Roskisdyykkarin raportti (14.11)

Kauan odotetun A Matter Of Life And Death -kiertueen ensimmäinen keikka Suomessa tuli ja meni, mutta omalta osaltani tämän vuoden Maiden-rumba ei päättynyt vielä siihen, tiedossa oli nimittäin kaksi keikkaa, missäs muuallakaan, kuin Helsingin Hartwall Areenalla, paikassa, josta on vuoden 2003 Give Me Ed 'Til I'm Dead -kiertueen jälkeen tullut Maidenin vakiokonserttipaikka Suomessa.

Itse kuulun niihin, jotka yrittävät pitää settilistan salassa kaikin mahdollisin keinoin ennen H-hetkeä, joten Tampereen konsertin setti yllätti positiivisesti. Maidenhan soitti, kuten monet varmaan tietävätkin, uuden levynsä kokonaisuudessaan läpi. Samalla päästiin eroon "muutamista" hiteistä, jotka tunnetaan myös nimillä Run to the Hills, The Trooper ja Number of the Beast. Tampereen keikka oli kaikessa mahtipontisessa kokonaisuudessaan siihen mennessä paras Maiden-keikka, mitä olin kokenut. Vaikka olinkin nähnyt Maidenin jo kaksi kertaa aikaisemmin livenä, Tampere oli ensimmäinen kerta, jolloin olin onnistunut metsästämään itselleni kenttälipun. Yleisö oli kuitenkin yllättävän uneliasta Maiden-yleisöksi, joten odotin hieman parempaa tulevalta Helsingin keikalta. Parin Helsingin keikan jälkeen voin huoletta todeta, että Tampereen keikan jälkeen paras oli vasta edessä...

Kavereiden kanssa saavuttiin Hartwallin hyytävälle pihalle jo hieman neljän jälkeen, ja siinä aikamme rupateltua muuan "vanha äijänkäppänä" tuli avaamaan ovet. First to the Barrier -rannekkeen turvin tuli tälläkin kertaa eturiviin rynnättyä.

Lämmittelybändi Trivium oli aikalailla samanlainen, kuin mitä se oli Tampereellakin. Ei ehkä aivan minun musiikkiani, mutta kyllähän tuota katsoi paremman puutteessa. Parempaa oli kuitenkin tiedossa. Loppujenlopuksi Iron Maideniahan tuonne mentiin katsomaan. Pitkän ja kärsivällisen odottelun jälkeen vanha tuttu Doctor Doctor pärähti soimaan ensimmäisenä introna. Tunnelmat kohosivat entisestään, ja ainakin allekirjoittanut huomasi jo tässä vaiheessa yleisön pitävän selkeästi kovaäänisempää mökää kuin Tampereella, onneksi. Valojen sammuttua varsinaisena introna kuultiin Holstin Mars: The Bringer of War, jonka päätyttyä energiset Iron Maidenin jäsenet juoksivat lavalle huolettoman näköisinä. Different World on selkeästi AMOLAD:n menobiisi, ja hyvinhän se toimi livetilanteessakin. Kuten Tampereellakin, uunituoretta levyä kuultiin vielä yhdeksän kappaleen verran. Itse olen sitä mieltä, että uuden levyn kokonaan soittaminen oli hyvä ratkaisu, mutta toisaalta joku yleisöystävällisempi biisi setin alkupuolella olisi herätellyt kunnolla katsomoitakin. Ei sillä, etteikö yleisö olisi ollut tarpeeksi meluisaa uusien biisien aikana, mutta muutamissa biiseissä se oli kieltämättä hieman vaisua.

A Matter of Life and Death soitettiin aikalailla "pötkössä", joskin ennen Out of the Shadowsia Dickinson piti pienen spiikin. The Legacyn viimeisten sointujen kajahtaessa ilmoille oli A Matter Of Life And Death -putki loppunut, ja seuraavaksi kuultiinkin muuta tavaraa. Maidenin paras livebiisi, Fear of the Dark oli vuorossa, ja hyvinhän se toimikin - kuten aina. Usein tulee mietittyä, että voisiko parempaa livebiisiä kukaan tehdä? Viimeistään tässä vaiheessa oli helsinkiläinen yleisö todella villinä, ja hyvä niin. Varsinainen setti läheni kuitenkin loppuaan - oli bändin nimibiisin, Iron Maidenin aika.

Jälleen kerran yleisö oli äimän käkenä lavashown hienoudesta, eikä syyttä, allekirjoittaneen mielestä Eddien upea sisääntulo oli komein vuosiin ja muutenkin ehdottomasti keikan kohokohtia. Bändin poistuttua lavalta hetkeksi jäi villiintynyt yleisö huutelemaan yhtyeen nimeä, ja pienen tauon jälkeen Maidenin ukot vihdoin palasivat lavalle hymy huulillaan. Adrianin rokkkaava riffi käynnisti 2 Minutes to Midnightin, jonka toimivuudesta livetilanteessa ei myöskään ole mitään valitettavaa.

Keikka läheni kiivasta tahtia loppuaan, mutta ennen viimeistä kappaletta kuultiin kuitenkin upean Seventh Son -levyn neljäs raita The Evil That Men Do. Vaikka katsomoista todennäköisesti löytyikin pieni vähemmistö, jotka eivät vielä tätä kappaletta tunteneet, oli meininki kuitenkin aikamoista kaikkialla hallissa. Lähes täydellisen keikan lopetti yksi Maidenin tunnetuimmista teoksista, Hallowed Be Thy Name. Suorastaan neroutta tihkuva biisi toimii livenä tilanteessa kuin tilanteessa, olkoon se kuinka puhkikulunut tahansa. Tuskinpa keltään Maiden-fanilta löytyy yhtään negatiivista sanottavaa tuon biisin livetoimivuudesta. On se vaan niin rautaa...

Always Look On The Bright Side Of Life -outron tahdittamana marssi ulos hallista suuri, tyytyväinen ihmismassa Maiden-paitoihin verhoutuneena. Kun taskunpohjalla oli kaksi Daven plektraa, ei voinut kuin hymyillä, niin loistavan muiston jätti Maiden mennessään.

Vaikka seuraavan päivän Maiden-konsertti olikin aavistuksen verran parempi, oli tämäkin lähellä täydellisyyttä. Tietenkin kaikilta löytyy aina jotain sanottavaa settilistasta - mikään ei ole täydellistä - mutta ainakin omasta mielestäni oli ihailtavaa, että Maiden otti vihdoinkin hieman riskejä valitessaan settiään.

Seuraavana aamuna olikin sitten hyvin väsynyt olo ja paikat mustelmilla, mutta näin jälkikäteen ajateltuna tottakai se oli sen arvoista. Varmaa on, ettei noin upeaa kokemusta hetkessä unohdakaan. Raudat kattoon!

Espoossa, 24.11.2006
Roskisdyykkari