest Day 10++

Out of the Shadows tuli minulle pienenä pettymyksenä. Ei se huono ole, mutta odotin siltä enemmän. Sitä on verrattu Tears of the Dragoniin ja Children of Damnediin ja häviää kummallekin. Out of the Shadows ansaitsee plussan osittaisesta akustisuudesta, akustisia kappalaleita ei Maidenilla ole liikaa mutta jotenkin "turhan" oloinen kappale. On raidalla hyvätkin hetkensä kuten soolo-osuus ja ne hyvät hetket korottavat arvosanaa paljon. Plussaa yrityksestä ja akustisuudesta.
Out of the Shadows 9-

Suurelle yleisölle tuli yllätyksenä kun Maiden ilmoitti julkaisevansa ensimmäisenä singlenä The Reincarnation of Bejamin Breegin eikä Different Worldsia. Kappaletta on haukuttu tälläkin foorumilla raskaasti, mutta mielestäni turhaan. Tämä kohtuuton haukkuminen johtuu luultavasti siitä että ensimmäinen single EI saa olla missään tapauksessa loistava, varsinkin kun kyseessä on Iron Maiden. Kappale kertoo Benjamin Breeg nimisen henkilön "kirouksesta". Hän esim. näkee asioita, joita ei halua nähdä. Kappaleessa ei ole oikeastaan mitään muuta vikaa kuin liiallinen toisto etenkin kertosäkeessä.
The Reincarnation of Benjamin Breeg 9½

For the Greater Good of God on hieno kappale. Sanoituksesta en saanut selvää mitään muuta paitsi kertosäkeen, jossa hoetaan tauotta kappaleen nimeä. Tässä tapauksessa kertosäkeen liiallinen toisto ei häiritse, koska se on toteutettu niin hyvin. Odotan että pääsen kuulemaan tämän livenä. Miinusta voisi antaa... hmmm.... ei tästä mitään varsinaista miinusta löydy etsimälläkään. Kymppi pamahtaa.
For the Greater Good of God 10

Maiden on jälleen tehnyt laulun ystävästämme, vanhasta vihtahoususta, saatanasta. Odotin paljon Lord of Lightilta yhtä paljon kuin The Longest Dayltä. Maiden ei petä. Puolentoista minuutin intro, sitten 1.40 kohdassa pamahtaa. Upeaa jätkät. Näin tehdään hyvää musiikkia. Levyn kolmanneksi paras kappale The Longest Dayn ja The Legacyn jälkeen.
Lord of Light 10

Näin se aika kulunut. Ollaan jo viimeisessä kappaleesta, The Legacyssä. Kaikki haukkuvat introa ylipitkäksi. Sitä se ei ole. Kolmen minuutin intro voi kuulostaa pitkältä, mutta oikein toteuttuna, eli tässä tapauksessa se toimii. Erittäin tunnelmallinen kappale. Ehtaa parhautta. Tässä kappaleessa yhdityvät kaikki Maidenin hyvä puolet. Hienot soolot, loistava laulu, omaperäisyys yms. 5 minuutin kohdalla alkavasta kohdasta alkaen parasta Maidenia tällä lätyllä. Levyn toiseksi paras kappale. Näyttihän Janick sen että osataan täälläkin säveltää.
The Legacy 10+

Yhteenveto:
A Matter of Life and Death on loistava levy. Jos Maiden aikoo todellakin soittaa koko levyn livenä, en valita. Suuret arvosanat voivat johtua alkuhuumasta, jota jokaikinen maiden-fani tuntee kuunnellessaan levyä ensimmäisiä kertoja. Ajan mittaan arvosanat voivat pudota, mutta tuo on tämän hetkinen mielipiteeni. Levy ansaitsee täydet kymmen pistettä. Vaikka esim. Seventh sonilla ja Powerslavella ja muilla ensimmäisen "kulta-ajan" levyillä oli parempia kappaleita kuin tällä levyllä, niin AMOLAD:illä ei ole yhtään alle kasin kappaletta, kun taas en ikinä ole pitänyt SSOASS:n The Prophecystä ja The Clayrvoiantista tai Powerslaven Losfer Wordista ja The Duellistista. AMOLAD on Maidenin ainut levy Somewhere in Timen lisäksi, jolla ei ole yhtään mielestäni huonoa kappaletta. Vaikka Golden Eran levyt ovatkin tunnearvoltaan arvokkaampi kuin AMOLAD, se ei muuta sitä, että Golden Era levylläkin on huonoja kappaleita.

A Matter of Life and Death 10 pistettä ja papukaijamerkki. Maidenin toiseksi paras levy.

Edit: Laitetaan vielä arvosanoina 1-5

Different World 3½
These Colours dont Run 5-
Brighter Than a Thousand Suns 5
The Pilgrim 4+
The Longest Day 5++
Out of the Shadows 4-
The Reincarnation of Benjamin Breeg 4½
For the Greater Good of God 5
Lord of Light 5
The Legacy 5+

Keskiarvo: Laskin nopeasti joten voi olla väärin: 4,65~4,70
Kokonaisuutena: 5

[asa]

Uusi levy tuli vihdoin tuskallisen odotuksen jälkeen, mutta jälkikäteen ajatellen kannatti odottaa! Nyt on vihdoin palikat kohdallaan vatupassilla aseteltuna, kokonaisuutta rikkovia pieniä epäkohtia tai miinuksia on erittäin vähän, yhden käden sormilla laskettavissa.
Saundit on parhaat 2000-luvun levyistä, jämäkät mutta silti sopivan "räkäiset", varsinkin kitaroissa on nyt paljon enemmän meininkiä kuin BNW tai DoD mössökitaroissa. Kolinabassosta puhumattakaan, olikin aika saada kolina takaisin. Rumpusaundit on hyvät, tomeja vaivaa kevyt pahvilaatikkomaisuus, sointia tuntuu olevan kovin vähän, muttei onneksi hirveän pahasti hyppää kasvoille, menee siellä meiningin seassa kyllä.
En tuolla biisikohtaisessa analyysissä pahemmin puutu Brucen suoritukseen, mutta sanottakoon että se on kautta linjan uskomattoman syvällistä tulkintaa ja ylä-äänetkin tuntuvat menevän aikaisempaa luontevammin ja paremmin. Ainoa asia mikä laulussa hieman haittaa on stemmojen puuttuminen. Muutamassa kohdassa on laulettu stemmoja, mutta nekin pääasiassa samasta sävelestä, mutta matalata ja korkealta. Miksei enää kunnon stemmoja?

Uudesta Infernosta luin että Harriksella oli loppujen lopuksi aika vähän osuutta biisien teossa, ja että Harris ja Dickinson keskittyivät enempi lyriikoihin ja melodioihin.

Steven homma oli oikeastaan toimia jonkinlaisena biisien kasaajana, suurin osa riffeistä tuli meiltä muilta.

Tässä ehkä suurin syy miksi levystä tuli niin hyvä kun se on. Steve kun on vähän liiaksi jankannut niitä samoja polkuja viime levyillä, nyt on selvästi uusia ideoita ja uutta intoa biiseissä. Samaisessa Infernossa sanoivat että biisien tekeminen alkoi Adrianin kotona, joten Adrianin osuus levyllä on ollut todella suuri, ja sen kuulee lopputuloksesta. Mies on todellinen velho, Tyranny of Soulskin olisi kaivannut hieman miehen melodian ja riffien tajua, lopputulos jäi jotenkin puolitiehen.

Olisi ollut kyllä kiva kuulla ne kaksi Nickon tekemään biisiä jotka eivät lopulta kuitenkaan päätyneet levylle. Olisivat nauhoittaneet ne sinkkujen B-puoleksi.

DIFFERENT WORLD (Smith/Harris) 4,25
Albumin startteri, joka ei täysin vakuuttanut ensi kuuntelulla, prechorus oli jotenkin liian iloinen ja epäMaidenmainen. Nyttemmin useamman kuuntelun myötä biisi on alkanut kasvaa, ja on loppujen lopuksi oikein kelpo opener. Eikä se prechoruskaan kuullosta enää niin kummalliselta, edellisen levyn Montsegúrkin kasvoi alkuihmetyksen jälkeen yhdeksi levyn suosikeistani.
Biisi alkaa loistavalla riffillä joka on päivänselvää Smith-laatua. Muutenkin uudella levyllä on huomattavasti enemmän riffittelyn makua, joka johtunee Adrianin vahvasta panoksesta. Kertsin laulumelodia on todella hyvä, ja Bruce laulaa erittäin tyylikkässti korkealta.
Smith on taas tehnyt sävellyksen sävellyksen sisällä, soolo on niin upeasti rakennettu, todellista draamakaaren tajua! Loppujen lopuksi täydellisesti kasattu biisi joka rullaa vaivatta ja sujuvasti eteenpäin.
Sanat nyt on tyypillistä Harriksen kelailua, miksi olemme täällä ja mihin olemme menossa, pieni ihminen hukassa suuressa maailmassa.

THESE COLOURS DON´T RUN (Smith/Harris/Dickinson) 4,5
Biisi alkaa tuttuun tyyliin hitaalla ja hiljaisella introlla, joka on enemmänkin sääntö kuin poikkeus nykyMaidenilla. Onneksi siitä on tehty astetta mielenkiintoisempi kuin normaali No More Lies- näppäily, jossa vaan näppäillään hevisoinnun kolmea säveltä. Eikä intro ole myöskään yhtään liian pitkä.
Biisi käynnistyy mukavalla riffittelyllä, kyllä Adrian tämän hallitsee mutta säkeistö on selvästi Harriksen käsialaa. Turhan peruskamaa, ja tätä samaa sointukaavaa saadaan kuulla läpi levyn monessa biisissä. Onneksi sitä on kuitenkin mastettu Adrianin (?) melodialla vasemmassa kaiuttimessa, tuo sentään vähän fiilistä siihen. Hyvä prechorus: For the Passion, for the glory... Yllättävä tempomuutos kertosäkeistöön siirtyessä, ja kertsi on upea. Uusi kierto säkeistä -> prechorus -> chorus, ja sitten siirrytään väliossan ennen sooloa, joka on todella upeasti orkestroitu. Voi kuvitella sotilaan keräävän rohkeutta tulevan koitokseen, ja manaavan että tuli mikä tuli, mutta tässä pysytään. Kuolema tai kunnia.
Dave iskee ilmoille loistosoolon, kahden muun amigon takoessa taustalla kranaattikeskityksen raskaudella. Soolovuoro siirtyy Adrianille, joka soittaa mielenkiintoisen soolon. En ole vielä oikein päässyt jyvälle siitä, ihmeellisen katkonaista soittoa, ei ehkä kaikkein paras Adrianin soolo. Sitten kitaramelodia yhteislaulatuksen kera, toimii takuuvarmasti livenä, vaikkei melodia nyt niin kummoinen olekaan.
Lyriikat ovat hyvät, selvästi Dickinson käsialaa. Mun makuuni Bruce on aina osannut tehdä mielenkiitoisempia lyriikoita, luonnollisesti laulajana osaa tehdä sujuvampaa tekstiä, kun tietää paremmin miten pystyy laulun rytmittämään ja niin edelleen.


BRIGHTER THAN A THOUSAND SUNS (Smith/Harris/Dickinson) 5
Maidenin proge-eepos. Tahtilaji 7/8, tyypillinen proge tahtilaji. Erittäin jykevää riffittelyä, yllättäen (NOT!) taas Smithin käsialaa. Loistava takaperin vedetty lauluefekti ennen säkeistöä (00.56), joka luo hyvän pohjan räjähtävälle säkeistön aloitukselle. Uskomattoman hyvin rakennettu biisi, loistavilla säkeistöillä ja kertseillä. Olisi Harriksellakin esimerkin paikka miten tehdä kunnon säkeistöjä.
Väliosa istuu biisiin loistavasti, ja Steve näpyttelee hienon bassokuvion taustalla. Welcome home, it´s been too long, We´ve missed you!
Smithin tekemä biisi, joten maestro itseoikeutetusti soittaa jälleen jäätävän soolon. ILOPISSAA!
Taas yllättävä tempovaihdos ja Maiden iskee 5. vaihteen silmään. Nyt mennään eikä meinata! Bury your morals and bury your dead, uskomatonta kamaa! 05.10 kohdassa tulee upea nostatus, joka saa kylmät väreet menemään selkärankaa pitkin. Aika puuduttavaa ylistää koko ajan, mutta minkäs teet?
Sitten todellisen shokki: Janick Gers soittaa mielettömän soolon! Kyllä se mies näemmä osaa, jos vaan viitsii vaivautua. Varmasti parhaita Janin sooloja sitten Weekend Warriorin. Myös soolon tausta on R A S K A S! Täydellinen biisi, ei mitään moitittavaa. ADRIAN SMITH ON JUMALA! How we made God with our hands -Bruce Dickinson

THE PILGRIM (Gers/Harris) 5
Gersin tekemä biisi, näitä kannattaa aina odottaa. Erittäin epätyypillistä Maidenia, ei todellakaan mitään perusmaidenia Loistava melodia heti alkuun, josta lähdetään upeaan säkeistöön: The keys to death and Hell... Juuri näin! Kun muutkin kuin Harris tekevät biisejä saadaan hommaan aivan uudenlaista tuoreutta, jonka silti tunnistaa sekunnin sadasosassa Maideniksi.
01.07 eteenpäin alkava kohta on myös upeaa kuunneltavaa, iskee totaalisen pimeydestä. Ja perään tämä itämainen melodia, jota on upeasti korostettu syntikkamatolla. Taas mennään poluilla jollaisilla Maiden ei ole aikaisemmin tallustellut. En voi mitenkään tarpeeksi korostaa sitä kuinka onnellinen olen että Harris on antanut vastuuta enemmän muille.
03.03 kohdasta lähtee soolo, jonka luulin ensin olevan Daven, mutta on vain kohtuullista olettaa että se on Janin soolo, kun kerran biisikin on Janin käsialaa. En meinannut aluksi uskoa sitä Janin sooloksi kun se on kerrassaan loistokas, vaikka sieltä kuuluu kyllä selviä Janickin tunnusmerkkejä, mutta paikoitellen se kuullosti myös Daven soololta! ILOPISSAA! Todella upea biisi! Gers has delivered the goods once again.
Steven lyriikat ovat poikkeuksellisen hyvät ja mielenkiintoiset. Parasta Steveä pitkään aikaan.


THE LONGEST DAY (Smith/Harris/Dickinson) 5
Aivan mieletön intro täynnä tunnelmaa, varsinkin kun Nicko yhtyy rumputuleen, The worlds alight, the cliffs erupt in flames...
Mahtipontinen Prechorus, joka jättää varsinaisen choruksen varjoonsa, mutta ei siinä kertsissäkään suoranaista vikaa ole.
04.30 alkaa varsinainen "taistelu" joka luo kaoottista kuvaa nuorista pojista jotka huoksevat maihinnousuveneistään tovereidensa ruumiiden yli, ja pyrkivät maalle suojaan. Vähän kuin Pelastakaa sotamies Ryanin uskomattoman upea alkukohtaus, joka on realismissaan suorastaan häkellyttävä. Tahtilaji on todella kiemurainen ja progressiivinen, taas laskin taikanumerot 7/8. Ja jälleen Smith toimittaa todella raskaan ja hienon riffin, toimii upeasti välittäen hienoja mielikuvia sodan melskeestä.
Ja sitten taas pääruoka, eli Adrianin soolo. Lyhyt ja upea soolo jälleen kerran, mutta mitä muuta sitä voi Maestrolta odottaa? Soolon jälkeen tulee jälleen kerran upea melodia, täytyy vaan ihmetellä mistä ne repii näitä vielä kaikkien näiden vuosien jälkeenkin? Ja riffitulitus vaan senkun jatkuu ja sitten taas mennään yläilmoissa melodian kera. Siihen vielä vanhan hymypojan upea soolo notta perkele! Sitten parit kertsit ja palataan alun todella eeppiseen teemaan. Ja taas paukkuu 5 pistettä.

OUT OF THE SHADOWS (Dickinson/Harris) 4,5
Kerrankin biisi joka lähti ilman mitään akustisia introja. Suoraan kakkospesälle, oikein!
Säkeistössä on hieno ja välitön tunnelma, koko biisistä tulee vähän Brucen Man of Sorrows mieleen varsinkin kertosäkeestä.
Brucen luottomies Adrian heittää todella maukkaan soolon.
Biisi on erinomaisesti sijoitettu tähän keskelle tuomaan hieman hengähdystaukoa levyn alkuun, joka ei ole ihan kaikkein helpoiten omaksuttavissa ja sulatettavissa. Hyvä biisi, joka on erinomaisella paikalla ja siten erottuu edukseen kolossaalisista biiseistä välittömällä tunnelmallaan ja leppoisuudellaan. Tosin alun tykityksen jälkeen biisi vaikuttaa hieman laimealta.
Hieno kertomus ihmisen syntymästä ja kuolemasta.

THE REINCARNATION OF BENJAMIN BREEG (Murray/Harris) 4,5
Vanha kunnon Benjamin. Nyt kun on jo tiedossa että Benjamin on Maidenleirin keksintö, voi keksittyä enemmän biisiin, eikä tarvitse sen kummemmin funtsia tarinaa.
Hieno rauhallinen intro, joka entisestään korostaa sitä kohtaa kun ammutaan vihdoin täysilaidalta. Kontrasti on upea. Kun biisi polkaistaan kuunnolla käyntiin se on menoa! Raskas junttaava riffi pudottaa pään harteilta! Säkeistö ei ole kummoinen, mutta sitä kompensoi runsaat muut loistavat riffit biisin edetessä, kertosäkeistökin on hyvä. Daven biisin tekoa on verrattu leikkimielisesti Elefantin synnytykseen: Niitä ei synny kerrallaan montaa, eikä kovin usein, mutta aina silloin kun se tapahtuu se on aina tapaus! Ja juuri näinhän asia menee, kun Dave tekee, niin silloin tietää saavansa laatua.
Kova biisi, joka antoi ensimmäisen kuuntelun jälkeen luottoa tulevaan Maiden levyyn, joskaan ei räjäyttänyt kerralla pottia. Biisi on grower, joka paranee useamman kuuntelun myötä. Loppuintron olisi kyllä voinut jättää kokonaan pois, olisi ollut juuri sopiva loppu muuten.

FOR THE GREATER GOOD OF GOD (Harris) 4.75
Alkuun hieman Sign of the Crossmainen intro, jota seuraa tuttu Harrismainen säkeistökiertokulku, jota jo kritisoin aiemmin. Olisin todella toivonut edes hieman erilaista sovitusta tuohon säkeistöön kun se polkaistaan käyntiin. TATATA TATATA TATATA... Niin peruskauraa kuin olla vaan voi, Out of The silent planet part 2. Todella harmillista, sillä biisi on muuten niin saatanan upea! Prechorus saa taas kyyneleen silmään ja nyrkin ilmaan: JES! Biisin kertosäe on ehkä Maiden historian paras, aivan uskomaton! Hieno melodia ja meininki, eikä edes haittaa että For the greater good of godia hoetaan koko ajan.
Sitten taas Sign of the cross tyyppistä upeeta orkestraatiota, ja Janickin soolo päälle. Tällä kertaa Janin soolo ei ollut niin uskomaton, mutta hyvä silti.
Sitten taas erittäin jykevä riffi polkaistaan käyntiin, upealla Nickon kompilla höystettynä. Osaa se näemmä Stevekin riffitellä. Lisää näitä! Adrian loihtii taas ässäsoolon sulostuttamaan loistavaa biisiä, jonka jälkeen vielä Daven vuoro näyttää teiniwannabeAleksiLaihoille, että sooloja voi tehdä muutenkin kuin satalasissa. Taattua laatua.
Upea biisi joka on pilattu köyhällä säkeistöllä. Siitä on pakko rokottaa, muuten olisi 5 pojoa.

LORD OF LIGHT (Smith/Harris/Dickinson) 4,75
HAIL LUCIFER! Ja jälleen Smithin käsialaa, ja sen kuulee riffeistä. Intron olisi voinut jättä kokonaan pois, ja polkaista biisi käyntiin tuolla loistavalla riffillä. HEVIÄ PERKELE! Pois alta Triviumit ja Bulletformyvalentinet, nyt tulee IRON MAIDEN! Komea melodia (taas kerran) säkeistöjen väliin, ja lopuksi vielä hieno ja erilainen kertsi. Toimii kun junan vessa! Väliosassa tunnelmoidaan We´re not worthy in your black and blazing eyes...
Väliosan jälkeen 04.54 polkaistaan mylly jälleen käyntiin todella raskaalla ja epäMaidenmaisella riffillä, pakostakin nousee nyrkki kohti taivasta! ILOPISSAA!!!
Sitten taas Smith loihtii torrakostaan uskomattoman hienon soolon, HELL YEAH! Ja taas uusi vaihde silmään, ja Smith jatkaa todella upeita kampivingutuksia, ja homma räjähtää käyntiin jatkuen Daven soololla. IHANAA! JA HUOMIOIkAA UPEAT SOOLON TAUSTAT EIKÄ MITÄÄN POWERCHORDIA! HEAVY METAL!
Parit kertsit ja loistava lopetus. KYLLÄ!

THE LEGACY (Gers/Harris) 4.25
Hieno alku, todella lastenlaulumainen kierohkolla otteella. Alku kasvaa mukavasti koko ajan, eikä minua ainakaan häirinnyt yhtään että alku venyi yli kolmeen minuuttiin ,koska homma oli kuitenkin koko ajan mielenkiintoista.
Filli, ja biisi on käynnissä. Ja taas hyvää riffiä pukkaa! Brucen laulussa outo tilaefekti, joka aluksi vähän häiritsi.
Ajassa 04.47 iskee taas Gersin tavaramerkki, todella outo kertsi (?), mutta alun shokin jälkeen se on kyllä erittäin kiinnostava ja hyvä. Kuka vielä väittää että Maiden tekee samaa levyä vuodesta toiseen? F.O.A.D!!
05.30 taas laitetaan uusi vaihde silmään erittäin hyvällä riffillä, ja sitten ollaankin kohta taas Janin soolossa. Erittäin hyvä soolo jälleen. Lisää melodiaa ja vielä kerran melodiaa.
Hyvä lopetusbiisi, jää kyllä armotta hieman parempiensa jalkoihin, mutta esim Dance of Deathilla tämä olisi ollut nappibiisi. nyt on vaan ehkä hieman liian kovassa seurassa.

LOPPUKANEETTI:
Erittäin kovatasoinen levy, jossa ei varsinaisesti yhtään täytebiisiä. Toiset vaan ovat hieman parempia kuin toiset. Keskiarvoksi huimat 4.65. Mukana saattaa olla tosin yllättävän kovatasoisesta levystä johtuen hieman shokkilisää, mutta nevertheless, aivan saatanan hyvä levy!
Ja ensikerralla mennään vielä yli että heilahtaa, eikös?

[urho47]

Jaahas. Onpa tänne tullut tekstiä. Kuusi sivua vuorokauden aikana. Levy on nyt tullut kuunneltua kolme kertaa läpi ja ajattelin kirjoitella tänne vähän sen herättämistä tunteista ja ajatuksista. En ole vielä lukenut tämän päivän aikana tulleita kommentteja tästä (ja toisesta AMOLAD) topicista ihan sen vuoksi ettei avostelu mene pelkästään muiden toisteluun ja komppailuun.

Maidenia aloin kuunnella vuonna 1993, joten tämä on vasta viides "uusi" Maiden levy mulle. Heti kättelyssä voin sanoa ettei yksikään neljästä aiemmasta ole herättänyt ensimmisellä kuuntelulla samanlaisia fiiliksiä kuin A Matter of Life and Death. BNW ja DOD olivat hyviä levyjä, mutta kummastakin tuntui puuttuvan SE jokin. Kumpikin on tavallaan jäänyt vähän hyllyyn pölyttymään.

Ensimmäinen asia mihin huomioni kiinnitin on jonkinlainen rentous ja tuoreus joka levyltä paistaa. Sellainen väkisin vääntämisen meininki (paria poikkeusta lukuunottamatta) loistaa poissaolollaan.

Different Worldin ehdin jo haukkua nettistreamin perusteella, mutta biisi kuullostaa huomattavasti paremmalta levyltä. Mitään elämää suurempaa kappale ei todellakaan tarjoa ja tätä kuunnellessa jää kaipaamaan Brucen Abductionin ja Silver Wingsin kaltaisia tapporalleja. Jotenkin tuntuu että Maiden on vuosien saatossa kadottanut taitonsa tehdä nimenomaan näitä neljän minuutin killereitä. 3/5

These Colours Don't Runin alku tuo ensi kuulemalta epäilyttävästi mieleen kahdeksan vuoden takaisen Don't Look to the Eyes of Strangersin ja ensi kuuntelulla biisi ei iskenyt sitten yhtään. Pari lisäkuuntelua paransi huomattavasti biisiä, mutta silti tämä on se biisi joka tuntuu todella väkinäisesti lauletulta. Kylmiä väreitä aiheuttava kertosäe on kappaleen pelastaja. 4/5

Brighter than a Thousand Suns on yksi suosikeistani. Raskasta, melodista, kaunista, erilaista, kuitenkin SILLÄ Maiden-soundilla. PARHAUTTA!!! 5/5

The Pilgrim, levyn toinen nopea rykäisy on ihan hyvä biisi mutta egyptitunnelmissa jäädään todella kauas Powerslavesta. Gersin molemmat biisit kuitenkin erottuvat jotenkin erilaisina levyn muusta materiaalista ja tuovat jonkinlaista lisämaustetta. 4/5

Conden eilen hehkuttama The Longest Day ei ensi kuuntelulla tuntunut oikein miltään. En tiedä johtuiko se Polish Eddien arvostelusta, jossa kaveri totesi sen olevan huonompi versio Paschendalesta. Kolmannella kerralla biisi alkoi kuitenkin avautua ja voi jukoliste mikä eepos. Tää biisi on kuin huumetta. Sen haluaa kerta toisensa jälkeen kuunnella uudestaan. 5/5

Wasting Love + Tears of the Dragon = Out of the Shadows. Hassua että Maiden on vasta vanhoilla päivillään alkanut tehdä balladeja. Toimivat meinaan loistavasti. Odotan todella tätä biisiä livenä. 4½/5

The Reincarnation of Benjamin Breeg alkaa olla jo suht tuttua kauraa. Tuntuu soivan Citylläkin päivittäin. Tapporiffi!!! Paras sinkkubiisi pitkään aikaan. Loistava. 5/5

For the Greater Good of God oli jälleen kerran ensi kuuntelulla pettymys, mutta alkoi kuunteluiden myötä avautua. Loistava Harris-eepos, tosin Sign of the Crossia tämä biisi ei voita. 4½/5

Lord of Light on ehkä suurin suosikkini tällä hetkellä. Voi pyhä Smith mitä tapporiffiä vedät alun jälkeen. Malliesimerkki siitä miksi 2000-luvun Maiden tarvitsee tätä kitaristia. 5/5

The Legacy onkin sitten jo aika puhdasta progea. Alkurämpytyksistä tuli ensimmäisenä mieleen 70-luvun King Crimson, mutta kun biisi pääsee kunnolla vauhtiin ei tässä ole mitään äärtä eikä laitaa. Vaikka Janickia usein moititaan, niin kyllä kaveri biisejä osaa kirjoittaa. Huh! 5/5

Summa summarum. Reilu 70 minuuttia meni todella nopeasti ja kuuntelun jälkeen levyn halusi kuunnella heti uudestaan. Hyvä merkki. Monikaan biiseistä ei todellakaan aukea ensikuuntelulla, mikä on pelkästään positiivinen asia. Selkeä tapporalli (Trooper, Aces High, Abduction) levyltä puuttuu, mutta ei tässä voi valittaa kun levyn eepokset ovat tätä luokkaa. Tällä hetkellä arvosanaksi tuli 4½/5 Taidanpa kuunnella sen taas uudestaan.

Over and Out

[Maiden 'em All]

Tässä se sitten on Maidenin ehkä viimeiseksi jäävä studioalbumi. Pitemmittä puheitta siirrytään asiaan.
1.Different World
Muistuttaa hivenen Dodi:n Wildest Dreamsia, mutta on selkeästi parempi. Toisaalta albumin popahtavin kappale ja samalla ehkä heikoin. Kivat riffit, kiva komppi ja kivat soolot. Siis vähän liian keskiverto kappale.
3/5

2.These Colours Don't Run
Albumin parhaimmistoa. Riffit ovat raskaat ja rautaiset. Kertosäe koko levyn paras etenkin viimeinen säe: "These colours don't run, from cold bloody war" saa aikaan kylmiä väreitä. Soolot myös rautaisia. Sotaiset lyriikat kuuluvat myös levyn parhaimmistoon.
5/5

3.Brigther Than A Thousand Suns
Kuulu myös levyn parhaimmistoon. Raskas biisi, hitaasti nousevalla kertosäkeellä. Kertosäe toistaisi itseään pahasti ilman tuota McBrainin nousevaa rummutusta. Ensimmäisen kertosäkeen jälkeen alkava kunnon laukkakomppi ja Brucen luodinnopea laulu tuovat mieleen 80-luvun. Tätä nannaa olisi saanut olla enemmänkin. Lyriikat ovat synkkiä tyyliin "Guessing you won't have time to cry." Soolot taattua Maidenia.
5/5

4.The Pilgrim
Alun rumpukomppi ja riffi tuovat mieleen Afraid To Shoot Strangresin. Sen jälkeen perus rokki riffi aloittaa biisin. Biisin tunnelma on juuri lyriikoiden mukainen. Kerto säe on parhautta. Taustalaulut haiskahtavat hiukan Dance Of The Deathin loppupuolen biiseille. Perus Maidenia joka ei petä mutta joka ei nousee parhaimmistoonkaan.
4/5

5.The Longest Day
Tämä täryttää jalat alta ja tajun kankaalle. Pelkkää parhautta alusta loppuun. Alku on petollisen hiljainen ja se nouseekin todelliseksi myrskyksi. Lyriikat ovat parhautta. Eivätkä edelleenkään mitään positiivarista lainattuja. Kappale kertoo käsittääkseni Normandian maihinnoususta vaikka sitä ei missään mainitakaan. Brucen laulu on mahtavaa, riffit ovat parhautta, kertosäe on hidas mutta kuitenkin parhautta. Soolot ovat parhautta. Siis ihan niinkuin jo heti kärkeen sanoin parhautta alusta loppuun.
5/5

6.Out Of The Shadows
Raskas aloitus joka "sulaa" melkein ballaadiksi. Nousee jälleen kertosäkeeseen ja laskeutuu jälleen. Biisi ei ihan yllä levyn parhaimmistoon. Maidenin golden era tuotannon samantapaiset kappaleet kuten Revelations hakkaavat tämän ihan kuus nolla. Biisi alkaa toistaa itseään jatkuvan nousu, lasku nousu homman takia. Soolot yrittävät pelastaa jotain. Samoin Steven joissain kohdisssa kuuluva kolina basso. Biisin paras kohta on akustisen kitaran taustalla soiva raskas riffittely vähän puolenvälin jälkeen.
4/5

7.The Reincarnation Of Benjamin Breeg
Nyt päästiin astialle. Kappaleen alku tuo mieleen Sign Of The Crossin. Hiljaisesta ja piinavasta alusta alkaa raskain Maiden levyllä aikaan kuultu riffi. Lyriikat ovat jälleen parhautta ja kertovat hienosti piinatusta miehestä. Steven basso kolisee hienosti ja Brucen laulu on hienoa kuultavaa. Kitarat ovat parhautta ja riffi todellista tappokamaa. Ainoa mikä häiritsee on kertosäkeen toisto. Breeg on tasavertainen Longest Dayn kanssa. Molemmat ovat parasta a-luokkaa.
5/5

8.For The Greater Good Of God
Alkaa tunnelmallisella basso/kitara kuviolla. Tämäkin kuten muutkin levyn parhaat kappaleet alkaa "tyyntä myrskyn edellä" kaavalla. Bruce sylkee sanoja suustaan ja kappalee nousee raskaaseen riffiin. Kertosäe on parhautta. Riffit haiskahtavat jälleen DOD:ille ja lyriikat ovat jälleen synkkiä. Biisi on levyn pisin mutta ei ala toistaa itseään. For The Greater Good of God kohta on parhautta. Tappelee tasaväkisesti Breegin kanssa. Loppu on parhautta, etenkin Brucen kaikumaan jäävä "Tell Me Why".
5/5

9.Lord Of Ligth
Alkaa jälleen "tyyntä myrskyn edellä kaavalla". Albumin parhaimmistoa jälleen. Riffit parhautta. Brucen laulu mahtavaa ja voi kuvitella kuinka Steven sormet liikkuvat ääntä nopeammin kieliä näppäilen. Koko kappale melkein parhautta, mutta ei ihan kuitenkaan. Jotain puuttuu, mutta itse en löydä sitä. Lyriikat ehkä levyn neutraaleimmat. Eivät optimistiset eivätkä pessimistiset.
4,5/5

10.The Legacy
Viimeistä viedään. Alkaa tunnelmallisesti. Lyriikat jälleen synkkiä. Nousee hienosti parhauteen joka kestää koko kappaleen ajan. Mitä voi sanoa, paras kappale koko levyllä. Riffit ovat kultaa, Brucen laulu kultaa, McBrainin rummutus kultaa ja Steven basson kolke kruunu kappaleen päässä.
5/5


Sanoisin, että Maidenin paras lätty sitten Seventh Sonin. Ehdottomasti Maidenin top-3 listalla ja kaikkien aikojen top-10 listalla. Kuten sanotaan It's a good day to die. Jos Maidenilla ei ole parempaa materiaalia patjan välissä, tämä on hyvä levy viimeiseksi studio levyksi. Piste.

Sain keskiarvoksi 4,55, jonka pyöristän kyllä täydeksi vitoseksi.

[trooper]

Dance of MIKÄ?!

Yksi kuuntelu, se neitseellinen kuuntelu, takanapäin ja mitään sen kummempia biisi-biisiltä arviota en vielä tässä vaiheessa käy läpi, sillä tuossa oli 72 minuutin edestä sulateltavaa. Toimii.. Toimii niin perkeleesti! On riffejä, löytyy kolinaa, löytyy tulkintaa! Kaikki palaset ovat loksahtaneet kohdilleen. Jos meikäläinenkin on pitänyt Brave New Worldia hyvänä, Dance of Deathia parempana, niin A Matter of Life and Death vie voiton. Soundit on parhaimmat Shirleyn ruuvaamat, mitä kahdella edellisellä albumilla. Fillereitä ei levyltä löydy. Muutamia plussia:

+ Mitä väliä iänikuisella E-C-D -kierrolla, kun sitä osataan hyödyntää kunnolla?

+ Biiseihin ei ole tungettu väkisin Nickon taidonnäytteitä yhden pedaalin tekniikastaan. Dance of Deathilla tuli sellainen fiilis, kuin yksi biisi, jossa laukkakomppi, ja yksi missä posotetaan menemään, kuin viimeistä päivää (Wildest Dreamsin vika kertsi). Kaikki Nickon jutut tällä levyllä tulivat luonnollisesti, sen kuulee.

+ For the Greater Good of God on ehdottomasti Harrisin parhain tekele sitten Seventh Sonin. Joo joo, "ei voi noita kahta verrata". Vitut. Tämä toimii. Sign of the Crossia ja mikä toinen X-Factorin biisi tulee mieleen kohdassa "But I don't know.."? Aivan, Judgement of Heavenhan se.

Sellaista pientä tällä hetkellä. Nyt DVD:n kimppuun ja lisää kuuntelua. Sen jälkeen voisi kehitellä biisi-biisiltä läpikäymistä. Ehdottomasti TOP 3 kamaa. Paikkaa en osaa vielä sanoa, mutta kunhan saa lisää kuunteluita alleen, on Seventh Sonin paikka pahasti uhattuna.

[Stratocaster]

1. DIFFERENT WORLD (Smith/Harris)
2. THESE COLOURS DON´T RUN (Smith/Harris/Dickinson)
3. BRIGHTER THAN A THOUSAND SUNS (Smith/Harris/Dickinson)
4. THE PILGRIM (Gers/Harris)
5. THE LONGEST DAY (Smith/Harris/Dickinson)
6. OUT OF THE SHADOWS (Dickinson/Harris)
7. THE REINCARNATION OF BENJAMIN BREEG (Murray/Harris)
8. FOR THE GREATER GOOD OF GOD (Harris)
9. LORD OF LIGHT (Smith/Harris/Dickinson)
10. THE LEGACY (Gers/Harris)



Allekirjoittaneen heavy-historia ei ulotu kauas synkkään menneisyyteen, vaan taitaapi olla niin, että vasta sitä Neuvostoliiton hajoamista eleltiin kun pikku-Strato henkäili ensimmäisiä happi-annoksiaan sairaalan synnytysosastolla. Joskus lyhyiltäkin matkoilta jää jotain pysyvämpää, kuten tässä tapauksessa minulla raskas musiikki ja Iron Maiden.
Ei sitä 14-vuotiaana hurjana metallipäänä osannut Iron Maidenin valtavaa diskografiaa hankkiessa haaveilla mistään uudesta studiolevystä, kun oli jo tarpeeksi hankalaa saada lompakko ymmärtämään bändin tuotannon määrä. Kuitekin jossakin vaiheessa iski pieni kateudenpoikanen vanhoja partoja kohtaan, jotka vuosi vuoden jälkeen ovat saaneet ensin jännittää, odottaa ja lopulta nauttia uudesta Iron Maiden-tuotteesta, minun kuunnellessa pelkkää Seventh Sonia huoneessani elämän vittumaisuutta kiroillen.
Vuoden 2006-alkuryminöistä päästyämme alkoi Maiden-leirissä tapahtua. Informaatiota alkoi tihkua sormien välistä, ja ”A Matter Of Life And Death”-nimeä kerrottiin tulevan studiokiekon kantavan. Kymmenen kappaleen biisinnimilista erittäin paljastavine krediitteineen iskettiin tiskiin kaiken kansan pällisteltäväksi. Adrian Smith viiden kappaleen sävellyksessä mukana? Nicko McBrainin juoruilut teema-albumista, alati syyhyilevät krediitit kaikessa paljastavuudessaan, kansikuva, ensimmäinen näytebiisi Benjamin Breeg tekivät kaikki odottamisesta äärimmäisen tuskallista. Kuitenkin odotusaikana oli koko ajan allekirjoittaneen mielessä pieni varmuus, että ei se Iron Maiden voi ainakaan täysillä metsään mennä. Sellaista se fanipojan usko on.

Lopulta sitä 25.98.2006, klo 15.25 löysi itsensä huoneestaan tärisevin käsin availemasta LevykauppaX:n kuorta, cd-soitin houkuttelevan näköisenä vieressä odottamassa.


DIFFERENT WORLD avaa perinteisiin sota/uskonto-teemoihin nojaavan albumin sellaisella energialla, että saman vuosituhannen aiemmat startterit eivät pääse lähellekään. Jo kirjoittajat Smith/Harris kertovat bändiä vähänkään tuntevalle, mistä on kyse, ja tokihan myös sitä itseään on tässäkin tapauksessa tarjolla. Vankkoihin riffeihin, äärimmäisen kulkevaan bändityöhön, riemunkirjavaan kitarointiin ja pettämättömiin laulukoukkuihin nojaava kappale tekee sen, mikä avausbiisin tehtävään kuuluu, eli nostattaa veren adrenaliinitason tulevalle koitokselle sopivaksi! Smithin reilu panos albumille käy ilmi jo tässä ensimmäisessä biisissä, groovaavien riffien ja kerrassaan mainion soolon voimin. Ei Different World suoraan syöksy sentään albumin kirkkaimpien tähtien joukkoon, mikä näin eeppisen ja jättiläismäisen albumin avaajalle olisikin melkoinen mahdottomuus. Homma kuitenkin hoidetaan täydellä tyylillä, ja kappaleen päätyttyä sitä huomaa henkeään pidättäen odottavansa seuraavan biisin alkamista, Iron Maiden-lasit tiukasti naamalla. Up the irons!

THESE COLOURS DON´T RUN esittelee avaajan kevyempää sävyä ihmetelleille hyvin nopeasti pelin oikean hengen. Edellisen biisin tekijäpariin lisäillään vielä Bruce Dickinson, ja nytpä on niin iloiset rosvot kyseessä että kappaleen laadun arvaa jo ennalta! The X-Factor-tyylillä lähdetään eteenpäin rauhallisissa ja määrätietoisissa merkeissä. Yllättäen Different Worldin kevyehköt lyriikat alkavat tuntua vielä hivenen hölmöimmiltä, kun tutustuu tämän kappaleen uljaaseen tarinankerrontaan. Jollakin tasolla Brucen laulusta löytyy samoja vivahteita, mitä miehen sooloalbumeilta, ja kun kyseiset mausteet eivät sen enempää kuulijan huomiota kiinnitä pienoista väläystä lukuunottamatta, on kokonaisuus maustettu sopivan kiinnostavasti. These Colours taitaa olla koko albumin maalailevin ja surumielisin veto, tunnelman hakiessa vertaistaan. ”We sailed away, like our fathers before, These colours don´t run, from cold bloody war…” Tunne, ainutlaatuinen tunnelma kokonaisuudessaan ja bändin rehellinen yhteistulkinta joka suhteessa tekevät tästä juuri sellaisen kappaleen, jota bändiltä on odotettu vuoden 1999-yhteenpalaamisen jälkeen.

BRIGHTER THAN A THOUSAND SUNS on minulle eräänlainen Paschendalen jatko-osa, eikä tämä tule yllätyksenä todetessamme Adrian Smithin olevan jälleen tekijäkaartin ensimmäisenä mainittu. Se äärimmäinen yksinäisyyden, tyhjyyden ja painostavuuden tunne, jonka jo kolme vuotta aiempi Paschendale sytytti, nousee tässä uudelle tasolle. Tasolle, jolla olevaan kappaleeseen mahtuu sellaisia asioita, jotka vaativat kymmeniä kuunteluita avautuakseen täysin. Parhaat jutut kasvavat aina joka kerralla vähän enemmän, ja biisien kohdalla parhaat kasvaessaan tekevät itsestään ikuisia, ajattomia eepoksia, joiden hohto ei hälvene kirveelläkään, vuosien teholuukutuksen jälkeenkään. Tässä biisissä on tunnelma niin kohdallaan, että harvaan kappaleeseen kehtaa edes alkaa vertailemaan, jos tämän levyn ulkopuolelle mennään. Jonkinsorttista nurinaa Bruce Dickinsonin nykyisestä vokalisoinnista on ollut ilmassa, kritiikin koskiessa iän tuomaa väsymyksen soundia. Minua Brucen nykyinen ääni miellyttää aiempaa enemmän, sen ollessa hivenen syvempi, tummempi ja värikkäämpi, kuin edes miehen sooloilla. HAIL DICKINSON!

THE PILGRIM iskee heti huomion itseensä erikoisen yleissävynsä ansiosta. Nimi Janick Gers tuo mieleeni aina vastaavat sävellykset, ja edellislevyn mahtavan (ja yhtä oudosti nimetyn!) Montsegurin tavoin nousee The Pilgrim oman albuminsa ehdottomaan kärkitiimiin. Kappale yhdistelee uskomattomalla tavalla eksoottisia, hieman itämaisiakin sävyjä perinteiseen Iron Maiden-heavyyn, kolinabasson ollessa erittäin suuressa roolissa. Sanoitukset ovat ”melko” uskonnolliset, tämän antaessa albumille uutta syvyyttä (jos sitä ei vielä ole löytynyt.) Soolo on käsittämättömän kova jättäen joka kuuntelun jälkeen saman isku palleaan-olon, joka tuntuu vielä pitkän aikaa biisin päätyttyäkin. Kolinabasso, ärsyttävän groovaavan tarttuvat riffit, kauniinsynkät melodiat ja vielä Nickon tyylikkään kypsä soitto luovat yhdessä mahtavan pohjan Brucelle, jonka on helppo maalata päälle oma juttunsa. The Pilgrimistä löytyy vanhan liiton heavyrock-vaikutteita, tietynlaisen Deep Purple-hengen toisinaan vallitessa kuulijan oudosti. Ja sanoihan Infernon haastattelijakin pojille löytäneensä uudelta albumilta Led Zeppeliniä!

THE LONGEST DAY liittyy albumin jättiläisten joukkoon melkein kahdeksan minuutin kestossaan. Bruce esittelee matalampaa lauluaan, joka pistää ihan kananlihalle uskomattomalla energiallan. Kappale kasvaa koko ajan milloin rumpujen, milloin muiden pienten mausteiden avulla. Kertosäekös se on, joka ihan yhtäkkiä nousee kappaleen syövereistä? Vastahan kappale alkoi? Kitarat heittelevät taustalle sekopäisiä kuvioitaan Brucen pitäessä pakettia tiiviisti kasassa laulaen kenties albumin parhaan laulusuorituksen. Sanoitukset liikkuvat jälleen synkemmissä aiheissa. Levyn kappaleiden teho perustuukin kauaskantaviin instrumentaali-osioihin, jotka fiiliksellään ja kauneudellaankin saavat kuulijan palaamaan luoksensa aina takaisin. Näin myös The Longest Dayssa. Tässä vaiheessa voi jo soundeja kehua rennon livemäiseksi, puuroutumatta sekavaksi äänimassaksi Dance Of Deathin tapaan. Viimeistään NYT on minunkin pakko antaa kehaiseva sanani Kevin Shirleyn suuntaan. Mies tietää mitä tekee, saaden Iron Maidenin kuulostamaan livemäisen nuorelta, mikä on vaikea fiilis saavuttaa studiolevylle.

OUT OF THE SHADOWS on albumin ainoa rauhallisempaa menoa tarjoileva pala, eikä siitäkään raskautta puutu. Tämä on Steven mukaan ainoa kappale, johon Bruce yksin teki laulumelodian, ja kappaleesta onkin havaittavissa varsinkin kertosäkeestä miehen oman sooloklassikon, Tears Of The Dragonin vaikutteita. Out Of The Shadows esittelee Iron Maidenin herkempää ja kauniimpaa puolta, sortumatta kuitenkaan Wasting Love-kaltaiseen yli-imelyyteen. Tämä taitaa olla myös albumin kappaleista yksinkertaisin, mikä ei tokikaan merkitse ihan samanlaista yksinkertaisuutta kuin Maidenin aiemmilta tämän vuosituhannen tuotoksilta on opittu kuulemaan. No More Lies? Luulenpa Shadowsista tulevan tärkeä kappale itselleni elämän tulevissa alamäissä, niitä kun aina riittää halusitpa mitä tahansa. Musiikki auttaa aina, parhaimmillaan se on tapa purkaa omia patoutumia vaarattomalla tavalla. Sitä nautintoa, minkä musiikille omistautunut kaveri musiikistaan saa, ei voi ikinä kunnolla selittää musiikkia itse ymmärtämättömälle persoonalle, eikö?
”Out of the shadows and into the sun, Dreams of the past as the old ways are done. Oh there is beauty and surely there is pain. But we must endure it, to live again”

THE REINCARNATION OF BENJAMIN BREEG ei esittelyjä kaipaa.Varmaan jokainen uutta albumia odotellut fani vähintään pari kertaa fiilisteli Benjaminin uudelleensyntymän kanssa sen ilmestyttyä ensin Iron Maidenin omille sivuille, ja tätä tietä sitten levykauppojen singleosastolle. Tällä hetkellä Benjamin istuskelee mm. Suomen singlelistan ykkösenä.
Kappale yhdistelee omalla tavallaan sekä Somewhere In Timea, että Blaze-ajan The X-Factoria lopputuloksen ollessa kuitenkin ehtaa A Matter Of Life And Deathia. Benjaminista voinee povata nyt jo tulevaa liveherkkua, jonka kuulemista itse kukin jo innoissaan odottelee marraskuun Suomen keikoilla. Dave Murray kun biisin tekee, se on sitten hyvä, ja tässäkin tapauksessa voidaan Benjamin nostaa välittömästi Deja Vun, The Prophecyn ja Judas Be My Guiden kuningaskaartiin. Kappale tuntuu menevän ohi hetkessä, vaikka paperilla seisoo että kappale kestää kokonaiset 7.21 minuuttia! Oli erittäin hyvä veto Maiden-leiriltä julkaista albumin helpoimman kappaleen (Different World) sijasta albumin tyyliä parhaiten kuvaava kappale.

FOR THE GREATER GOOD OF GOD on ainoa Harrisin yksin albumille kirjoittama kappale. Ehkäpä Steven vähäinen osuus albumin sävellyspuolella onkin eräs albumin kantavia voimia, mies kun ikävä kyllä on parilla aiemmalla kiekolla sortunut lievään itsensä toistamiseen. For The Greater Good Of God on albumin parhaita kappaleita, ellei paras, ja tämä kertoo Steven painivan kuitenkin tänä päivänä vielä raskaassa sarjassa kappaleidensa kanssa. Tällaista kamaa ei joka poika kirjoita. Sama mies teki 24 vuotta sitten Hallowed Be Thy Namen, ja nyt vielä Steven ollessa 50-vuotias, lentää samalta suunnalta yhtä tehokasta tavaraa, josta on tarvittaessa kilpailemaan aikaisempien klassikoiden rinnalle. ”Vanhassa vara parempi” toteaa tuore Infernokin Iron Maidenista. Näin on. Vielä nyt, 30 vuotta perustamisensa jälkeen pistää Iron Maiden muut yrittäjät painumaan kotiin treenaamaan soittoa ja säveltämistä, toteuttamalla omaa juttuaan ja palvelemalla uskollisia fanejaan. Joskus on hyvä palata perusasioiden äärelle, joiden joukkoon voidaan laskea myös Iron Maiden. Mitä se ikä merkkaa jos laatu on vielä entisaikoja kovempaa?

LORD OF LIGHT on jälleen klassisen kolmikon Adrian Smith, Steve Harris, Bruce Dickinson-tekemä. Pahaenteisen hiiviskelevästi alkava eepos jatkaa Brucen maalailevasta tarinankerronnasta kitaramelodioiden kautta puhtaan heavy metalin eliittiin riffillä, joka näin vaatimattomasti sanottuna on yksi maailman parhaista. HAIL ADRIAN SMITH! Aiemmille levyillä tyypilliseen “yksi riffi – vitossointuja”-komppailuun sellaisenaan ei ole tyytyminen (onneksi) tällä kertaa, vaan kitarat pistävät todellista sahausta taustalle loistavien riffien saattelemana. Kapteenina toimii toki herra Smith, maailman kovin kitaristi. Three Amigos todistaa vihdoin pätevyytensä kaikilla osa-alueilla, yhtä aikaa. Lord Of Light on erittäin raskas, Maidenin perustyyliin heijastettuna henkeäsalpaavilla riffeillä varustettu kiemurainen eepos. Sooloissakin kuullaan varsinaista progeilua. Steve Harrisin tavaramerkkisoundi kolisee tiensä kuulijoiden sydämiin ensimmäiseltä kuulemalta lähtien. Kuunnelkaapas tämä biisi nyt heti uudestaan, se tulee kasvamaan vielä. Lupaan sen.

THE LEGACY on aivan erityinen kappale. Sen tunnelma on Iron Maidenin (uutta) tyyliä synkimmillään, painostavimmillaan ja kokeilevimmillaan. Tällaisen kappaleen sulattaminen jo yksinomaa jättiläismäisen kestonsa vuoksi on varsinainen haaste, ja lopullinen avautuminen ja kappaleen kirkkain loisto taitaa olla vielä kaukana tulevaisuudessa. Ei, en puhu tämän laadusta, sehän on tunnetusti jo täydet pisteet ansaitsevaksi todistettu, vaan itse biisiin sisältyy niin paljon erilaisia koukkuja, että ne vaativat aikaa jotta ne kaikki löytäisi sieltä. Legacy hiiviskelee Seventh Son-nimikappaleenkin ohi teatraalisilla sävyillään, joiden vertaisia ei löydy mistään. Steven bassokuvio maanisen runttaamisen taustalla iskee suoraan selkäytimeen, tehden muutenkin valtaisaan keitokseen vielä oman, kieron lisänsä! Tämä kappale ylittää sellaiset tunnelmallisuuden standardit, että en yhtään ihmettele vaikka kokonainen sinfoniaorkesteri saisi tästä itselleen väännetyä kelpo esityksen. Sitä ihan unohtaa luukuttavansa heavy metalia! Kun biisi lopulta katoaa viimeisen soinnun viimeiseen ääneen, on olo heikko, sekava, ja jotenkin tyhjä. Lisää!

Tämä on Iron Maidenin paras albumi, jolle ei löydy haastajaa mistään, bändin omienkaan klassikko-albumeiden joukosta. Osasinko odottaa tällaista? Ei, en mitenkään.

5/5, Iron Maidenin paras.







Cheers, Stratocaster. Np. The Longest Day


EDIT: En kuitekaan pisteyttänyt kappaleita, vaikka avausviestissä näin kehotetaan tekemään. En pysty tässä vaiheessa ollenkaan rankkaamaan kappaleita yksilöinä, kuunnellessani albumia kokonaisuutena. Tämä annettakoon anteeksi, arvosteluni kuitenkin kertoessa mielipiteeni hyvin selvästi?

[Damned Children]

Tälläiseen tulokseen olen päätynyt viiden kuuntelukerran jälkeen:
(lyyhyys voi johtua aamuisesta väsymuksestä)

Different World 3.5
Melkoisen hyvä startti biisi tämmöiselle levylle mutta on aivan selvästi levyn heikoin biisi. Ei edes kilpaile Moonchildin tai SIT:n kanssa. Soolot on kyllä rautaa ja riffikin melkoisen vetävä mutta siihen se melkein jääkin. Kertsiä vieroksuin aluksi mutta parin kuuntelukerran jälkeen sekin kuullosti jo joltain. Ihan onnistunu startti biisi levylle mutta jos olisivat vain pistäneet kunnon, pitemmän biisin heti aluksi niin olisi levyn alku tunnelma ollut paljon parempi.

These Colours Don't Run 4.75
Tämä se vasta oikeasti on jotain. Kuuluu parhaimmistoon ja kertsi nostattaa kylmiäväreitä. Taas on soolot onnisstuneita. Tästä biiisistä ei voi löytää mitään huonoa mutta täyttä 5 pojoa en vain voi sille antaa.

Brighter Than A Thousand Suns 5
Mielestäni levyn paras biisi, melkein Alku on aivan mahtava ja kun räjähtää, räjähtää myös itse, synkkä ilmapiiri ja biis ihan oikeasti tuo mieleen melkein 80-luvun. Brucen laulusuoritus on täydellinen ja soolot taas taattua maidenia. PARHAUTTA.

The Pilgrim 4.50
Gers näyttää entä kyllä hänkin osaa, ainakin soolot on MAHTAVAT. Alku on taas kerran rautaa. Lyriikatkin seuraa hyvin biisiä einkä löydä tästäkään oikeis miinuksia, perus Maidenia parhaimmillaan VÄLIKOHAN RIFFI ON PARHAUTTA.

the Longest Day 5
Alku nostaa tunnelman kattoon eikä tätä biisiä voi vastustaa millään tapaa, paras sotabiisi EVER! Saisi ehkä räjähtää enemmän että veisi jalat kokonaan alta. Alun nousun tunnelma on kosketeltavaa ja riffikin on aivan mahtava! Brucekin pistää parastaan Brighterin jälkeen. Kertosäettä olisi voinut vielä hioa mutta minkäs sille mahtaa. tunnelmakaan ei latistu yhdessäkään vaiheessa. Ansaitsee täydet pojot.

Out of The Shadows 5
Raskaan aloituksen jälkeen täydellinen hiljainen vaihe josaa Brucen laulu loistaa täydellisyyttään. riffit nousee päähän ja soolot on Parhautta taas kerran Mielestäni biisi kuuluu nipinnapin levyn parhaimmistoon.

The Reincarnation Of Benjamin Breeg 5
Nyt päästiin purtavaan. Sinkku biisinä aivan MAHTAVA. Riffi on ehkä levyn raskain ja melkein parhain. Ansaitsee täydet pojot ilman perusteluita. Loppukin on rautaa.Onkohan Benjamin kenties Eddie The Head?

For The Greater Good Of God 5
Kunnon eepos tälle levylle. Mielestäni sanoitukset hipoo täydellisyyttä ja Jokainen kohta Biisissä hipoo täydellisyytta, ellei ole sitä.

Lord Of Light 4.5
taas tuttu hiljainen alku, mikä toimii joka kerralla yhtä hyvin Tunnelma ja sanoitukset on osunut nappiin, Brucen laulu, riffit ja soolot kuuluvat parhaimmistoon muttei mielestäni vain yksinkertaisesti ansaitse viittä pojoa.

The Legacy 5.25
Viimeistä ja parasta viedään Tunnelmallinen alku ja tunnelma pysyy koko biisin ajan. Riffi onnistunut ja Gers on taas näyttämässä taitojaan. Kaikki koko biisissä on sitä kiiltävää 24karaatin kultaa.

4.75 Tähän sitä on tultu; PARASTA MAIDENIA. Ei tästä mihinkään pääse. lopettaisivat nytten vain tähän niin olisin onnellinen etteivät vain tekisi floppia.

EDIT: aivan liikaa hymiöitä.

[scorpions]

edit

[Freejack]

Nyt väännän tästä levystä arvioni. Saattaa olla melkoista hehkutusta
______________________________________________________________________
Iron Maiden - A Matter Of Life And Death

1. Different World (Smith/Harris)
2. These Colours Don't Run (Smith/Harris/Dickinson)
3. Brighter Than A Thousand Suns (Smith/Harris/Dickinson)
4. The Pilgrim (Gers/Harris¨)
5. The Longest Day (Smith/Harris/Dickinson)
6. Out Of The Shadows (Dickinson/Harris)
7. The Reincarnation Of Benjamin Breeg (Murray/Harris)
8. For The Greater Good Of God (Harris)
9. Lord Of Light (Smith/Harris/Dickinson)
10. The Legacy (Gers/Harris)

Bruce Dickinson : Laulu/Taustalaulu
Adrian Smith : Sähkökitara/Akustinen kitara/Taustalaulu
Dave Murray : Sähkökitara
Janick Gers : Sähkökitara
Steve Harris : Basso/taustalaulu
Nicko McBrain : Rummut

Nyt se on sitten täällä. Nimittäin Iron Maidenin pitkään ja hartaasti odotettu uusi studiokiekko. Maiden on kulkenut pitkän tien ja A Matter Of Life And Death on peräti bändin 14 pitkäsoitto. Lukuisien ongelmien kautta ollaan onnistuttu kapuamaan uudestaan huipulle, tilanteesta kuin tilanteesta. Jos ajatellaan miltä Maidenin tulevaisuus näytti vuonna 1998, niin pitää sanoa, että enää ei kukaan jaksanut odottaa hirveän tasokkaita albumeita. Seuraavana vuonna tuli kuitenkin uutinen, mikä sai Fanit hyppimään onnesta, nimittäin Bruce Dickinson ja Adrian Smith olivat palanneet Iron Maideniin! Heti sen jälkeen Fanit rupesivat odottamaan potin räjäytystä, mikä ei todellakaan ollut helppo homma, allekirjoittanut ei oikein edes jaksanut sellaiseen uskoa.
Brave New World saattoi olla joillekkin täysi pettymys. Ei ollut todellakaan mikään mestariteos. Sitten Maiden sysäsi vuonna 2003 Dance Of Deathin. Sekään ei ollut mitään verrattuna parhaimpiin Maiden-albumeihin, lähinnä biisimateriaalin lievän epätasapainoisuuden takia. Maiden teki Dance Of Deathin jälkeen kaksi kiertuetta, julkaisi 2 DVD:tä ja yhden live-albumin. Siispä lopulta oli aika lähteä studioon äänittämään uutta levyä. A Matter Of Life And Death niminen albumi äänitettiin Harrisin mukaan ennätysnopeasti. Kansikuva on kyllä kieltämättä Maidenin hienoin ikinä, mutta entä kun levyn kannet aukaisee ja levyn laittaa soittimeen?

Levy alkaa pirteällä Different Worldilla. Aivan loistava aloituskappale, joka menee kiistatta Aces Highin rinnalle ja jakaa parhaan aloitusbiisin tittelin. Tarvittavat vaikut lentävät korvista jo biisin alkaessa, nimittäin Nickon rääkäisy pudottaa tuolilta ja viimeistään silloin tajuaa lähteä mukaan. Kertosäe on suunnilleen koukuttava kaksiosainen mahtavuus. Ensin matalalta, sitten korkealta. Hail Adrian! Jätkä vetää todellisen Killersoolon. Varsinkin soolonloppu on nostalginen! Samoin kappaleen pääriffi on suunnilleen jumalallinen. Triplakitaramelodiat voisivat toki olla paljon paremmatkin, mutta mukavaa kuunneltavaa silti. 5/5

These Colours Don't Run jatkaa levyä. Pidän hitaasta Introsta. Soinnut kuulostavat siinä yksinkertaisesti niin loistavilta! Sitten onkin aika lähteä menemään. Kaikki kuulostaa ennen kertosäettäkin todella hyvältä, mutta itse kertosäe on kaiken huipentuma. Mukavalla kompilla läpikulkeva kertsi tempaisee mukaansa täydellä voimalla ja tunnelmaa ei puutu tippaakaan. Ei sisällä ainuttakaan turhaa sekunttia, vaikka vähäksi aikaa jääkin paikalleen (tosin sitä osuutta on mukava kuunnella). Moniulotteinen biisi tämäkin. Eri tyylivivahteita löytyy lähes joka lähtöön. Pientä Heaven Can Waitmaisuutta löytyy ooooooooo osasta, eikä ihan vähänkään vaan paljon. Biisin nimi jaksaa ihmetyttää hirvittävästi, mitä ideaa on nimessä, koska Lyriikat eivät vastaa asiaa? 5/5

Brighter Than A Thousands Suns on jokaiselle meille tuttu. Heikkolaatuisena nettistreamina tästä saimme nauttia kaksi viikkoa ennen levyn julkaisemista. Silloin biisi iski ihan kybällä, joten onnistuuko hyvälaatuinen albumiversio tarjoamaan mitään uutta? Kyllä. Päällimmäisenä tästä kappaleesta tulee nimenkin perusteella jostain syystä mieleen No Prayer For The Dying-albumi. Intro aiheuttaa hyvälaatuisena peräti kylmiäväreitä. Tunnelma on ainutlaatuinen koko biisin ajan ja neljän minuutin kohdalla tuleva kitaranrämpytys vie vellit väärään kurkkuun. Kertosäe on tappokamaa ja koko biisi on livenä varmasti niin hyvä, kuin kuvitella voi. Myöskin hitaiden kohtien synkistely ''Out Of The Darkness...'' aiheuttaa ilonpurskahduksia. Mitä sooloon tulee, niin aika vaatimaton on, mutta kummiskin tarpeellinen lisämauste. Muuten kitarointi on mahtavaa. Esim. 5 minuutin kohdalla Brucen laulun alla jauhava riffi on todella hyvä. Vaikeaa sanoa mitään miinusta. Lunastaa kestonsa täydellisesti. 5/5

The Pilgrimin alkaessa herää kysymys: Onko tämä Iron Maidenia? Aika epäperinteinen Maidenkappale. Höystetty aika eksoottisilla asioilla. Meksikolaistunnelmaa esiintyy posiitivisena asiana. Kertosäkeessä on voimaa! Rytmi mielyttää ja sanatkin ovat tarpeeksi hyvät. Kertosäkeen taustalaulu miellyttävät korvaa, vaikka Bruce itse taustalle tarjoilee, matalalta sekä korkealta yhtäaikaa, mahtavaa. Aika uskonnollista kamaa osaa tämä biisi olla, ainakin kertosäkeen sanoitusten valossa. Riffi on täydellisyyttä hiova, tuo mieleen palatsimusiikin. Kyllä Gers osaa kappaleita tehdä! Sen viimeistään tämä biisi lopullisesti todistaa. Kaivattua erilaisuutta löytyy positiivisessa mielessä todella paljon, senkin takia tämä kappale on täydellinen. 5/5

The Longest Day on monellekkin varmasti se levyn odotetuin kappale, juuri sotateemansa takia. Täyttää kaikki odotukset mitä asetettiin ja liittyy Maiden-eeposten joukkoon. Smith/Dickinson/Harris akseli on onnistunut tekemään viimeistään Matterilla selvän, että heidän kappaleensa potkivat täysillä. The Longest Day kertoo Normandian maihinnoususta. Kappale tuo paljon todellisemman tunnelman tapahtumasta, kun pleikkarin rämpyttäminen Medal Of Honor: Frontlinen muodossa. Kertosäe on jälleen iskevää kamaa, tosin ensimmäisellä kerralla ei toimi täysillä. Sanoituksissa piilee se tunnelmallisuus. Kun ''Water Is Red'' sanat kuuluvat stereoista tulee viimeistään oikea sotatunnelma. Kaiketi lyriikat ovat siis todella hyvät ja tunnelmalliset. Ylipituudella ei tätä kappaletta olla pilattu. 7.47 aika menee The Longest Dayn tahdissa erittäin nopeasti. 5/5

Edes vähänkään rauhallisen biisin tällä levyllä tarjoilee Out Of The Shadow. Adrian rämpyttää taustalla akustista kitaraa, josta tosin kuuluu vain plektran ääni. Biisi alkaa voimakkaalla rämpytyksellä, jonka jälkeen lähdetään rullaamaan hiljaa ja tunnelmallisesti. Bruce laulaa upeasti biisin alun, mutta laantuu kertosäkeessä. Brucen tekemä biisi. Hyvin on onnistunut tässä! Osittain sisältää jopa Brucen uusimman soololevyn Navigate Seas Of The Sunsin tunnelmaa, mutta eipä se ihmeellistä/haitallista ole. Kertosäe iskee täysillä takaraivoon, vaikkei lyriikat olekkaan vakuuttavat. Puoliballadiksi voisin itse tämän biisin luokitella. Välillä sisältää niin rauhallista menoa kuin pystyy, mutta jotkut kohdat rokkaavat niin paljon kuin mahdollista. Kunnon rokkausta tarjotaan 3.29 - 4.26. Sen jälkeen lähdetään revittelemään hieman hiljaisemmin kertosäkeeseen. Soolosta paluu kertosäkeeseen on mahtava! Täydellistä tunnelmaa ja tarttuvuutta 5/5

The Reincarnation on meille tuttu, ehkä vähän liiankin tuttu. Ensin se levitettiin Streamina nettiin ja kuukautta myöhemmin se pääsi singlen muotoon, eli voi sanoa, että tämän levyn kulunein kappale. Olen tästä tehnyt monta arviota. Täälläpä arvioni CD-sinkusta[/url]Hidas alku on yhä täydellinen ja kylmät väreet hiipivät selkäpiitä pitkin pääriffin pärähtäessä käyntiin, tunnelma on silloin todella hieno! Kertosäe toimii ja sitä tahtoo hyräillä mukanakin. Seitsemän minuutin kesto hujahtaa huomaamatta. Jos Nickoa väitettiin Streamin perusteella laiskaksi, niin kuunnelkaapa hyvälaatuinen levyversio! Kyllä se Basari siellä raikaa! Aluksi pidin aika mahdottomana sitä, että levy sisältää Breegiä kovempiakin kappaleita, se oli vain villi uni, mutta nyt se on jo koettu! 5/5

For The Greater Good of God on se jokalevyinen Steven yksintekemä kappale. Aluksi tunnelmoidaan ilman Brucea, mutta Brucen laulaessa ensimmäiset nuottinsa mielenkiinto kohoaa järjettömäksi. Lopulta onkin aika käynnistää karavaanari. Kun kappale lähtee kunnolla käyntiin se muistuttaa hieman Brave New Worldia. Lopulta kertosäkeeseen tullessa samankaltaisuus häviää ja pääsemme nauttimaan täydellisyydestä. Steve on tehnyt todellisen Killerin! Kertosäe on täydellinen! Ainoa huonompi juttu on se, että lyriikat eivät ole kovinkaan vakuuttavat. ''Please Tell me now what Life is'' tapaiset sanat eivät vakuuta paperilla, mutta kyllä musiikin muodossa! Tunnelma on jälleen ainutlaatuinen. Lievää epätoivoisuutta ja uskonnollisuutta. Lopulta saavummekin kohtaan jossa huudetaan biisin nimeä monta kertaa. Se jää myös päähän soimaan. Ensin sanellaan For the greater good ja kymmenesosaakaan myöhemmin kuuluu heti perään of good. Kesto ei tunnu missään. Itseasiassa olisin voinut ottaa toiset kymmenen minuuttia lisää, niin loistava kappale kyseessä on kyseessä. Ainoastakaan sekunnista en luopuisi. Steven paras teos sitten Hallowed Be Thy Namen! Menee Maiden-biisejen Top 5-listalle! Todellinen timantti. 5/5

Lord Of Light: lyhennetään LOL! Hidas alku lunastaa paikkansa kappaleessa. Aika koomisen kuuloista hidastelua. Intron jälkeen putoaa tuolilta kun kuulee biisin riffin! Niin raskas ja epämaidenmainen. Kertosäe sentään on moniulotteinen (mielestäni) ja kuulostaa todella hyvältä. Tunnelma on jälleen korvaamaton tässäkin kappaleessa. Pidän biisin lyriikoista paljonkin. Jälleen täytyy ihmetellä, kuinka kesto istuu näin hyvin nähin kappaleisiin. Mistä Maiden saa niin paljon täyttä asiaa yli seitsemän minuutin biisiin? Biisin loppuun vedetään vielä kunnon pamaukset! Loistava kappale tämäkin! Ainutlaatuinen! 5/5

Albumin päätepiste on The Legacy. Monet valittavat hidasta introa liian pitkäksi, mutta toista mieltä olen. Intro sisältää kokoajan aitoa fiilistä ja täyttä asiaa. Edes kohdasta 1.34 alkava kitararämpytys ei ole turha. Se nostaa fiilikset vain sopivalle tasolle. Kuten monet sanovat, pitää paikkansa, että Legacyssa on lievää Black Sabbathmaisuutta. Biisi on oikeastaan kummajainen Maiden-biisiksi. Tämä on SE biisi, miltä odotin eniten (tosin Legacy ei sitä tarjonnut). Sanoituksia riittää todella paljon ja jokaisen sanan Bruce sysää ulos niin tunteella kuin pystyy. Biisi progeilee välillä missä sattuu, eksymättä väärille poluille ollenkaan. Laulu kuulostaa paikkapaikoin höyryävän loistavalta ja sieltähän voi kalastella ne tarvittavat koukut. Ei ollenkaan ylipituinen. Täyttää kestonsa saappaat täydellä teholla, sortumatta kertaakaan turhuuksiin. Lopulta onkin aika päättää 72 minuuttinen projekti Legacyn loppusointuihin. Mitään ei jää hampaankoloon, A Matter Of Life And Death on täydellinen! 5/5

Limited Editionilla on myös Bonus DVD, joka kestää noin 48 minuuttia. Sisältäen Dokumentin albumin tekemisestä, kaksi musiikkivideota ja kuvagallerian. Tällaiset bonukset ovat aina kivoja ja kyllähän niihin sen muutaman euron enemmän aina upottaa. Limited Editionin Bonus DVD ei ole mitenkään järisyttävä, mutta katsottava. Dokumentti on osittain erittäin mielenkiintoinen. Sisältää aika paljon Nickon vitsejä ja kyllä Shirley hakkaamassa For The Greater Good Of Godin tahdissa pistää huvittamaan. Biiseistä saisi olla enemmän asiaa. Ihan kiva lisä. Sitten Bonus DVD:llä on kaksi musiikkivideota: The Reincarnation Of Benjamin Breeg ja Different World. Olen nyt tosissani sanoessani, että Different Worldin musiikkivideo on parempi. Benjamin Breegiä katsoessä silmät menevät kieroon, kun ei osaa päättää mitä ruutua katsoisi. Molemmat ovat kylläkin todella vaatimattomia. Kuvagalleria sen sijaan on aivan surkea. Suurin osa kuvista on huonosta asiasta otettu tai mustavalkoinen.

Maiden räjäytti potin. . Kaikki kappaleet täyttävät kestonsa täydellisesti. Sekuntiakaan en tältä levyltä karsisi, 72 minuutin kesto ei todellakaan koidu haitaksi, olisi saanut vaikka kestää toiset 72 minuuttia. Kappalemateriaali on hiomatonta timanttia, sillä jokainen biisi toimii täydellisesti ja näinpä A Matter Of Life And Deathista saadaan täydellinen kokonaisuus. Yhteen asiaan kukaan ei ole kiinnittänyt huomiota: Soundeihin.
Ne ovat parhaat soundit Maiden-levyllä IKINÄ! Masteroimatta jättäminen koitui vain eduksi. Kyseinen masterointi tuhosi Dance Of Deathin soundimaailman ja teki niistä erittäin huonot. Matter on toistamaata. Soundit soivat raikkaina ja kaikki soittimet pysyvät tarvittavan määrän pinnassa. Maiden saavuttaa Matterilla ne tavoitteet mitkä odotettiin jo Brave New Worldilta. Biiseissä on hirveästi uusia vivahteita ja kokeiluja, jotka kaikki toimivat mahtavalla tavalla. Mitä sitten itse bändiin tulee niin kolmen kitaran mahdollisuudet hyödynnetään paremmin kuin koskaan, loistavia soolojakin on toki tarjolla myös. Kolinabasso on palannut! Steven bassottelu on edelleenkin sitä vanhaa. Vaikka Nickon saattoi mennä haukkumaan nettistreamejen perusteella laiskaksi, nyt ne puheet voidaan unohtaa. Neekolla taipuu basari todella hyvin ja hän tarjoilee jokaiseen biiseihin omaa jytkeyttään ja mausteitaan Eipä lopulta voi muuta sanoa, kuin Maiden teki todellisen timanttilevyn, kaikki on kohdallaan!

THESE COLOURS DON'T RUN!



+ Ei sisällä yhtään täytebiisiä saatikkaa yhtään aavistuksen heikkotasoisempaa biisiä
+ Kertosäkeet ja koukut!
+ Rohkeat kokeilut
+ Soitto ei ole lähellekkään ruostunut
+ Soundit!
+ Ainutlaatuinen, savunkatkuinen tunnelma

- Tällaisia albumeita on aika hankala tehdä (puhumattakaan kovemmista!)
______________________________________________________________________
By Freejack. PS: laitan tämän arvostelun myös arvostelut.netiin
- Freejack

[Eddie^]

Nonniin.. Uuden Maidenin pariin. Nyt kun luette arvosteluani niin ottakaa huomioon etten ole kappaleita kuunnelut niin äärimmäisen tarkasti ja mielipiteeni kappaleista on vielä melko vaiheessa. Kuitenkin jonkinlainen kuva on jokaisesta kappaleesta. Eli AMOLAD arvosteluun:

1. Different World
Ihan kiva, tulee erittäin vahvasti mieleen Rainmaker. Kertosäe on hieno eikä muutenkaan ole niin kauheasti valitettavaa. Valitettavaa on lähinnä siinä kuinka ennalta-arvattava biisi on. Ei huono eikä myöskään mikään ihan jättiläinen. Hyvä startteri, kyllä tämän kestää kuunnella keikan avausbiisinä. Ekalla kuuntelu kerralla ei oikein iskenyt, pidin lähinnä yhtä paskana kuin Wildest Dreamsia mutta onneksi parin kuuntelu kerran jälkeen mielipiteeni on vaihtunut. Hmm.. paha pisteyttää.. Vaikka 4

2. These Colours Don't Run
"This is British flag and these colours don't fucking run!" Vai miten se Bruce uhosi Ozzfestissä.
Joo, Kappale alkaa hienosti. Pidän Maidenilla näistä rauhallisista introista.Intron jälkeen sitten lähteekin ihan hauska riffi. Tässä biisissä ihankuin yhdistyisi jotenkin Dance of Death ja X-Factor levyt, en nyt tiedä niin musiikillisesti mutta tunnelmaltaan biisi muistuttaa noita levyjä. Tuossa 3,09 alkava instrumentaali osuus on huikea! Yksinkertainen ja tarpeeksi raskas. Soolot onkin tässä kappaleessa ihan loistavia. Taustakitara soolojen aikana on loistava, harvoin noin raskasta taustariffiä on Maidenilta tullut. Katoinkin että häh, kappaletta mennyt jo 4 minuuttia! Ei tunnu siltä. Nopeasti edennyt biisi vaikka kappaleella kestoa kuitenkin kuutisen minuuttia. Jes, tämä kappale on varmasti keikalla setissä mukana "ooo-ooo-ooo" huudatuksien kanssa. Sitten alkaa taas kertosäe ja rauhallinen kitarointi loppua kohden. Biisi oli ihan hyvä, arvosanaksi 4

3. Brighter Than A Thousand Suns
Kelpaa, taas rauhallisempaa introa tarjoillaan ja Bruce tulee mukaan rauhallisesti. Kunnes paukahtaa "yllättäen" raskaamman puoleista riffiä. Tulee taas mieleen DOD levy jotenkin etäisesti. Paitsi että paljon raskaammilla riffeillä. Huhhuh! "Out of the darkness.." kohta on aivan loistava! Kokoajan lähtee kovenemaan ja kohta onkin jo Bruce taas vauhdissa. Kovaa ja korkealta, hyvin menee! 4,02 alkava riffi on ihan jättiläinen! Ja Bruce päälle vielä. Mahtavaa! Maiden! Soolot on törkeen kovia, varmaankin levyn parhaita sooloja vetää Janick tässä biisissä. Todella loistavaa tunnelmaa luo tuo kertosäe, pitää melkein ruveta mukana laulamaan! No jos ei nyt liiotella. Outro on vaihteeksi rauhallinen joka ei haittaa kyllä ollenkaan, parempi vaan. Mahtava biisi, yksi levyn parhaista 5

4. The Pilgrim
Nomad? Täh? Ai ei ollukkaa. Todella hyvin sanottu että tämä biisi on kuin Nomad mutta vain raskaampana. Todellakin kuulostaa aivan siltä. Kertosäe on hieno, erittäin hieno. Kappale ei kyllä herätä hirveästi mitään muita tuntemuksia, ainoastaan tuo kertsi on hieno. Brucelle iso plussa, ilman häntä tämä biisi olisi törkeän tylsä. Odotin tältä kappaleelta hieman enemmän mutta ei tämä mikään huono ole. Soolot ovat jälleen loistavia, huhhuh. Ei todellakaan uskoisi tuota Janickin sooloksi, asalta taisin lukea että oli Janickin soolo ja kyllä loksahti suu auki pahemman kerran. Janick on tainnut treenata? Heh, joo mutta kuten sanoin tuossa aiemmin. Kertsi ja soolot ovat tämän kappaleen "suola" Ei huono biisi mutta odotin hieman enemmän tältä kun luin noita arvosteluja. 3,5

5. The Longest Day
Kappale jolta odotin kaikista eniten kun luin arvosteluja ennen levyn kuulemista. Heti alkuun pitää todeta että petyin pahasti. Kappale ei todellakaan ole huono, mutta ei kärkipäätäkään. Joten periaatteessa ihan sama mitä odotin ennen levyn julkaisua jos kerran on muitakin parempa biisejä kuin tämä. Tässä kappaleessa tosin on erittäin hienoja osioita, ja sitten osioita jotka ei sitten ole avautuneet ollenkaan. Jotenkin puuduttava biisi. Loistava prechorus joka ei todellakaan jätä kylmäksi, toisinkuin sitten itse kertosäe joka ei mikään huono ole mutta prechorus on melkeinpä parempi. Ja vaihteeksi loistavaa instrumentaali osuutta tuossa neljän ja puolen minuutin paikkeilla. Loistavaa loistavaa, Maiden näyttää taas. Hienoja instrumentaali osuuksia osannut Maiden tuoda biiseihinsä, ei voi muuta sanoa. Soolot ja melodiat ovat siistejä tässä kappaleessa ja ihan siisti biisi muutenkin kyseessä. Kun tarkemmin miettii ei tämä kyllä mikään puuduttava ole, kuuden minuutin paikkeilla tuntuu että olisi mennyt noin neljä minuuttia. Se on se juttu mitä tarvitaan pitkiltä levyiltä, ajattomuutta. Ja hienosti loppuu taas rauhalliseen outroon. 4

6. Out Of The Shadows
Käy se intro näinkin, ei rauhallista introa vaan suoraan asiaan. Jonka jälkeen hienoa tunnelmointia joka kuulostaa älyttömän paljon Brucen soolotuotannolta. Varsinkin kertsi kuulostaa Tears of the dragonilta törkeästi. Huhhuh huhhuh huhhuh, Loistavaa tunnelmointia Brucen osalta. Tämä on täysin Brucen äänelle luotu biisi, typerästi sanottu.. Mutta kun se Bruce vetää niin tunteella että huhhuh! Alkaa ihan epäilyttää ettei vaan olisi ollut tämä biisi joku Brucen soolotuotannolta pudotettu biisi ;D. Biisi on siis Brucen soolotuotantoa yhdistettynä Maideniin. Ei paha yhdistelmä ollenkaan. Kolmen ja puolen miinutin paikkeilla taas vaihteeksi hieno instrumentaali kikkailua. Ei jaksa tarpeeksi hehkuttaa noita. Tämä biisi on yksi ehdottomasti parhaista tällä levyllä. Annetaan nyt se 5

7. The Reincarnation Of Benjamin Breeg
Wanha. No eivaan, tekisi kyllä mieli skipata. On tätä sen verran paljon kuunneltu ennen levyn julkaisua. Rakastan näitä Maidenin hitaita introja ja varsinkin kun Blaze lauloi niissä, mutta tässä biisissä Bruce vetää aivan loistavan tunnelmallisesti tämän loistavan tunnelmallisen intron. Voisin vaihteeksi todeta että Huhhuh! "Let me tell you why" lause saa kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin kunnes, JÄRJETÖN riffi meinaa heittää tuolilta. Siis miten näin yksinkertainen riffi voi olla jotenkin niin äärettömän raskas ja voimakas. Hienot sanat ja Brucen tulkinta on mitä hienointa. Kulutetusta biisistä saa jotenkin aina uudet väreet aikaseksi. Sehän on Maidenia! Mitenkäs muuten se olisi mahdollista. Jees, en kyllä jaksa enää hehkuttaa näitä väli-instrumentaaleja, vai jaksanko? Jaksan! Huhhuh! Ja sitten Murreyn loistava soolo jossa erittäin raskas taustakitara. Tälläistä lisää Maden! Loppuupas taas erittäin tyylikkäästi ja rauhallisesti. Joo joo ei ole vaikea antaa tälle loistavalle kappaleelle numeroa 5 koska onhan tämäkin yksi parhaista biiseistä.

8. For Greater Good Of God
Loistava intro, mahtava intro, tolkuton intro. Ei riitä sanat tähän tunnelmointiin mikä tässä biisissä on. Jotenkin noissa edellisissä biiseissä on ollut HIEMAN tuollaista teennäistä tunnelmointia mutta TÄSSÄ BIISISSÄ tunnelmointi on aivan toisenlaista ja törkeän siistiä! Tässähän pitää kaivaa nessut esiin. Tälläistä tunnelmointia ei olekkaan Maidenilla vähään aikaan ollut. Huhhuh! Bruce vetää niin tunteella ja kertsi on aivan äärettömän siisti! Olen kuullut nyt alle puolet tästä biisistä ja voin jo nyt sanoa että paras kappale koko levyltä! Ehdottomasti. En ole hirveästi lyriikka puoleen tässä biisissä perehtynyt mutta ainakin kertosäe toimii loistavasti. Rupeaa kyllä pelottamaan tuo 9 minuutin aika, alkaako pitkästyminen ? Vai tuleekohan vaihteeksi joku hieno väli-instrumentaali osio. Toivottavasti, vaikka kyllä tuota kertosäettäkin jaksaa kuunnella vaikka viikon putkeen. Aivan sama, aivan järjettömän kova biisi kyseessä! Tulihan se instrumentti kohta sieltä ja aivan törkeän kova onkin. Ja soolot, voi jesse kun on kovaa kamaa! Melodia osuudet..Harris.. Nicko.. LOISTAVAA UPEETA MAHTAVAA! Ja aikaa mennyt 7 minuuttia. Todellakin ajatonta, täysin ajaton kappale. Huhhuh sanon mä. Ja loppuukin vielä loistavaan tunnelmointiin! Ei parempaa biisiä todellakaan voi toivoa levyltä. Ehdottomasti 5 pistettä annettava! Huhhuh!

9. Lord Of Light
Kappas ylläri, lähtee rauhallisesti käyntiin tämä biisi. Mitäköhän tämän intron jälkeen lähtee. Loistava riffi! Melkein olisi voinut tuon alun jättää kokonaan pois meinaan tämä riffi on törkeän kovaa kamaa. Nyt kun katoin että mennyt biisiä vasta kaksi ja puoli minuuttia alkaa todella pelottaa että miten tämä biisi onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä. Ainakin nyt on ollut harvinaisen tylsää kamaa jos ei tuota yhtä riffiä ja Brucen hienoa laulua lasketa. Jaa-a taas alkaa tuossa neljän minuutin paikkeilla erittäin mielenkiintoinen rauhallinen kohta, osaa se Maiden sittenkin. Erittäin outo ja epä-Maiden maisella riffillä.. Joka on LOISTAVA! Daven soolot on aina loistavaa kuultavaa kuten nyttenkin. Aivan törkeän kovaa kamaa. Ei tullut pitkästyminen ei. Mutta ei kyllä ole mitenkään aivan älyttömästi säväyttänyt kokonaisuudessa tämä biisi. Löytyy paljon erittäin siistejä kohtia mutta paljon myös hieman puuduttavia kohtia. Ja varsinkin tuo kertosäe ei ole mikään paras mahdollinen mutta ihan siisti kuitenkin. Puutuminen alkoi välillä ja loppui lyhyee, ei huono biisi todellakaan. Mutta ei todellakaan mikään täydellinenkään biisi toisinkuin edellinen. 4 pojoa tälle biisille voisi olla sopiva, voi olla että kadun huomenna.

10. The Legacy
Erittäin hieno alku 12-kielisellä kitaralla.. Ei ole tainnut maidenilla ennen ollut käytössä 12-kielistä. Vai onko? Ei taida, ihan sama mutta kovaa kamaa on luvassa. Vaikka taas alkaa epäilyttää tuo yli 9 minuutin aika. Akustisilla laitellaan aivan loistavaa kamaa! Ei tämmöistä akustista ole ollut koskaan Maidenilla! Aivan törkeän kovaa settiä! Särökitarat esiin ja taas mennään. Perus Maideni kamaa menossa ja kyllähän tuo kelpaa tollaisen alun jälkeen! Aivan loistava alku! Tuosta alusta on jo väkisin annettava 4 pistettä mutta katsotaan miten biisi lähtee etenemään. Bruce pistää kovaa tulkintaa ja hieno ja yksinkertainen riffi taustalla. Haukotus? Jep kyllä. Alkaa puuduttaa hieman. Vai johtuukohan tuo eilisestä hauskan pidosta. En tiedä mutta hieman puuduttaa, hetkonen? Mitä vittua, LOISTAVA KERTOSÄE LÄHTEE KÄYNTIIN! Meinasin pudota tuolilta, tämmöistä en muistanutkaan vaikka pariin otteeseen kuuntelin jo. Viiden ja puolen minuutin kohalla loistavaa riffittelyä! Voe pojat kyllä se Maiden osaa! Miten jo rupesinkin epäilemään. Syntiä. Sooloa pukkaa ja erittäin kovaa riffiä perään. Kyllä tämä on loistava lopetusbiisi loistavalle levylle vaikka jääkin hieman puuduttamaan pitkän levyn jälkeen. Kappaleelle arvosana 4,7 siitä ettei ihan täydellisyyttä tavoittanut mutta ei ole todellakaan mikään tavallisen hyvä Maiden biisi. Enemmän.

Kiitos Maiden taas loistavasta levystä! Keskiarvoksi tuleekin: 4,42 Josta en ole ihan varma menikö se X-Factorin edelle vai ei. Taisi mennä vaikka ei tämä mielestäni parempi levy ole. Taitaa olla alku huumaa. Seventh Sonin edelle tämä ei myöskään mene. Mutta ehdottomasti tämä levy on top3 Maiden levy. Up The Irons ja marraskuussa tavataan!

[asa]

JA NYT TURPA TUKKOON, JA ARVOSTELUJA KIITOS.

EDIT: Poistin kaiken höpinän, aihe on ainoastaan arvosteluille.

[The_Air_Raid_Siren]

^En tiedä mitkä höpinät on poistettu, mutta topic on kuitenkin 'Albumikeskustelua ja äänestys'.

Tänään pitkällä bussimatkalla kuuntelin levyn läpi kuulokkeilla lukien lyriikoita samalla läpi ja voi jeesus kun kolahti. En löytänyt oikeastaan mitään ylimääräistä koko levyltä, ellei joitain pätkiä introista lasketa. Arvosteluuni oli päässyt livahtamaan miinus For the Greater Good of Godin vitosen perään, mutta tällä haavaa on kyllä noussut ehkäpä Maidenin parhaaksi biisiksi, yhdeksi parhaista ainakin. Brucen upean kauniit vokalisoinnit alussa ja lopussa, vaikuttavat lyriikat, mahtipontinen kertosäe, pitkä instrumentaalipätkä ennen viimeistä kertosäettä. Parhautta.

Samalla tavalla esimerkiksi The Legacy on päässyt kasvamaan valtavasti lisäkuunteluiden myötä ja tuo kappaleen pitkä introkin alkaa hitsautua entistä paremmin kiinni kokonaisuuteen tehdeen kappaleesta uudenlaisena Maiden -biisinä suorastaan loistavan. Kyllä se Janick osaa säveltää, siitähän tosin ei ole ollut epäilystäkään.

Niinhän siinä lukee, mutta poikkeuksena muiden levyjen Keskustelu ja arvostelu topiikkiin, AMOLADILLA on toinenkin topiikki missä voi sitä yleistä keskustelua harrastaa enemmän. Sitä paitsi poistin lähinnä muiden nillityksiä kun eivät tykänneet Scorpionsin negatiivisesta arvostelusta. En tykännyt kyllä itsekään, mutta ei yhden miehen kritiikki yhtään vähennä levyn loistokkuutta itselleni.
Jos siis säästäisimme tämän pelkille arvosteluille, niin olisi mukavampi sitten lukea niitä ettei tarvitse etsiä kaiken paskanjauhannan seasta niitä?
-asa-

[Jeeves]

Tässäpä pientä arvoteluntynkää. Olen niin heikko kertomaan jotain tarinoita, niin tein sitten ihan perinteisen +/- arvostelun. Noi kohdat, missä ei ole mitään etumerkkiä, ovat sellaisia ”neutraaleja”. Eli ei mitään erikoisia, muttei huonojakaan. Toivottavasti noista nyt jotain selvää saa.

Iron Maiden – A Matter Of Life And Death

Different World

Kohtalaisen hyvä opener levylle. Ensin tuntui melko huonolta, mutta on parantunut koko ajan.

+ Suoraan asiaan, eka riffi hyvä.
Pre-chorus on aika erikoinen, mutta kyllä siihenkin olen tottunut. Ihan ok.
+ Kertsi vallan hyvä.
Kitaramelodiat ihan jees. Ei huippuja, mutta ok.
+ Soolo. Aivan loistava.

4

These Colours Don’t Run

Tämä taisi sittenkin jäädä albumin heikoimmaksi lenkiksi.

Intro ei huono, mutta ehkä vähän turha.
+ Eka riffi.
+ Säkeistöt kyllä toimii…
- …Mutta pre-chorus ei vaan iske…
+ …Mutta onneksi kertosäe on hyvä.
- 3.10 alkava melodiaosuus. Nääh, tylsä.
+ Eka soolo taustoineen hienoa kuultavaa.
- Toinen soolo ei niinkään hyvä. Saattaapi vaikuttaa, että taustana on just toi melodiajuttu, mistä en tykkää.
Oo-oo-ooo –kohta sitten. Ei aiheuta oikein minkäänlaisia reaktioita, ”ihan kiva”.

3,5

Brighter Than A Thousand Suns

Tätä saimmekin kuulla ennen albumin julkaisua. Toimi silloin, toimii edelleen.

+ Riffit erinomaisia, erityisesti se toinen, todella raskas riffi.
+ Kertosäe toimii, Bruce on erinomainen.
+ Steven uskomattomat bassokuviot. Mahtavia.
+ Nopea osuus. Laulun kera kuulostaa erinomaisen hyvältä.
+ Soolo. Äh, näitä en ole hyvä perustelemaan. Kuulostaa mun korvaan hienolta ja se siitä.

5

The Pilgrim

Melko simppeli biisi. Potkii helvetisti.

+ Heti ensimmäinen melodia on loistava. Hyvin mukaansatempaava.
+ Kuulee heti, että tämähän ei ole ihan tavallista Maidenia, vaikka se selvästi on Maidenia. Siitäpä plussaa.
+ Säkeistöt kyllä toimii.
+ Kitaramelodioiista tykkään.

5

The Longest Day

+ Tunnelmallinen intro, joka kasvaa hetki hetkeltä, kunnes räjähtää käsiin.
+ Bruce eläytyy hienosti lauluun.
+ Sanoitukset ovat kieltämättä hienot.
+ 4.30 alkava paukutus ja sitä seuraava riffi.
+ Eka soolo ja sen jälkeinen melodia. Selvästi Maidenia. Mahtava.

5

Out Of The Shadows

Albumin ”balladiosasto”. Kuitenkin aika raskas biisi. Tuo vahvasti mieleen Brucen soolotuotannon. Etenkin biisit Tears Of The Dragon ja Man Of Sorrows kävi mielessä.

+ Suoraan asiaan
+ Mukava tunnelma.
+ 3.30 alkava riffi. Samaten kitaramelodiat erinomaiset.
+ Mukava välipala albumilla…
- …mutta jotenkin vain liian peruskauraa. Etenkään kertosäe ei iske kauhean kovaa.

4

The Reincarnation Of Benjamin Breeg

Ensimmäinen kuultu biisi albumilta. Silloin iski lujaa. Enää ei ihan niin lujaa, mutta loistava biisi edelleen.

+ Riffi. Rokkaa sukat jalasta.
+ 4.25 alkava riffittely. Toimii.
+ Molemmat soolot mielestäni ihan hyviä.
- Kun ajattelee, millaista muuta materiaalia levyllä on, tämä alkaa maistua pikkuhiljaa puulta. Hyvä biisi kuitenkin.

Hyvä biisi, mutta nyt on pikkaisen liian kovassa seurassa loistaakseen oikein kunnolla.

4

For The Greater Good Of God

- Intro ei säväytä erityisemmin.
Säkeistöt ovat ihan ok. Ei huonoja, mutta parempiakin voisi olla.
+ Pre-chorus (please tell me now what life is…). Mieletöntä.
+ Kertsi aivan jumalattoman upea uskomattomine kitarameldioineen.
+ Kertosäkeen toisto. Yleensä huono asia, mutta nyt toimii pirun lujaa, kun kertosäe on niin loistava.
+ Kaikki kertosäkeestä eteenpäin silkkaa priimaa.

5

Lord Of Light

+ Intro on hyvä, tunnelmallinen.
+ Intron jälkeen räjähtää, mahtava fiilis. Riffi rokkaa ja säkeistö rokkaa myös.
+ Säkeistöjen välinen melodia.
+ Kertosäe oikein hyvä.
- Rauhallinen väliosa ei oikein miellytä. Ihan ok kuitenkin.
Soolo ja sen tausta ihan ok. Ei huippua, mutta ok.
+ Toinen soolo ja sen jälkeiset kitaroinnit ovat jo hienoa kuultavaa.

4,25

The Legacy

+ Intro. Ei minusta liian pitkä.
+ Riffit ja säkeistöt. Loistavaa.
+ Left to all our golden sons… Aivan käsittämättömän upea kohta.
+ 5.30 alkava riffi. Myös sitä seuraava riffi ja soolo loistavat.
+ Melodiat
Eipä nuo jäljelle jäävät säkeistöt mitään ihan priimatavaraa ole. Ei huonoja, mutta kyllä tämä biisin loppuosa jää selkeästi alkuosan jälkeen.

5

Keskiarvo:4,475 ~ 4,5

Sellainen oli AMOLAD. Eli tosta vois sen aika hyvin päätellä, että aivan jumalattoman kova levy. Jos pitää valita neljän vai viiden tähden välillä, niin ehdottomasti viisi. Tuohon kun meinaan lisää, erinomaiset saundit, loistavan tunnelma jne, menee se ehdottomasti vitosen puolelle.

Vois tässä joskus kyhätä SIT arvostelu ihan vaan vertailuksi.

[Journeyman91]

Jahas, olisikos sitä jo sen verran rauhoittunut, että voisi jo alkaa arvosteluakin kyhäämään. No tässä tulee.

Different World
Tyypillinen maiden avaus, alkaa jumalattoman kovalla riffillä a la Smith. Prechorus on aika erikoinen, mutta hieman avautunut kuuntelukertojen myötä. Kertsi on mainio osoitus siitä, että osaa Bruce vielä korkealtakin laulaa. Harmoniaosuus on ihan siedettävä, hieman olisi jotain lisämaustetta kaivannut. Soolo on taattua Smith-laatua, eli loistava!
Biisin parasta antia on ehdottomasti pääriffi ja Adrianin soolo. Pisteitä taasen pudottavat mielestäni levyn huonoimmat sanoitukset, sekä prechorus. Openerina sijoittuu jonnekkin The Wicker Manin ja Wildest Dreamsin välimaastoon.
3,75

These Colours Don't Run
Albumin toinen biisi onkin jo paria astetta kovempi, biisi alkaa erinomaisella bassointrolla ja kitaramelodialla, jonka jälkeen räjähtää biisin pääriffi, joka on jälleen todella kova. Biisissä on ihan hyvät sanoitukset, jotka Bruce tulkitsee myöskin hyvin, mutta jää kuitenkin levyn muista biiseistä jonkin verran. Prechorus ei vieläkään oikein iske, vaikka onkin astetta kovempi kuin DW:ssä, kertosäe sitävastoin on erinomainen ja jää soimaan päähän. 3.10 alkava melodiaosuus ja ohottelu ei oikein tunnu sopivan biisiin. Soolot ovat jälleen erinomaisia.
4,25

Brighter Than a Thousand Suns
Nyt pääsemmekin itse asiaan levyn ensimmäisen eepoksen muodossa. Jo introsta tietää, että jotain suurta on tulossa. Bruce tulkitsee aivan loistavasti, varsinkin out of the darkness-kohdat tuovat kylmiä väreitä. Kitarointi on Loistavaa, ja myös Janick yllättää mahtavalla soolollaan. Temmonvaihtelut ovat aivan mahtavaa kuultavaa, on hidasta välikohtaa ja laukkakomppia. En löydä tästä biisistä valittamisen aihetta. Parhautta!
5

The Pilgrim
Ensimmäinen Gersin taidonnäytteistä. Suoraan asiaan-alku tuo mukavaa vaihtelua hiljaisten introjen keskelle. Pääriffi on rautaa. Prechorus ja kertsi ovat ihan hyviä, mutta parempiakin on nähty. Kuitenkin erinomainen biisi ja selkeästi paras näistä lyhyemmistä biiseistä.
4,25

The Longest Day
Levyn toinen mestariteos! Alku on ehkä parasta Maidenia koskaan. Todella uhkaavaa ja synkkää. Sopii sota-aiheiseen biisiin loistavasti. Brucen ehkä paras laulusuoritus tällä levyllä, saisi laulaa enemmän matalalta, kun kerran näin loistavaa jälkeä syntyy! Kertsi on myös erinomainen, ja kitaramelodiat ja soolot myös. Myös Nicko esittää parasta osaamistaan sitten 80-luvun, esimerkiksi "The world s' alight" kohdalla alkava rumpujen paukuttelu tuo biisiin aivan uskomatonta tunnelmaa. Olen pettynyt, todella pettynyt, jos tätä ei kuulla livenä. Täydellinen biisi!
5

Out of the Shadows
Sitten levyn balladin pariin. Alun perusteella ei uskoisi, että sieltä on tulossa näin rauhallinen biisi. Muistuttaa tosiaan jonkin verran Tears of the Dragonia, varsinkin kertsin osalta, en tiedä tuntuuko biisi juuri sen takia hieman kierrätetyltä. Häviää mielestäni Journeymanille ja Wasting Lovelle balladivertailussa. Kitarasoolo pelastaa hieman.
3

The Reincarnation of Benjamin Breeg
Levyn ensimmäinen singlelohkaisu ja samalla ainoa Murrayn väsäämä biisi. Hieman erikoinen valinta sinkuksi, ja samalla paras pitkiin aikoihin. Alkaa jälleen hitaalla introlla, joka räjähtää erinomaiseen pääriffiin. sanoitukset ovat jälleen synkät ja kertovat piinatun miehen elämästä. Biisin Instrumentaaliosuus on ehtaa täydellisyyttä, kuten myös Daven aivan uskomaton soolo! Ehkä paras kitarasoolo tällä levyllä. Toimii!
4,75

For the Greater Good of God
Levyn ainoa Harrisin yksin kirjoittama biisi alkaa tyylikkäällä bassointrolla, joka tuo hieman mieleen Sign of the Crossin. Bassointron jälkeen seuraa Bruce rauhallisella äänellä. Sanoitukset ovat pohdiskelevat ja ajankohtaiset. alun jälkeen tuleekin sitten aivan uskomaton Prechorus, joka tuo kerta toisensa jälkeen tipan linssiin sitä kuunnellessa. "Please tell me now what life is" Parempaa ei voi olla! Kertosäe jatkaa jälleen puhdasta täydellisyyttä. Jää myös soimaan päähän, eikä toisto haittaa yhtään. Me likes. Biisistä poistutaan rauhallisella laululla ja basso-outrolla. Todella massiivinen ja monipuolinen kappale. Jatkaa viitosten sarjaa.
5

Lord of Light
Levyn toiseksi viimeinen biisi alkaa (yllätys, yllätys) hitaalla introlla. Brucen laulu kuullosti alkuun tässä biisissä aika oudolta, mutta on avautunut kuuntelukertojen myötä, ja paranee koko ajan. Intron jälkeen seuraa n. 2 sekunnin hiljaisuus ja sitten... JUMALEISSÖN MITÄ RIFFIÄ ADRIAN KISKAISEE ILMOILLE!!! Riffi ja sitä seuraava säkeistö ovat ehdottoman Metal! HAIL ADRIAN! Kertsi on myös jotain aivan loistavaa, soolossakaan ei ole valittamista. Ei tälle voi muuta antaa kuin:
5

The Legacy
JANICK, JANICK, JANICK!!! Kenen mielestä tämä on vielä turha kaveri bändissä? Tämän levyn paras biisi mielestäni (tällä hetkellä) on siis Janick Gersin kirjoittama The Legacy. Biisissä on todella pitkä (3 minuuttia) akustisella kitaralla soitettu intro, jossa ei todellakaan ole yhtään sekuntia liikaa. Tämä on todellakin erilaista Maidenia, olen kuullut biisin nyt n. 10 kertaa, eikä vielä ole todellakaan kokonaan avautunut, tämä on yleensä hyvä merkki. Biisissä on todella loistavat lyriikat, jotka Bruce tulkitsee upeasti. Myös taustalaulut sopivat hyvin biisiin. Biisi lopetetaan akustiseen outroon, joka on pitkälti samanlainen kuin introkin, mutta lyhyempi. Outron viimeinen sointu lopettaa biisin, ja samalla koko levyn parhaalla mahdollisella tavalla.
Todella mahtava ja erilainen biisi Maidenilta, joka ei ole vielä aivan täysin avautunut. Arvosanaa ei liene vaikea arvata
5

[Yrms_]

Different World

Biisi, joka ensikuulemalta aiheutti oikeastaan lievän inhotusreaktion. Näin levyltä kuultuna toimii selvästi paremmin, soundit ovat vitun kovat, ei turhaa hifiä muttei sotkuakaan. Riffi kyllä on edelleen mielestäni hivenen tönkkö. Vaikka biisi pirteä onkin, ei se sorru liialliseen imelyyteen tyyliin Wildest Dreams. Tämä hakkaa 100-0 muut 2000-luvun aloitusbiisit, ja siinä sivussa pari muutakin.

4

These Colours Don't Run

Intro toimii, tällä levyllä on kyllä kaikki introt vedetty niin mallikkaasti että eipä tule yliannostusfiiliksiä. Tuo kitarasoundi alun melodiassa on vähän tunkkainen, olisi siitä kyllä varmaan paremmankin saanut. Menee kyllä näinkin. Tämän biisin kanssa kesti kauan ennenkuin kokonaan avautui. Ensikuulemalta biisi kuulosti tylsältä kuin villasukka, mutta ei. Tämähän groovaa perkele! Ei edes tuo sointukulku tässä vaiheessa haittaa, Maidenia yksinkertaisimmillaan, saa nähdä josko tämä vuoden päästä vituttaa. En usko kyllä, kun ei ole aivan tavanomainen kappale Maidenilta. Keskivaiheiden kitaramelodiat ovat häröjä Iron Maidenin mittapuulla, mutta hyvä että tekevät jotain uutta. Pirun toimiva biisi, mutta ehkä pieni juttu jää uupumaan.

4.5

Brighter Than A Thousand Suns

Sieltä se lähtee, yksi levyn ehdottomista helmistä. Intro on levyn parhaita, lyhyt hiljainen osa toimii pirun hyvin ennen tätä kitarakuviota ja ehkäpä Maidenin raskainta jättiläisriffiä. Bruce seuraa pian perään ja tulkitsee kyllä levyn mahtavimpia lyriikoita aivan helvetillisen hyvin! Eipä ole Face in the Sandin tapaisia huutoja näköpiirissä, ehei. Bruce elää uutta kulta-aikaansa. Biisin yksi kohokohdista, Out of the Universe, Strange Love is Born-kohta pistää kyllä ihon näppylälle, positiivisessa mielessä. Unholy Union = Iron Maiden, niinkuin Asa? hienosti totesikin. Tämä biisi olisi yksi suosikeistani vaikka se loppuisikin jo Smithin sooloon (jonka yllättäen Janick Gers päihittää Ritchie Blackmoremaisella soolollaan). Sen verran kovan suorituksen bändi, etenkin Bruce on pistänyt jo siihen mennessä. Kyllä tämä on Dickinsonin juhlaa, ei siitä pääse mihinkään. Kyllä tämä on tulevaa klassikkokamaa, jos päihittää edellisen levyn täydellisimät kappaleet, DoDin ja Paschendalen 667-1

5

The Pilgrim

"Kivalla rumpujutskalla" käyntiin lähtevä The Pilgrim on suoraviivaisuudestaan huolimatta myös levyn terävintä kärkeä, minulle tulee mieleen 80-luvun kama tästä vedosta, säkeistön pieni hätäisyys pudottaa vähän, mutta vain vähän, sillä sitä seuraavat osat; Bridge ja kertsi korjaavat potin pian. Tähän väliin tulevassa kitaramelodiassa McBrainin rummutus on hienoa, vaikkei mitään monimutkaista vedetäkkään niin tuolla SPLÄSH efektillä saadaan aikaan hienoa raskautta. Yllättäen tykkään todella paljon tämän kappaleen lyriikoista, nämä voi kyllä tulkita monella tavalla. Harris on selvästi kunnostautunut lyriikankirjoituspuolella. Pointsit siitä Harrille. Gers vetää taas kerran kovan soolon, olen aina pitänyt miestä hyvänä kitaristina ja yhtenä idoleistani, mutta hänen paikkansa vakiintuu kyllä tämän levyn myötä. Uskallan sanoa että tämä levy on suureksi osaksi Janick Gersin näytös.


5-

The Longest Day

Ennakko-odotukset tälle biisille olivat hehkutteluiden vuoksi erittäin kovat, näköjään liian kovat sillä kappale ei aivan lunastanut paikkaansa minun sydämeeni. Intro on niin uhkaava, että tunnelma hieman lässähtää tuon iloisen bridgen jälkeen, onhan se kova, mutta ei aivan sovi tämän biisin tunnelmaan. Nojaa, tarkemmin ajateltuna, ehkäpä tämä on tehty tarkoituksella hieman iloisemmaksi, lyriikoista kun paistaa läpi tällainen "vielä on toivoa"-fiilis. "But I'm Still Alive, Pray to God I Survive"
Toinen säkeistö voisi olla hieman nopeampi, toimisi vielä hilkun verran paremmin. Biisin instrumenttipuoli on kyllä loistavaa, AMOLAD:lla on näköjään pistetty sellainen tyyli että instrumenttiosaa pantataan melko pitkään ja vedetään lauluosia paljon alkuun. Toimii kyllä minulle, koska levyn soitannollinen puoli on ehkäpä parasta mitä Maiden on onnistunut koskaan saamaan aikaan. Alun kangisteluista huolimatta tämä on kyllä oikeastaan melko nerokas biisi. Kyllä sille nyt voi hyvällä omallatunnolla antaa vitosen.

5

Out of The Shadows

Ja sitten taas yhteen suosikkiini, yksinkertainen sointukulku toimii tässä tapauksessa, kun Bruce pistelee parastaan. Miehen laulu rauhallisissa osissa on kyllä kuulemisen arvoista, on se Bruce ihaana.. Kertsissäkään ei vedetä aivan äärirajoilla, hyvä niin, ei mene tunnelma rikki. Säkeistöt ovat kyllä levyn ehdottomasti parasta antia. JA NÄMÄ LYRIIKAT! Silmäkulma kostuu kun Bruce alkaa laulamaan "Hold a Halo round the World, Golden is the Day" Ovatko nämäkin Harrisin kirjoittamat? Kyllä pistää jätkät sellaista kamaa joka suunnalta että ei tässä housuissaan pysy. "Eyes are closed and Death is calling, reaching out it's hand" Ei helvetti. Tämän tunnelmallisempaa kappaletta saa Iron Maidenilta etsiä. Ei varmaankaan löydy. Joskus yksinkertainen on kaunista, kuten nyt.

5

The Reincarnation of Benjamin Breeg

Vanha tuttumme sieltä sitten lähtee, olikin jo ikävä. Toimii edelleen hyvin vaikkei tuo intro aivan NIIN loistava olekaan. Voisi vaikka puoli minuuttia pätkäistä. Kun pääriffi lähtee niin siinä on niskat koetuksella, toimii kuin häkä. Raskas riffi puskuttaa eteenpäin ja biisi laskeutuu loistavaan säkeistöön, Bruce lähtee tulkitsemaan hyvin mietittyä tekstiä. Säkeistöstä kertsiin vaihto on mielestäni hieman halpa mutta menettelee, kertsin ollessa kuitenkin hyvä. Tämä uudestaan ja sitten lähdetäänkin väliosaan, joka loistaa riffeillään, eniten tykkään tästä juuri Daven sooloa edeltävästä riffistä, mahtava soittaa itse ja kuulostaahan tuo aivan pirun mahtavalta. Soolo on perus-Davea, eli hyvä soolo, ei kuitenkaan aivan ylitsepääsemättömän kova. Itselle soolosta tulee mieleen Age of Innocencen soolo. Tämän osan jälkeen pistetään vielä vähän riffiä ja kertsiä ja se on siinä. Lyhyt outro lopettaa hienon biisin.

5-

For The Greater Good of God

Sitten tähän itselleni vaikeimpaan biisiin, vaikka selvästi biisissä on haettu uusia kikkoja, muistuttaa se niin montaa vanhaa Harrisin biisiä että pakostakin vähän latistuu tunnelma. Enitenhän tästä tulee juuri The X-Factor mieleen, Sign of the Cross ja Judgement Of Heaven tuon säkeistön perusteella. Mutta ei, ei tämä paska ole. Keskitasoa parempi Maidenilta, kuitenkin tämän levyn heikointa kamaa. Juuri näiden kierrätettyjen juttujen takia. Säkeistö uusiksi niin biisi olisi jo parempi. Bridge, se on hyvä, mutta kärsii pienoisesta toistamisesta. Tai en tiedä lasketaanko tuo kertsiksi, itse pidän hienoa FTGGOG-osaa biisin kertosäkeenä. Tämä biisi loistaa instrumenttipuolella, väliosa on aivan totta Iron Maidenin hienoimpia hetkiä, tosin senkin alusta tulee aivan mieleen SOTC:n nopean kohdan nostatus Soolot ovat biisin parasta antia, tuo ilmeisesti Smithin soittama pieni kuvio sopii kivasti ensimmäisen soolon taustalle. 7 minuutin kohdalla soitettava melodia on tämän levyn paras, sen voin vielä sanoa. Tämän jälkeen palataan taas X-Factor ja Sign of The Cross tunnelmiin ja vedetään aivan saman kuuloisesti tämä bridge kuin SOTC:n viimeinen kertosäe. Tämä kehottaakin painaamaan tähän väliin skip-nappulaa ja hyppäämään Lord Of Lightiin.

4.5 Vaikka biisissä on selvää kirpputoritunnelmaa, on siihen saatu tunnelma melko lailla kohdilleen. Siksi noinkin korkea arvosana.

Lord of Light

Tästä puhuinkin Stratocasterille päivemmällä että jotenkin huomaamaton biisi tällä levyllä, kuin Prophecy SSOASS:lla. Tästä hyvästä Strato tietenkin pisti minua virtuaalisesti turpaan. No idiootti mikä idiootti
Mutta biisi on siinäkin mielessä kuin Prophecy, että se on loistava biisi, alku on tässäkin niin pirun tunnelmallinen että ei voi kuin hattua nostaa. Tuo Dickinsonin efektiäänikään ei ole tässä niin paskan kuuloinen kuin näytteet antoi olettaa. Oikeastaan erittäin hyvä keksintö, kun tuo efekti nyt ei kuitenkaan alkua hallitse. Sitten, yksi mehukkaimmista riffeistä ikinä, harmi vain että sitä tulee niin vähän aikaa, olisi ollut hyvä jos vielä muutama tahti olisi toistettu sitä. Tykkään tämän biisin säkeistöstä kuin hullu puurosta, lyriikat ja Mr. Bruce Dickinsonin maalailevat laulumelodiat ovat täyttä parhautta. Ovat kyllä ilkeimmät lyriikat sitten Moonchildin tässä biisissä. Tuo pieni balladikohta sopii myös tunnelmiin hyvin, varsinkin siinä kohtaa kun Nicko pistelee rummut sisään. Tästä pieni nostatus tällä rytmikkäällä hakkauksella ja lähdetään sooloon, ensimmäinen soolo kaiketi Adrianin vetämä, ei niin hyvä mielestäni. Kuten ei muutkaan herran soolot tällä levyllä. Tämän jälkeen tuleva kaiuttimesta kaiuttimeen kulkeva vinkaisu on melko hieno, pientä progemaustetta, tosin vaan aivan pientä. Eipä ole Davenkaan soolo mikään päätähuimaava, parempi vaan kuin Smithin. Tämä viimeinen kertsi repii kyllä niin kovasti tajuntaa ulos että ei mitään rajaa. Tällä hetkellä tämä biisi on melkeinpä kovinta koko levyltä. Tuo kertosäe on täydellinen, taisin unohtaa mainita sen.

5

The Legacy

Nonniin, sitten päästiin Levyn parhaaseen kappaleeseen, jo etukäteen fiiliksiä nostattaneeseen The Legacyyn, alun orkesterityylinen intro vaikka pitkä onkin, ei tunnu siltä sillä niin hienoa soittoa tarjoaa bändi biisin säveltäjän Janick Gersin johdatuksella. Tuo särökitaran täyttämä pieni riffintynkä ennen Nickon mukaantuloa nostattaa fiilikset aivan muihin maailmoihin, ja laiskanraskas riffi yhdistettynä Brucen tulkitsemiin jälleen kerran loistaviin lyriikoihin tekevät olosta jotenkin epätodellisen, ja viimeistään kertosäe pistää aivot seinään. Bruce pistelee parastaan, ja mikäs on pistellessä kun tämä biisi antaa siihen täydet oikeudet. Biisin ehdoton kliimaksi alkaa tuosta Black Sabbath-riffistä ja Nickon virvelinpäristyksestä, tästä eteenpäin kaikki onkin silkkaa murhaa/juhlaa. Annetaan ihmisten hieman odottaa soolojen ajan ja sitten pistetään tappaen, lopun laulut, nimenomaan tuo melodia. Parasta mitä olen musiikin muodossa kuullut. Tämä jos mikä todistaa että Iron Maiden OSAA edelleen tehdä musiikkia, hyvää sellaista, HEAVYA. Odotan kyllä sitä päivää kunnes vihdoin osaan tämän biisin sanat ulkoa, sen verran kovaa lyyristä antia on tähän biisin ahdettu. Soittaisivatpa tämän biisin keikalla, minä olisin myyty Levyn paras biisi

5+

Keskiarvo on näin ollen siis 4.775~5

En usko että tämä on uutuudenhuumaa, tämän levyn kanssa on vaan sellainen fiilis että on tehty oikeasti jotain kuolematonta.

Hail Maiden!

[Iron Constable]

Tulihan se arvio sieltä, pitkähkö, lukee ken haluaa. Arvosteluasteikko on tapojeni mukaisesti 4-10, koska mieli ei taivu noihin ykkösiin ja vitosiin.

Iron Maiden : A Matter Of Life And Death

Different World:

- Nicko möläyttää kappaleen aika duurivoittoiseen alkuun. Heti alun alkaen biisi kuulostaa kovin tutulta ja turvalliselta, joskin menevältä. Takuuvarma aloitusraita, mutta selvästi esim. kahden edellisen levyn vastaavia parempi. Ensimmäisen kerran kertosäkeeseen tultaessa keventäminen hämmentää aluksi, mutta laulumelodia on niin mukaansatempaava ja rento, ettei voi kuin nauttia. Kertosäehän on oikeastaan kaksiosainen, se jälkimmäinen osakin on hyvä, Brucen laulu menee juuri sopivan korkealle, olematta väkinäinen. 2:25 kohdilla alkavat kitaraharmoniat ennen sooloa kuulostavat jo kerran käytetyiltä, mutta tuollaisestahan minä tykkään, joten en valita. Soolo on lyhyt ja ytimekäs, ei mitään uutta auringon alla. Mukavan letkeä ja hämäävä aloitusraita, jonka parasta antia on erinomainen ja hyvin laulettu kertosäe. Tuntuu parantavan kevyesti kuuntelu kuuntelulta. Suurin miinus on ehkä liiallinen tutunomaisuus, samalla laatikolla on käyty turhan monta kertaa. 8½

These Colours Don´t Run:

- Tunnelmallista näppäilyä alkuun, onneksi instrumenttien ja metelin määrä kasvaa nopeasti ja vauhtiin päästään jo alta minuutin. Biisin poljento on hyvin samankaltainen kuin Brave New Worldiin parhaimmistoon kuuluvassa Ghost Of The Navigatorissa. Bruce pysyttelee turvallisilla korkeuksilla ja ulosanti on nautittavaa. Kertosäkeeseen mennessä Bruce kiristää vyötä ja tulkintaa, ei välttämättä hyvään suuntaan. Verrattuna vaikka aloitusraitaan, kertosäe on kovin köyhä ja mielikuvitukseton, alustuksena käytetty ”for the passion…” on parempi kuin varsinainen kertosäe. 3:10 jälkeen alkaa tapahtumaan ja kitaroiden tapailua säestää tunnelmallinen kosketinmatto taustalla. Soolo rävähtää ilmoille myös hyvin BNW:n soundisena, vaan eipä se kauaa kestäkään, kun jälleen palataan harmonioihin ja vielä lyhyeen sooloon. 4:55 jälkeen alkava, ooo-ooo-ooo osaa alustava kitarointi on hyvin tutun kuuloista, mutta silti kappaleen parasta antia. Outro päätettynä Nickon kiinanpellin kumisteluun sopii kappaleeseen kuin nappi otsaan. Silti, tämä biisi tuntuu kuuntelujen myötä hieman menettävän otettaan, ollen kuitenkin selvästi hyvän puolella. 8½

Brighter Than A Thousand Suns:

- Taas aloitellaan fiilistellen, koskettimet ja Bruce tulevat mukaan nopeasti. Rauhallinen laulettu alku muuttuu nopeasti melkoiseksi ilotulitukseksi, Nicko pistää parastaan ja kitarat säestävät, raskasta ja hitaahkoa poljentoa. Bruce alkaa vetää rajummin ja alleviivaa joka sanaa, uhkaava tunnelma, maailmanlopun meininkiä. 1:40 kohdalla vedetään säkeistöön erittäin Brucen soolomatskun kuuloista laulua, erittäin. Sama meno jatkuu jonkin aikaa ja 2:30 jälkeen palataan alun tunnelmointiin ja yhteen levyn hienoimmista laulumelodioista, ”out of the darkness etc.” puree joka kerta lähes kylmien väreiden arvoisesti. Suhteellisen oudonkuuloinen kitarasoolo on hyvä, mutta taustalla olevat kitarat vielä paremmat. 4:00 jälkeen lähtevä kiihdytys saa jalat irtoamaan lattiasta, vaikka Bruce laulaakin hivenen riman väärällä puolella, kunnon laukkaa, tämän takiahan (mm.) minä aina olen Maidenia diggaillut. Laukkojen jälkeen tunnelmoidaan aika väkevästi, ennenkuin 5:30 kohdilla siirrytään lainaamaan Deep Purplea vuodelta 1984. Kyllä, kitarat jyskyttävät erehdyttävästi Perfect Strangersin loppua muistuttavaa teemaa. Loppua kohden liutaan taas kohti painostavampaa tunnelmaa ja kerrataan jo aiemmin esitettyjä osioita. Biisin arvoa nostaa mahtava tunnelma, joka tuottaa sen viimeisen pisteen iin päälle. Kuuluu kappaleisiin, jota on arvosteltava kokonaisena teoksena. Brucen lopetuslause Nickon nakuttelun tukemana summaa ihmiskunnan synnit samoihin kansiin. Onpahan biisi. 9½

The Pilgrim:

- Hiukan tutunkuuloinen aloitus kitaroilla, vähän kansantanhuja ynnä itämaista fiilinkiä. Kappale kiihdytetään mukavasti vauhtiin, ihan kuin huomaamatta. Bruce tarjoilee aika rauhallista laulua, kertosäkeeseen mentäessä laulaakin kaksi Brucea, ihan toimiva efekti, kun se toinen Bruce vetää aivan äärirajoilla kaverin tyytyessä alempiin kerroksiin. Kappaleen edetessä kitarat loihtivat esiin entistä itämaisempia tunnelmia. Kertosäe on loppujen lopuksi aika hyvä ja paranee loppuaan kohden, tunnelma muuttuu häijymmäksi, jotenkin. Arabian öiden kautta liikutaan sooloon, joka ei tarjoile kovinkaan kummoista elämystä. Aika pitkälle tässä kappaleessa liikutaan laulumelodioiden avustuksella ja maalaillaan erilaisia tunnelmia kitaroilla. Aika yksinkertainen veto loppujen lopuksi, lopetus on erittäin perinteinen kitaraveto Maidenille. 8½

The Longest Day:

- Basso kolistaa erittäin uhkaavatunnelmaisen ja hienon intron käyntiin. Riffit tukevat Brucen loistavaa laulua, teatterimies on taas elementissään ja näyttelee laulaessaan. Silmissä kasvaa kuva kaiken nielevästä sotakoneesta ja soitto senkun tiukentuu Brucen lähestyessä H-hetkeä. Nickon rummut tukevat paukkeellaan erittäin hienosti Brucen laulamia sanoja, kuunnelkaapa rumpuja ja sitä, mitä Bruce laulaa. Kun intro loppuu ja hyökkäys alkaa, tunnelma jostain syystä tuntuu kevenevän ja jatkaa kevenemistään kertosäkeeseen mentäessä, jonka Bruce vetää aika viimeisen päälle hyvin. Kertosäkeen jälkeen tykitetään taas synkemmin ja ruumiit alkavat kasautua. Ihmeellinen tunnelma tässä on, kertosäe tuntuu antavan toivoa toivottomille, vai mitä lie siinä tavoiteltu ? 4:30 räjäyttää kappaleen uuteen intoon, hieman Paschendalemainen tykistökeskitys Nickolta ja sen jälkeen sormet solmuun vääntävää kitarointia, Steve on pakko mainita erikseen, basso möyrii kuten vanhoina hyvinä aikoina, todellista nannaa korville. Soolot ja sitä seuraavat harmoniat sopivat kappaleen tunnelmaan erittäin hyvin. Näitä seuraa taas Nickon tykitys, miten minusta tuntuu koko ajan, että tietyt Nickon iskut simuloivat tykistökeskityksen iskuja maahan. Minuutti ennen loppua sooloillaan oudon, mutta innostavan kuuloisesti ja päästetään vielä Bruce luomaan toivoa joukkoihin kertosäkeen muodossa. Lopussa on hieno raastava efekti kitaralla, kunnes päivä painuu mailleen. Tämä biisi on kasvanut aivan uusiin mittoihin, erittäin hieno sävellys. 9½

Out Of The Shadows:

- Hassusti puoliakustisesti helisevä aloitus, jonka jälkeen laskeutuminen todellakin jotenkin tutunkuuloiseen, Brucen erittäin hienosti laulamaan säkeistöön. Onhan tässä kaikuja tietyistä Brucen sooloista, mutta ei haitaksi asti. Kertosäkeessä Bruce lähtee oikealla tavalla korkeuksiin, juuri tämä kuulostaa parhaalta ”korkealta” Brucelta näinä päivinä. Rauhallisemman laulun ja maalailevan taustan, sekä korkeammalta vedetyn kertosäkeen kontrasti on oiva. 2:35 heittää kehiin jotenkin epätyypillisen soolon, ote on epävarma ja hapuileva, mutta tarkoituksellisen kuuloinen. 3:30 palauttaa semiballadin tunnun takaisin ja Steve heittää taas taustalle erittäin herkullista bassottelua, tätä on kaivattu. Koko kitaraosaston panos on mainio ja sopivalla tavalla erilainen. Sopivan suoraviivainen ja melko helposti nieltävä välipala eepoksien välissä. Brucea kannattaa kuunnella tarkasti, mielestäni levyn luonnollisin, vähiten pakonomainen ja yksinkertaisesti parhaalta kuulostava laulusuoritus. 8½

The Reincarnation Of Benjamin Breeg:

- Intron aloitus heittää fiilikset, varsinkin vaikeroivan kitaran suhteen, aika suoraan jonnekin Virtual XI:n ja BNW:n maisemiin. Ensimmäinen minuutti on vaarallisen tutunkuuloinen, mutta Brucen mukaantulo muuttaa paljon. Laulumelodia ja performanssi yleensäkin on melkoisen erilainen siitä, mitä mieheltä on totuttu kuulemaan. Tuntuu myös paranevan kuuntelujen myötä, vaikka alussa olikin sulatusvaikeuksia. 2:00 kohdalla ulvahtavat kitarat ennen riffin alkua iskevät joka kerta vyön alle, pieni, mutta ketterä efekti. Biisi lähtee vauhtiin aivan uskomattomalla tatsilla, komppi on loistava, raskas, mutta samalla äärimmäisen ilmava ja groovaava. Kaiken päällä on erinomaisen vakuuttava Bruce. Vastustamaton draivi, johon ei kyllästy millään, päinvastoin, parantaa kuin sika juoksuaan koko ajan. Nickon päräytykset ovat yksinkertaisia, mutta hyvän kuuloisia. 4:30 alkava äärimmäisen raskas runttaus on jotain sellaista, mitä en olisi odottanut Maidenilta, vaan tästä lähtien odotan, koska kuulostaa hyvältä. Sitten tulee taas tyypillinen kitarointi a´la Maiden, tällä kertaa vaan ilmeisesti kolmella kitaralla. Lyhyt, hieno alustus johdattaa meidät aivan upeaan, levyn parhaaseen, kitarasooloon. Go Davey Go !!! Soolon jälkeen palataan sahaamaan riffiä, josta ei vaan saa tarpeekseen. Brucen lopun venytys saa kylmät väreet selkäpiihin ja pienen runttauksen jälkeen valahdetaan alas outroon, joka on enemmän ja enemmän alkanut kuulostaa biisiin sopivalta. Benjamin Rules ! 10-

For The Greater Good Of God:

- Ja taas fiilistellään, jotenkin nämä introt vain toimivat tällä levyllä. Antavat odottaa jotain hyvää. Uhkaavaa tunnelmaa luodaan jälleen, kunnes Bruce yllättää positiivisen kuuloisella laulullaan, loistavaa. 1:30 heittää biisin käyntiin toden teolla ja kierroksia lisätään kaikkialla, erittäin perussettiä, Maiden on Maiden on Maiden. Kertosäe lisää biisin jylhyyttä ja sitä seuraava säkeistö paukuttaa taas vastustamattomasti eteenpäin. Kuunnelkaa yksinäistä kitaraa taustalla, näitä kolmen kitaran suomia etuja, yhden voi uhrata vetämään jotain kuulijan korvan perukoita kiusaavaa juttua. Vaikka kertosäe on melkoista hokemista on se onnistuttu tekemään niin, ettei sitä edes huomaa, ellei oikein toden teolla ajattele asiaa. Mikä on muuttunut edellisiin levyihin verrattuna ? Biisien taso ? Ennen 5:00 täyttymistä tulee sitten orkestraatiota mukaan oikein kunnolla, taas ollaan tekemässä oikein kunnon eeposta tästäkin biisistä. Hienolta ja majesteettiselta kuulostaa. 5:35 eteenpäin antaa taas näytteen siitä, kuinka päin kitaraa kädessä pidellään. Tarjolla on kaikkea kivaa, mitä niillä voi aikaan saada. Välillä möyritään raskaissa pohjamudissa, kunnes taas on vuoro kitaran laulaa ilmavammin. Onko tämä nyt sitä progea, vähän siihen suuntaan kallistuisin. 07:00 lieventää tunnelmaa ja ah niin Maidenmaiset harmoniat johdattavat kuulijan kertosäkeen pariin jälleen kerran. Lopussa hokeminen menee ehkä piirun verran yli, pari kertaa pois niin konsepti olisi ollut täydellinen. Brucen loppulaulanta on lähes täydellisen kaunis ja koskettava suoritus. Oh ja voi ! Lyhyt outro jättää onnellisen kuulijan istumaan hymyilevänä niille sijoilleen. 9+

Lord Of Light:

- Ai jai miten hienoa tunnelmointia soittimilla, Brucen laulu efekteineen on jopa outoa, mutta samalla kiehtovaa. Mitähän tästä vielä seuraa… 1:05 näppäilyt luovat jo uskoa, että jotain tapahtuu, mutta vielä hämätään vähän aikaa, kunnes erittäin tuoreenkuuloinen ja innovatiivinen riffi jyräyttää biisin käyntiin. Bruce vetää varapatruunoille heti säkeistön alkaessa, tämän kanssa voi olla hauskaa livenä, pari reikää vyöhön lisää, kyllä se siitä. Jotakuinkin samaa luokkaa laulaa varmaan kuin Total Eclipse v.1982, muistakaa se naama kun mennään ½ oktaavia yli normaalin äänialan. Kertosäkeeseen tiputetaan laulun korkeutta sopivasti, nyt kuulostaa hyvältä. Kertosäe itsessään on sen verran pureksittava, ettei siitä oikein osaa sanoa juuta tahi jaata. Nopeasti palataan alun teemaan ja jotain niillä on taas mielessä. Brucen laulu on vangitsevaa ja tunnelma on muutenkin käsin kosketeltava. Räkä vaan roiskuu kun Nickon tukema Bruce räväyttää kaiken kehään ennen 5:00 täyttymistä. Kitarasoolo ei minun korvaani ole kovinkaan hyvä ja Nickon innostuessa paukuttamaan, joku vetää taustalla niin, että korvat vinkuvat vielä viikon päästä. Tämän jälkeen ilmoille pääsee sitten toimiva soolo, jonka jälkeinen meininki on erittäin mielenkiintoinen, koskettimillako tuo heikosti kuuluva teema vedettiin ? Lopussa Bruce on omimmillaan ja kappale vaipuu vakuuttavaan loppuun ja tuleehan sieltä vielä vanha kunnon Crushing End, viimeinkin. Tämä kappale on ehkä levyn vaikeimmin avautuva ja sulatettava, mutta hyvä niinkin. 9-

The Legacy:

- Kansanlaulu, lastenlaulu, you name it. Nyt ollaan jo todella oudoilla vesillä. Bruce kuulostaa ihan tarinankertojalta, eli vähän Dance Of Deathin kaikuja on tässä. Todella maaninen aloitus, pirullinen ja tappava loru tai jotain muuta mullistavaa. ”Only time will tell…” ja sitten aivan loistavaa akustista näppäilyä ja muutakin, eteeristä ja vaikuttavaa. 2:15 huikea ja vahvasti soiva riffi meinaa täräyttää löysät housuun, sen verran puun takaa se tulee. Tässä taitaa olla Maidenin kaikkien aikojen paras alustus ikinä, kai se sellainen on, koska varsinainen poljento alkaa vasta 3:10 kohdilla. Näin se menee, fiilistellään sen verran, kun keskivertobändillä menee koko biisin soittamiseen. Seuraavat laulumelodiat ovat oudoimmat, mitä Maidenilla on konsanaan kuultu. Kuunnelkaa vaikka 4:05 eteenpäin, mitä ihmettä ? Ja kylläpä kuulostaa hyvältä. Jotenkin tässä kappaleessa on samanlaista uraa-uurtavaa tuntua kuin jossain Killersin Prodigal Sonissa. Ja huikeinta kamaa on tulossa, tuo 4:48 kohdalla oleva veto on niin outo, etten ole vielä päättänyt pidänkö siitä vai en. Osittain kyllä, mutta tuota pitää sulatella vielä kauan. 5:30 kohdalla aloittava kitara antaa odottaa jotain erinomaista ja kyllähän taas pistellään niin, että sormet vaan lyövät kipinää. Ei vaivaa kihti näitä miehiä, ei. Kitarailotulitus on jokseenkin vertaansa vailla, harmoniatkin löytyvät ja kaikki kuulostaa suorastaan epäilyttävän hyvältä. 6:43 aloittava Bruce saa taustatukea joltakin, aivan kuin joku kuiskailisi taustalla, hrrr, todella oudon ja hyvän kuuloinen efekti, laulumelodia on muutenkin todella hieno kuten myös itse suoritus. Tämä biisi oli pitkään melkoinen kummajainen ja on sitä edelleen, mutta nyt olen alkanut ymmärtää sen nerouden. Lopussa 08:00 – 08:25 pari kitaraa vetää sen yksinäisen taustalla aivan uskomatonta mattoa, jestas sentään. Sanotte mitä sanotte pakollisista outroista, niin tähän(kin) se sopii kuin nenä päähän. Mieletön lopetus levylle ja Iron Maidenin oudoin ja keksiliäin sävellys pariin vuosikymmeneen. Kun tämä aukeaa, se on menoa, täysi 10


Johan tämä on levy, arvosanat välillä 8½ - 10 ja keskiarvo tässä vaiheessa 9.075. Mitä tähän voi vielä lisätä ? Kyllä tämä on Maidenin tasaisin levy ikinä ja muutenkin sellainen ilon aihe, että eipä muilla maapallon bändeillä ole taas vähään aikaan mitään asiaa lähellekään. Eikä fanilaseista ollut kirjoittaessa tietoakaan, sen verran olen ajatunut parin viime vuoden aikana syrjään valitsemaltani tieltä, johtuen ihan siitä, että Dance Of Death ei ollut kuuntelua kestävä levy kuin muutaman biisin osalta ja monet muut bändit työnsivät ilmoille silkkaa parhautta. Nyt sen teki Maiden, oikeastaan toden teolla ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1988, vaikka kaikki levyt tässä välissä ja etenkin Brave New World olivat ja ovat minulle tärkeitä. Mutta tuo materiaalin tasaisuus tässä vaiheessa uraa on aika uskomatonta, eka levy ilman fillereitä ja 30v takana. Kiitos ja Raudat Kattoon !

Porvoo, 29.8.2006, Iron Constable

[Akiman]

Nyt se sitten lähtee, koko albumin läpikäynti kappale kappaleelta. Tällaista en ole harrastanut juurikaan metallilevyjen kohdalla, mutta nyt oli pakko, kun Iron Maiden julkaisi käsittämättömän hienon albumin ja samalla tarjolla oli Rautaneidon kaltainen yhteisö, jonka kanssa ajatuksiaan jakaa. Ihan perustasolla ajatuksena oli käydä kappaleet yksinkertaisesti läpi ja tuoda esille niiden peruselementtejä, sekä tietenkin perustella minkä takia A Matter Of Life And Death on osiensa ansiosta niin mahtava kokonaisuus. Tämä kaikki osoittautui kuitenkin mahdottomaksi tehtäväksi, sillä jos albumin eri sävellyksistä olisi tuonut esille kaikki haluamansa puolet, olisi jokaisesta kappaleesta pitänyt kirjoittaa tämän läpikäynnin pituinen teksti, jonka sisältö olisi päässyt karkaamaan pahasti hukkaan. Te jotka tiedätte mitä tarkoitan, tiedätte. A Matter Of Life And Deathin sävellykset sisältävät niin paljon erilaisia instrumentaalisia mahtavuuksia, viitteitä Iron Maidenin tuotantoon, suuntia heavy-metallin historiaan ja kaiken tämän päälle vielä niin paljon erilaisia yksityiskohtia, ettei niitä kaikkia yksinkertaisesti voinut tuoda esille. Sen sijaan yleisesti kappaleet voi onneksi rankata ja vieläpä helposti.

DIFFERENT WORLD
Levyn aloitusraidan osassa kuullaan jälleen kappale, joka sisältää melko tuttuja fiiliksiä, mutta samalla myös uusia elementtejä. Melko nopeasti lähes täysin käyntiin potkaistava Different World eroaa lopulta melko paljon parin edellisen levyn aloituskappaleista tyyliltään, mutta silti mukana on hieman samaa tuulahdusta kuin juuri Wicker Manissa ja Wildest Dreamsissa. Nickon huudahduksen myötä kappale lähtee rullaamaan nopeasti vauhdikkaalla, joka olisi ehkä kaivannut seurakseen lyhyen intromaisen riffin, mutta Brucen liittyessä mukaan tämä unohtuu nopeasti. Raskaat säkeistöriffit rullaavat, Bruce tekee selväksi Iron Maidenin kunnon vuonna 2006 ja instrumentaalinen juhla alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Muutaman säkeistöosuuden jälkeen kertosäe hämmentää hieman laulumelodioitten madaltuessa, mutta totuttelun jälkeen lopulta kliimakseihin nouseva kertosäekin alkaa maistua huomattavasti paremmalta ja tässä ei ole edes vielä kaikki. Hieman tutunoloiset kitarasoolot ja -harmoniat toimivat nimittäin jälleen hienosti, vaikka erittäin ennalta arvattavalla tavalla ja tyylillä päälle käyvätkin. A Matter Of Life And Death liikkuu monin paikoin oudolla tavalla sekä tummissa että kirkkaissa tunnelmissa, joiden alustuksena Different World on jopa yllättävän rento. Lopulta kappale taipuu kuitenkin koko albumilta kaikkein eniten niin sanotusti perus Iron Maideniksi, ollen kuitenkin sekä riffeiltään, melodioiltaan, sooloiltaan että laulumelodioiltaan oikein rullaavaa jälkeä. 8½/10

THESE COLOURS DON'T RUN
Sävellyksiltään progressiivinen A Matter Of Life And Death jatkaa kasvamistaan, kun These Colours Don't Run nostaa kappaleen keston jo lähemmäs seitsemää minuuttia, mikä vaikuttaa luonnollisesti myös kappaleen rakenteeseen. Lyhyt tunnelmallinen intro johtaa nopeasti hieman edellistä vetoa raskaampaan riffiin ja vaikkei takaumilta vältytä tämänkään kappaleen kohdalla, on These Colours Don't Runin potku alusta alkaen tehokasta. Tämä käy ilmi varsinkin kappaleen kasvaessa jatkuvasti ensimmäiseen kertosäkeeseensä asti, joka onkin sitten oikein komeaa kuultavaa, joskin Brucen jälki on juuri korkeimmissa kohdissa hieman pakonomaisen oloista. Kokonaisuutena kappale toimii erittäin progressiivisella tavalla, minkä voi huomata viimeistään siinä vaiheessa, kun useiden kitaravallien, kitaraharmonioiden ja kosketinhuminoiden muodostama seinämä kasvattaa kappaletta jälleen ja johdattelee sen erittäin hienojen soolojen pariin. Palatessaan takaisin harmonioihin, tulee eteen takuuvarmasti keikoilla toimiva yleisöhuudatus ja samalla sooloja tarjoillaan ympärille kuin makeaa mahan täydeltä, eikä varsinaisesti syyttä. Jo ensimmäinen pidempi kappale A Matter Of Life And Deathilla on hieno osoitus siitä, kuinka Iron Maiden on luonut nahkansa peruselementtejensä päälle komeasti uudestaan, sillä vaikkei kappale olisi mitenkään äärimmäisen kummoinen lyhykäisenä, nostattavat kaikki nostattelut ja kasvavuudet sen selvästi korkeammille tasoille. 9/10

BRIGHTER THAN A THOUSAND SUNS
A Matter Of Life And Death ei todellakaan anna hetkenkään rauhaa, sillä jos kappaleet kasvavat kasvamistaan tyyliltään, niin ne tekevät sen myös levyn edetessä laadullisesti. Tällä kertaa lyhyt intro toimii mainiosti muutamien melodioitten ja koskettimien kautta edetessä Brucen lauluihin, joiden ohella huomio kiinnittyy erityisesti kitaroiden raskaisiin valleihin ja puhtaisiin puoliin, sekä Nickon mainioon rumputyöskentelyyn. Jo säkeistö toimii kaikin tavoin upeasti, mutta lyhyehkö kertosäe nostattaa kappaletta käsittämättömiin korkeuksiin. Brighter Than A Thousand Suns vaikuttaisi yhdistelevän lähes kaikkea bändin eri puolista aina Iron Maidenin 80-luvun melodisesta murhaavuudesta 90-luvun tummuuteen ja Bruce Dickinsonin soolomateriaalin raskauteen ja mikä kummallisinta, tämä kaikki on saatu sovitettua erittäin timanttisesti yhteen. Sävellys kasvaa ja kasvaa muutamien säkeistöjen sekä kertosäkeiden jälkeen jatkuvasti huumaavampiin sooloihin, joiden aikana raskaita valleja ei unohdeta ja jopa koskettimia muistetaan käyttää erittäin hienolla tavalla tunnelmien vahvistajana. Lievän laukkakompin, kolinabasson, korkeammalle etenevien vokalisointien ja jopa aiempaa raskaampien kitaravallien astuessa kuvaan on jo aika keräillä leukaa lattiasta, suuntausten levittäytyessä jopa heavy-metallin alkulähteille 80- ja 70-luvulle saakka. Kokonaisuutena ehdottomasti parhaisiin ja tunnelmallisimpiin Iron Maiden eepoksiin kuuluva kappale ei sisällä mitään liikaa tai liian vähän. 10/10

THE PILGRIM
En olisi koskaan aiemmin uskonut nostavani Opethia Iron Maidenin kohdalla esille, mutta on pakko myöntää, että The Pilgrimin mainio rumpuintrolla käynnistyvä ja itämaisiin melodioihin etenevä intro tuo kovasti mieleen juuri Opethin Beneath The Miren, eikä lainkaan huonossa mielessä. The Pilgrim irtautuu kuitenkin nopeasti introstaan ja lähtee levylle ominaiseesti kasvamaan hienosti. Aluksi kappale tuntui jollakin tapaa hajanaiselta, mutta juuri laajan progressiivisen musiikin ystävänä tämän kykeni sulattelemaan nopeasti ja lopulta tämä käsittämätön monipuolisuus nousi nimenomaan kappaleen suurimmaksi vahvuudeksi. Raskas ensimmäinen säkeistö etenee Brucen ärhäköiden laulujen kautta erittäin tunnelmalliseen itämaiseen harmoniaan ja sitä kautta jälleen säkeistöön, joiden ohella lyhyehkö kertosäe tuntuu aluksi toimivan lähes mausteena, kunnes se ajan kanssa kasvaa jatkuvasti komeammaksi ja komeammaksi. Päähuomio kiinnittyy kuitenkin juuri itämaisiin tunnelmiin ja harmonioihin, jotka kasvavat jatkuvasti muuttuen jopa aggressiivisemmiksi ja hyökkäävämmiksi, eikä monien A Matter Of Life And Death kappaleiden odottelevuudesta ole tietoakaan. Jos These Colours Don't Runilla Brucen ylärekisteri pääsi hieman häiritsemään, niin monipuolisella The Pilgrimilla näin ei pääse käymään ja oikeastaan koko bändin voi sanoa olevan käsittämättömässä tulessa, kappaleen sisältäessä kuitenkin juuri oikealla reseptillä vaihtelevuutta ja yhdistelevyyttä. 10/10

THE LONGEST DAY
Hieman pidemmän kaavan intro lähtee jälleen kasvattelemaan äärimmäisen upean kappaleen tunnelmia kolisevalla bassolla, johon kitarat toisensa jälkeen liittyvät aina Brucen vokalisointeihin asti, kunnes rummut astuvat jyskyttäen mukaan kuvaan ja tunnelma on erittäin uhkaava. Odotteleva intro ei todellakaan jätä kylmäksi, kun pienien säkeistön kaltaisien osuuksien jälkeen edetään upeaan kertosäkeeseen, joka ehkä laskee hieman kappaleen raskauskerrointa, mutta luottaa sitäkin enemmän timanttisen kovaan laulumelodiaan. The Longest Day ei ole kuitenkaan vielä lähelläkään loppuaan, sen edetessä hieman ilkeältä kuulostavaan seuraavaan säkeistöön ja takaisin mahtavaan kertosäkeeseen, joiden muodostamalla hieman perinteisellä kappalekaavalla The Longest Day olisi jo kiitettävä kappale lyhyenä versiona, mutta sehän kasvaa vielä vaikka miten paljon. Puolen välin paikkeilla Iron Maidenin progressiivisuus saavuttaa nimittäin jälleen uudenlaisia hurmoksia. Erittäin raskaasti kasvavat rumputulet ja kitarariffit vievät kappaletta kulmikkaampiin suuntiin ja pian The Longest Dayta tekisi mieli kutsua jopa tekniseksi heavy-metalliksi, kun mutkikkaat riffit ja soolot tekevät kerta toisensa jälkeen tehtävänsä ja sävellys suorastaan leikittelee kuulijansa laadunsietokyvyllä. Instrumentaalisemman osuuden jälkeen kevyempi kertosäe tuntuu kuin paluulta kotiin ja tällaisen kappaleen jälkeen pieni hengähdystauko onkin paikallaan levyn edetessä. 10/10

OUT OF THE SHADOWS
Sitä hengähdystä Iron Maiden onneksi tarjoileekin tässä vaiheessa A Matter Of Life And Deathia, vaikka akustisilla ja raskailla kitaroilla käynnistyvä Out Of The Shadows ei siltä aluksi kuulostaisikaan. Yleisesti kyseessä on kuitenkin levyn ainoa varsinainen balladi, vaikka sekin on monella tapaa semiballadi lajissaan, kappaleen kasvaessa kuitenkin varsin monimutkaisessa muodossa lähes kuuteen minuuttiin. Erittäin herkullisesti hyödynnetyt puhtaat ja akustiset kitarat johdattelevat kuulijan hiipivien laulumelodioitten ohella kertosäkeeseen, jossa Bruce revittelee jälkeen oikein kunnolla ja ehkä hieman liikaakin toista kertaa levyllä, homman toimiessa kuitenkin erittäin tunnelmallisesti. Erityisesti akustiset kitarat veivät aluksi huomiota sävellyksessä, niiden luonnollisen soinnin erottuessa hienosti melodisesta sävellyksestä raskaista kitaravalleista huolimatta. Rauhallisemmat soolot nostattelevat tutulla kaavalla etenevää kappaletta edelleen ja vaikka sävellys nojaileekin toista kertaa levyllä hieman tutumpiin rakenteisiin, on kyseessä kuitenkin erittäin tunnelmallinen ja juuri levyn puoliväliin sopiva veto, joka ei todellakaan jää välisoitoksi, vaan seisoo omilla jaloillaan täysin omanlaisella tunnelmallaan ja lukuisilla mausteillaan. Vaikka höysteet vievätkin hieman tavallista enemmän huomiota, on hattua nosteltava jälleen myös perinteisien puolien suuntaan aina kitarasooloja ja kertosäettä myöten, Out Of The Shadowsin kääntäessä katseet taivasta kohti. 9/10

THE REINCARNATION OF BENJAMIN BREEG
Jo singlenä vakuuttanut The Reincarnation Of Benjamin Breeg ei todellakaan kadonnut uuden albumin uumeniin muiden vaikeiden kappaleiden ympäröimänä, vaan sai ennemminkin jopa uutta potkua ja laatua osakseen viitekehyksessään. Tumma intro tuo voimakkaimmin mieleen yllättävän myönteisessä mielessä The X-Factorin ja tietenkin Iron Maidenin 2000-luvun, mutta muuten tutistaankin sitten uusien väreiden ansiosta. Iron Maiden teki erittäin hyvän singlevalinnan tällä kohdalla, The Reincarnation Of Benjamin Breegin ollessa kuitenkin kaikin tavoin melkoisen erikoinen kappale bändin koko tuotantoon peilailtuna ja nimenomaan hyvällä tavalla. Raskaat hieman mutkikkaat kitarat yhdisteltynä äärimmäisen toimiviin lauluihin aina kertosäkeen huumaavaa tunnelmaa myöten vakuuttaa kerta toisensa jälkeen paremmin, jolloin singlenä kiitettävä kappale pääsee kuin vaivihkaa kasvamaan erinomaisiin mittoihin. Erityisinä elementteinä koko albumin mitassa kappaleesta löytyy jotain käsittämätöntä sovituksellista soljuvuutta, jonka voi huomata saumattomasti etenevän kappaleen edetessä riffeineen ja sooloineen groovaavan letkeällä tavalla. Kappale on ehkä koko albumin kaikkein yhtenäisin veto juuri tämän ansiosta, riffien ja soolojen seuratessa toisiaan kuin improvisoidusti jamiteltuna ja tässä onkin yksi parhaista osoituksista siitä, kuinka 2000-luvun Iron Maiden on tiivistynyt jatkuvasti enemmän ja enemmän yhteen käsittämättömällä tavalla. 10/10

FOR THE GREATER GOOD OF GOD
Ennakkoon odotin kappaleen olevan levyn heikoin lenkki jo sen säveltäjän takia, kappaleen kirjoittajanviran käännyttyä yksinomaan Steve Harrisin harteille, miehen ideapankin ehdyttyä kuitenkin hieman kultaisimmista vuosista jo jonkin aikaa sitten. Juuri tämän takia For The Greater Good Of God jäikin aluksi hieman paitsioon koko levyn mittakaavasta, mutta nousi lopulta sieltä hyvin salakavalalla tavalla. Viimeistään tässä vaiheessa runsaat hitaat introt alkavat hieman kummastuttaa, mutta kyseisen kappaleen kohdalla intro toimii erittäin hienosti. Kappaleen ainoa ongelma liittyy sen sijaan säkeistön nykivään riffiin, jota laulumelodiat onneksi helpottavat selvästi, puhumattakaan kappaleen muista elementeistä. For The Greater Good Of Godin eeppisen mahtipontinen kertosäe kuuluu nimittäin koko albumin ehdottomaan parhaimmistoon aina kitaraharmonioita, koskettimia ja Brucen mahtavia laulumelodioita myöten. Kappaleen edetessä myös säkeistöosuudet alkavat kasvaa hieman ja samalla koko tunnelma vahvistuu jatkuvasti, kunnes jälleen noin puolen minuutin kohdilla räjäytetään pankki toisen kerran, kun instrumentaalisuudet valtaavat jälleen alaa ja vieläpä äärimmäisen toimivalla tavalla. Lopulta sävellys päätyy suorastaan leikittelemään keveämmillä melodioilla ja harmonioilla, sekä suorastaan runttaavan raskailla kitaravalleilla, kappaleen kasvaessa jatkuvasti eeppisempiin mittoihin. Jylhät mahtavuudet peittävät pienet naarmut todella nopeasti. 9½/10

LORD OF LIGHT
Kiusoitteleva puhdas intro Brucen salamyhkäisten kuiskailujen ohella viittaa jälleen ristiriitaisesti rauhallisempaan kappaleeseen, mutta vielä mitä. Iron Maiden lyö tiskiin jälleen suurta yllätystä, kun Lord Of Light rävähtää toden teolla käyntiin ja pöytään isketään yksi Iron Maidenin historian raskaimpiin ja räväkimpiin riffeihin kuuluvista kitaroinneista, joka vie niin sanotusti korvat mennessään. Tällä kertaa pahaenteinen intro teki tehtävänsä ja Iron Maiden pääsi jälleen yllättämään, eikä edes viimeisen kerran kappaleen aikana. Säkeistössä olisi kuullut raskaiden kitaroiden ohella ehkä ennemmin Brucen ilkeämpiä ja matalampia vokalisointeja, mutta matalampi kertosäe antaa jylhyydellään pian paljon takaisin. Tälläkin kertaa huomio kiinnittyy jatkuvasti enemmän eri kerroksiin, kuten kertosäkeen eri melodioihin, rumpukomppeihin ja kitaroiden eri osuuksiin, jolloin pureskeltavaa riittää varmasti vielä pitkäksi aikaa. Kuin progressiivisessa musiikissa parhaimmillaan, palaa Lord Of Light intron tunnelmiin ja vaikka tällä kertaa tietää mitä odottaa, toimii tehokeino jälleen suvantokohtana mainiosti, kunnes Lord Of Light lähtee jälleen kasvamaan. Rujot riffit, Brucen korkeammat vokalisoinnit ja hieman erikoisemmat rytmitykset seuraavat toinen toistaan, kunnes hieman vaimea riffi laskee aavistuksen verran kehityskaaren arvoa. Lopulta Lord Of Light ei ehkä kasva ihan alkunsa vaatimiin kliimakseihin, mutta soolojen ja laukkojen kasvaessa kappaleen arvo nousee jatkuvasti. 9½/10

THE LEGACY
Tunnelmiltaan The Legacy ei ole juurikaan The Pilgrimin kaltainen, mutta sen sijaan rakenteeltaan se on samalla tavalla aluksi kovin hajanaisen kuuloinen ja selvästi koottu lukuisista eri elementeistä, mutta juuri tällaisissa tapauksissa Iron Maidenin käsittämätön kunto sovituksien suhteen tulee esille. The Legacyn ainoaksi naarmuksi jää oikeastaan sen intro, jonka näppäilyalun ymmärrän vielä täysin, mutta sävellyksen edetessä ensimmäiseen upeaan harmoniaansa, olisi tästä ollut jo hyvä aloittaa itse kappaleen rullaaminen, minkä sijaan The Legacy palaa takaisin intron tunnelmiin. Joka tapauksessa sävellyksen lähtiessä kasvamaan siinä kuullaan lopulta niin paljon erilaisia osia, että vaikeinten avautuva kappalehan tästä lopulta tuli. Lopulta kolmessa minuutissa kappale lähtee toden teolla lentämään raskaiden riffien ja melko mutkikkaiden laulumelodioiden kautta jatkuvasti oudommille teille aina puolessa välissä kuultaviin äärimmäisen omituisiin kertosäkeen kaltaisiin osioihin saakka, eikä tässäkään ole vielä kaikki. The Legacy ei ole nimittäin vieläkään kasvanut täyteen mittaansa ja tuntuu kuin jokainen instrumentti saisi jatkuvasti lisää tilaa viemättä sitä kuitenkaan muilta. Brucen erikoiset vokalisoinnit, monitasoiset kitaroinnit, rumputulen monipuolisuus, kolinabassot, koskettimet ja jatkuvasti monimutkaistuva rakenne vie lopulta mennessään. Intron pientä ylipituutta laskematta kaikki toimii ja outron viimeinen sointu saa niskavillat nousemaan pystyyn. 10/10

Kappaleiden arvosanojen keskiarvoksi muodostui siis huikea 9,550, eikä todellakaan syyttä. Vaikka tässä vaiheessa tekisi mieli sanoa, että tavallaan ainakin albumin laadun osasi ennustaa etukäteen kahden edellisen levyn ja niiden selvähkön kehityskaaren perusteella, pääsi Iron Maiden kuitenkin yllättämään jopa pitkäaikaisen kuuntelijan todella vankalla tavalla. Monella tapaa A Matter Of Life And Death on juuri se askel erinomaiseen albumiin, jota hyvän Brave New Worldin ja kiitettävän Dance Of Deathin jälkeen odottikin, mutta kaikki muut yksityiskohdat tulivatkin sitten lähes puun takaa viimeistään siinä vaiheessa, kun albumia alkoi todella kuunnella. Pitkät ja eeppiset sävellykset pitävät yksinkertaisesti sisiällään niin paljon erilaisia tunnelmia, raskaita riffejä, herkullisia sooloja ja kaikkia kaivattuja Iron Maiden elementtejä aina odottamattomia yksityiskohtia myöten, ettei ihan tällaista levyä voinut mitenkään odottaa etukäteen. A Matter Of Life And Deathissa riittää varmasti pureskeltavaa vielä vuosikausiksi ja albumi tulee kestämään jo moniulotteisuutensa ja laatunsa takia paljon kuuntelua, mutta kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, kuinka albumin uskaltaa nostaa jo nyt kaikesta vanhojen levyjen tunnearvosta huolimatta Iron Maidenin parhaiden albumien joukkoon. Lisää tulevaisuudessa Rautaneito analyysissä.

[Tom Sawyer]

Seurattuani foorumia noin vuoden verran ajan 2005 vuoden kesästä lähtien päätin viimein pari päivää sitten rekisteröityä tänne ja avata kirjoitteluni tämän mainion levyn arvostelulla. Levy nousi heti ensikuuntelulla aivan ykkössuosikeikseni Maidnein levyistä yhdessa Somewhere In Timen ja Seventh Son Of A Seventh Sonin kanssa. Yhtään täytebiisiä en tältä levyltä löydä. Vaikea oli tunnelmia sanoiksi pukea mutta jotain yritin rustata.

Different World

Kappaleen alkaessa Nickon huudatuksella ja sen perässä tulevalla varsin iloisella riffillä hiipii mieleen heti Wildest Dreams mutta kun päästään alusta eteenpäin paljastuukin kappale aivan muuksi. Raskas pääriffi toimii erittäin hyvin ja kertosäkeen laulumelodia on oikein hyvä. Kappale rullaa erittäin mukavasti ja juuri tälläistä Adrian Smithiltä osasi odottaakin. Soolo on ytimekäs ja sopii kappaleeseen mainiosti. Erittäin tuttua Maidenia ja tuntuu kuin Rainmaker olisi tehty uudestaan tässä mutta toimii tämä silti. Ei ehkä aivan parhaita Maiden starttereita mutta arvosanaksi on silti annettava 4+.

These Colours Don't Run

Nyky-Maidenille tuttuun tyyliin hitaalla introlla käynnistetään kappale, joka onneksi kuitenkin sopii mukavasti kappaleeseen. Kunnolla kappale käynnistetään mukavalla riffittelyllä jonka jälkeen tuleva lauluosuus on ehkä liiankin perinteistä Maidenia. Kertosäkeeseen mentäessä tulee kuitenkin mukava tempomuutos ja itse kertosäe on mainio. Kappaleen väliosuudet kolisevat mukavasti. Toisesta väliosuudesta tulee sotatilanne mieleen, ja sehän sopii vallan mainiosti kappaleen aiheeseen. Davelta? loistava soolo siihen väliin sitten mutta toinen soolo on kuitenkin hiukan erikoinen. Heikoimpia kohtia koko kappaleessa. Jotenkin katkonainen eikä siinä ole juuri sellaista ilmavuutta jota siihen toivoisi. Sitten seuraava huudastuskohta on laitettu aivan kuin vinkiksi yleisölle keikkaa varten. Ilman sitä olisi pärjännyt mutta toisaalta sopii loistavasti live-esiintymiseen. Kappaleen loppuu tyylillä hiljenevällä outrolla. 4,5

Brighter Than a Thousand Suns

Jälleen hiljainen intro, johon Bruce tulee vaikuttavasti mukaan ja sitten räjähtävää ilmoille Maideniksi erittäin raskasriffi, jonka jälkeen ei menoa pysäytä mikään. Kertosäe on upea ja toimii varmasti aivan loistavasti livenä. Jatkossa seuraava ”Out of the darkness” toimii upeasti alkaen hiljaisesti kunnes mennään jälleen eikä meinata. Mukava soolo tähän väliin jonka jälkeen päästään loistavaan väliosaan jossa Harris pääsee näyttämään parastaan. Upea lauluosuus noi 5.10- jonka jälkeen Janickilta loistava soolo. Loppukappale jatkuu tuttuun tyyliin ja kyllä tässä Maiden parhaimmillaan. Täydet pisteet ovat ainoa vaihtoehto tälle loistoteokselle. 5

The Pilgrim

Hiukan erilaisempaa ja rauhallisempaa Maidenia tähän väliin. Loistava melodia alkuun jonka jälleen päästään tutuntyyliseen säkeistöön. Nicko paukuttaa basaria mukavasti Brucen laulaessa kertosäettä. Mukava itämaiden melodia säkeistön perään. Erikoisemman alun jälkeen meno muuttuu suhteellisen tyypilliseksi Maiden-kappaleeksi. Mainio kappale Gersiltä kuitenkin vaikka jääkin ehkä vähän varjoon näin loistoseurassa. 4,5

The Longest Day

Mahtava intro täynnä tunnelmaa aloittaa tämän loistotekeleen, Nicko liittyy mukaan ja tunnelma sen kuin nousee. Sitten päästään vauhtiin tarttuvilla sanoituksilla, vaikka tämä ei ehkä ole aivan sitä mitä intron perusteella odotti. Ehkä vähän liian iloista sanoitukseen verrattuna. Tämä toimii kuitenkin loistavasti ja Bruce pistää parastaan. 4:30 eteenpäin mennään kuitenkin sinne sotatunnelmiin raskaan riffin merkeissä. Loistosoolo tähän väliin jota seuraa aivan upea melodia. Tulitus jatkuu jonka jälkeen palataan taas loistavaan melodiaan sekä sitä seuraavaan soolon. Juuri näin tämä pitää tehdä. Progressiivista muttei kuitenkaan liikaa. Kertosäe vielä loppuun ja palataan alkuun. Parhaita kappaleita ikinä. 5

Out Of The Shadows

Kun kerta raskaammat kappaleet aloitetaan hiljaisella introlla niin tämä ’balladi’ aloitetaan kunnon tulituksella. Tulee heti Brucen useat soolokappaleet mieleen tästä, mm. Man Of Sorrows sekä Tears Of Dragon. Kertosäe varsinkin on tuo mieleen erittäin vahvasti kyseiset kappaleet. Soolo sopii kappaleen tyyliin mainiosti, jonka jälleen jatkuu jälleen Brucen näytös kertosäkeellä. Vähän akustista/särötöntä? kitarointia tähän väliin ja sen perään mukava soolo. Loppuun kappaleelle tuttuun tyyliin kertosäe ja rauhallinen outro. Mukava välipala tähän ehkä jonkin verran raskaaseenkin albumiin. Kappale tuo erittäin vahvasti Tears Of The Dragonin mieleen eikä se ole olleenkaan huono asia. 4,5

The Reincarnation Of Benjamin Breeg

Alun tumma ja varsin pitkä intro tuo vahvasti mieleen X-Factorin ja toimii kappaleen alussa ihan mukavasti. Ehkä hiukan liian pitkä kuitenkin. Perään suht raskas riffi ja Bruce hiukan normaalista poikkeavalla tulkinnalla. Raskas riffi toimii ja Brucen tunnelmallinen tulkinta on upeaa.. 4½ minuutin kohdilla päästään kunnolla asiaan ja kappale etenee välisoitossa mukavasti. Upeiden melodioiden perään loistavasti yhteensopiva soolo. Muutenkin kappale etenee koko ajan mukavan hallitusti ja yhtenäisesti. Ehkä vähän erillinen muusta kappaleesta tuo outro mutta toimii tämä noinkin. 5-

For The Greater Good Of God

Jälleen hiljaista introa mutta toimiva sellainen. Se antaa odottaa sitä seuraavaa raskasta riffiä kuten useissa monissa muissakin kappaleissa. Kappale etenee varsin perinteisesti mutta toimivasti ja Brucen lauluosuudet ovat loistavia. Kertosäe tosin on hiukan erikoinen. Sen perään kuitenkin erittäin mahtipontista kitarointia perinteisen kuuloinen kitarasoolo. Erittäin toimivaa vaikkakin tuttua. Loppuun keveitä kitaramelodioita ja toimiva kertosäe sekä erittäin kaunis lopetus. 5-

Lord Of Light

Brucelta alkuun hiukan kuiskailevaa laulua introssa ja odotellavissa lienee jälleen levyn tyylin mukaan raskas riffi perään ja sieltähän sellainen tuleekin ja päästään kunnolla vauhtiin kun Bruce liittyy leikkiin mukaan. Toimiva kertosäe ja Bruce laulaa vaihteeksi korkeammalta sen mihin nykyään pääsee. Kertosäkeessä kuitenkin palataan jälleen matalampaan lauluun ja vähän laahaavampaan meininkiin. Sitten pysähdytäänkin kokonaan ja hiljainen meno jatkuu intron tunnelmissa kunnes kappale lähtee jälleen käyntiin. Hiukan progressiivisempaa tämä kappale. muakva kitarasoolo mutta kappaleesta jäi jokin puuttumaan. Ei oikein päässyt vauhtiin missään vaiheessa kunnolla. 4+

The Legacy

Kappaleen alun intro on kyllä yllättävänkin pitkä vaikka etenee mukavasti. Intron olisi voinut lopettaa jo ensimmäiseen hiukan raskaampaan kitarointiin mutta palaakin vielä näppäilyyn. Kunnes sitten päästään vihdoin vauhtiin jälleen raskaalla kitaroinnilla. Hiukan erikoisempi mutta samalla varsin nerokas kappale. 5½ minuutin kohdalla alkava riffittely ja sitä seuraava soolo edustavat taas sitten hiukan perinteisempää Maidenia. Loistavaa ja perään vielä erittäin tyylikäs kitaramelodia Brucen erikoisilla vokalisoinneilla. Loistavasti kasvava kappale joka on kyllä ehdotonta eliittiä levyllä. Harrikselta upea bassokuvio raskaan riffin taustalla hivelee korvia. Kappale lopetetaan jälleen intron tunnelmissa ja se sopii kyllä mainiosti tähän loistoteokseen. Erittäin tunnelmallinen ja erikoinen kappale jossa toimii kaikki intron liiallista pituutta lukuunottamatta. 5

Levyn kokonaisarvosanaksi napsahti siis vaatimattomasti 4,65. Kokonaisuutena levylle pystyy helposti antamaan täydet viisi pistettä. Sen verran tasainen ja loistava levy kyseessä on. Toivon todellakin että soittavat tämän kokonaan tulevalla kiertueellaan.

[Lane]

Hyvä, muttei täydellinen!

...Mutta todella lähellä täydellistä! Hieman liikaa venytystä joissakin biiseissä, mutta ei yhtään häiritsevästi, kuten pahimmillaan on ollut.

Tarttuvia biisejä, mutta kuitenkin löydettävää on todella paljon ja levyyn ei ole tullut kyllästyttyä pätkääkään. Mistäs sitä tietää, vaikka arvosanani kohoaisi 5/5 joku päivä tässä...

[rocker]

Different world

+ Pääriffi
+ Loistava pre-chorus
+ soolo

- Kertosäe ei nyt niin ihmeellinen

Toudella hyvä opener. Hyvä meininki niin sanotusti, hakkaa Wildest dreamsin ja haastaa mahtavan Wicker Manin.
4,5

These colours don't run

+ hyvä säkeistö
+ hienot lyriikat
+ kertosäe toimii

- jotain silti puuttuu

4

Brighter than a thousand suns

+ Kertosäe
+ nopea välikohta
+ rankka
+ hidas väliosa

Mitään moitittavaa ei tästä löydy.

5

The Pilgrim

+ säkeistö rulaa
+ kaikki toimii niin kuin pitääkin

5

The longest day

+ intro on totaalimurhaa
+ ne lyriikat...
+ kertosäe

5

Out of the shadows

+ hyvä tunnelma, hyvä meininki
+ säkeistö ja kertosäe toimivat
+ hiturina loistava

- mutta ei ihan niin hyvä kuin Man of sorrows tai Tears of the dragon

4,5

The reincarnation of Benjamin Breeg

+ alkuintro on NAM!
+ riffi on Metal
+ säkeistö ja kertsi toimivat
+ oikeastaan kaikki on kohdallaan, ei mitään negatiivista

5

For the greater good of God

+ Jotenkin tuttu, mutta toimiva säkeistö silti
+ Pre-chorus täydellinen
+ kertosäe täydellinen
+ vaikea on tästä paremmaksi pistää....

5

Lord of light

+ mukava intro
+ tapporiffi intron jälkeen, tästä lähtee
+ kertosäe

- jotain uupuu silti

4,5

The Legacy

+ rauhallinen alku akustisella
+ pääriffi
+ säkeistö
+ kertosäe
+ soolo myös hyvä
+ biisin lopetus: viimeinen kitaran kielien näpäytys päättää loistavalla tavalla loistavan albumin. Biisi on lähes Maidenin paras.

5

Elikkä keskiarvoksi muodostuu 4,7.

Hyvää levyä odotin, tolkuttoman sain. Tätä ennen muisteltiin, että olivat ne SIT ja 7th son sitten kovia levyjä. 20 vuoden päästä vanhana ukkona muistellaan, että oli se AMOLAD mahtava eepos. Kiitos Maiden.

[Relic]

Suoraan sanottuna en ymmärrä kenen etua tälläinen ketju edes palvelee, pelkkiä arvosteluja täynnä. Ihmiset ovat jo kuitenkin kaikki levyn kuulleet, ja jos jokin arvostelu/analyysi herättäisi keskustelua ei sellainen otsikosta huolimatta tietenkään sovi.

Different World
Paras aloitusraita sitten Futurealin, kertosäe on hyvä ja Brucen ääni toimii. Kautta biisin draivi pysyy yllä eikä junnaavuutta esiinny. Sanat ovat yksinkertaiset, mutta osuvat. 3½

These Colours Don't Run
Hieno intro luo oivan tunnelman. Sanoitus tylyydessään hieno. Keskivaiheilla minuutti tolkulla turhaa tavaraa. Kitarasoolot hirveät ja lisäksi rumpukone tainnut mennä jumiin, samaa filliä pukkaa koko ajan. 2½

Brighter Than A Thousand Suns
Plussaa raskaista kitaroista. Kerronta etenee, mutta biisi ei. Sanat paikoittain mainiot, oivaltavat suorastaan. Toimiva, kauniin aavemainen kertsi, "Out of the Darkness...". Soolo yhdentekevä, puolenvälin paikkeilla nolostuttava laukkaosuus, jossa Brucen pihinä tuskaisimmillaan. Pituutta puolet liikaa. 3

The Pilgrim
Alun mahtipontisuus lupaava, itämaiset ainekset toimivat hienosti toisin kuten hirveässä The Nomad -biisissä. Seventh Son of A Seventh Son -biisin alkua lainattu 0:22 kohdalla, "Here they stand, brothers them all...". Yleisesti Brucen ääni on päreinä ja laulu väkinäistä, poikkeuksena loppupuolen kertsi. Sanoitukset ei kulje sujuvasti ja soolo todella huono. Lyhyimpiä kappaleita, mutta pituutta silti liikaa, koska idea ei kanna. 2½

The Longest Day
Killersin alun bassoilut lainattu. Upea selkäpiitä hyyvätävä sointukulku, Brucen matalat laulut toimii. Sanoitus todella onnistunut ja Brucen ääni parhaimmillaan. Fillit toimii joten kuten ja kitarasoolot toteutettu tyylillä. Levyn ainoa kappale joka ei pituudestaan kärsi (paljoa). 4

Out of the Shadows
Todella tönkkö ja tökerö alku, jonka jälkeen Brucen hieno rauhallinen tulkinta hieman nostaa tunnelmaa. Täysin yhdentekevä kertosäe palauttaa kuulijan maanpinnalle, junnaavaa toistoa. Yksikin vertaus jumalaiseen Tears of the Dragoniin vielä, niin hermot menee. 2

The Reincarnation of Benjamin Breeg
Intro on haikeudessaan tyylikäs ja pääriffi melko hyvä. Kappale kuitenkin aivan liian pitkä ja itseääntoistava, Dream of Mirrors v.2.0. 3

For the Greater Good of God
Intro ihan toimiva ja alun vokaalit "Are you a man of god..." hivelevät korvia. Sanoitus taas kerrontamuotoista, biisi vaan ei etene minnekään. Kertosäkeessä Bruce laitettu laulamaan aivan liian korkealta, ei jää tilaa manööveroida. Toistoa x n, markan Casio -orkestraatiot, tusinasoolot ja kolme kertaa liikaa pituutta. 2½

Lord of Light
Hienosti lauletun rauhallisen alun, hyvin kulkevan riffin ja hyvän draivin murskaa Brucen viskinpolttama raspi, jota on tuska kuunnella. Kertosäe väkinäinen ja kitarasoolo maailmanluokkaa kamaluudessaan. Pituutta taas puolet liikaa. 2½

The Legacy
Toimivin osa biisistä on alun kehtolaulu -osuus, muutenkin alkupuolen aavemainen tunnelma toimii hienosti. Joitain hienoja kohtia löytyy muualtakin, mm. "I can't begin to understand...". Brucen äänijänteet venytetty paikoin niin kireälle että soi. Soolo tyylitajuttomuuden mestarinäyte, ja kertosäe = Montsegur v.2.0. 1½

Kokonaisarvosana siis 2½/5 tai 5/10. Maidenin huonoin levy Dance of Deathin, Brave New Worldin ja Fear of the Darkin ohella. Palvon maata Brucen jalkojen alla, joten sydän vuotaa verta häntä arvostella, mutta itsepetokseen en ryhdy. Yhdistämällä reunionin jälkeisen tuotannon parhaat kappaleet saadaan kokoon ainekset yhteen keksinkertaiseen singleen. Albumin näennäinen hyvyys uutuudenviehätyksen kestäessä johtui luultavasti kontrastista vieläkin huonompaan Dance of Deathiin.

[Jukka]

Suoraan sanottuna en ymmärrä kenen etua tälläinen ketju edes palvelee, pelkkiä arvosteluja täynnä. Ihmiset ovat jo kuitenkin kaikki levyn kuulleet, ja jos jokin arvostelu/analyysi herättäisi keskustelua ei sellainen otsikosta huolimatta tietenkään sovi.

Tuntuu teikäläiselläkin olevan kitisemistä välillä vähän aiheesta kuin aiheesta. Siinä nyt ei sinällään mitään väärää tietenkään ole, mielipideasiat ovat toki aina mielipideasioita. Mutta jos joku juttu ei ihan itseä henkilökohtaisesti nappaa, niin ei sitä tarkoita että sen pitäisi olla jotenkin muilta pois. Kyllä se keskustelu tänne siirtyy, kun tuo toinen ketju menee yli sadan sivun. Homman nimi kun kuitenkin on se, että henkilökunta hoitaa nämä asiat, miten parhaaksi näkee. Live with it.